LGYleinen

LG julkistanee uuden 5G-älypuhelimensa 15. toukokuuta

Raporttien mukaan LG olisi aikeissaan korvata nykyisen G-malliston kokonaisuudessaan uudella premium-tuoteperheellä, ja nyt Koreasta kantautuvien tietojen mukaan julkaisupäivämäärä olisi paljastunut. LG:n kerrotaan suunnittelevan julkaisua 15. toukokuuta.

Tietojen perusteella LG on järjestänyt Koreassa kolmelle suurimmalle operaattorille ennakkotapahtuman, jossa on kerrottu uuden puhelimen julkaisun tapahtuvan 15. toukokuuta. Tulevasta puhelimesta ei tiedetä tällä hetkellä paljoakaan, sillä LG on pystynyt pitämään tiedot vahvasti itsellänsä. Raporttien perusteella puhelimeen odotetaan 5G-yhteyksiä sekä Snapdragon 765 -järjestelmäpiiriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aikaisemmin LG:n G-mallisto on tullut tutuksi huippuluokan älypuhelimista, mutta nyt nähtävästi se tullaan korvaamaan premium-keskiluokan laitteella. LG on muutenkin viime aikoina panostanut vahvemmin edullisempiin puhelimiin ja julkaissut vain yhden huippuluokan älypuhelimen.

Joidenkin tietojen mukaan LG saattaisi kutsua tulevaa älypuhelinmallistoa nimellä LG Chocolate, joka on tuttu jo reilun kymmenen vuoden takaa. Puhelimen hinnoittelun odotetaan asettuvan alle 700 euroon. Suomessa puhelinta tuskin tullaan näkemään myynnissä, sillä LG on jo pari vuotta sitten luopunut kokonaan Pohjoismaiden älypuhelinmarkkinoista.

Lähde: Naver.com (koreaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:LG