Aasiasta kuuluu huhuja LG:n seuraavasta lippulaivamallista, jonka on määrä tulla markkinoille tämän vuoden loppupuolella. GforGames-sivusto kertoo, että kyseisessä puhelimessa tulee olemaan 2K-näyttö ja tuplatakakamera.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
LG ei ole onnistunut tuomaan markkinoille puhelinta, jossa olisi tarpeeksi hyvä kamera. LG G4:n kamera pääsi jo lähelle Samsung Galaxy S6:n kameraa, jonka on kerrottu olevan paras tällä hetkellä. Nyt kuitenkin yhtiö on tuomassa uudenlaisen kameran lippulavamalliinsa, nimittäin tuplatakakameran. Kyseessä tulee olemaan sivuston mukaan samanlainen ratkaisu, kuin HTC M8:ssa.
Toivottavasti kyseessä olisi todellisuudessa parempi kamera, eikä vain uusi hieno ominaisuus paperilla.
Lähde: Gforgames
Lisää aiheesta:Android
Google
Gemini saapuu autoihin – Googlen tekoäly tekee autoista entistä älykkäämpiä
Google on ilmoittanut tuovansa Gemini-tekoälynsä autoihin, joissa on käytössä ”Google built-in” -järjestelmä. Gemini korvaa nykyisen ...
Google
Google teki Androidista aiempaa paremman iPhone-käyttäjille
Google on julkistanut Androidille uusia ominaisuuksia, jotka helpottavat tiedostojen jakamista eri laitteiden välillä, siirtymistä iPhonesta ...


