Huawei

Paljastaako Huawei ensi viikolla älykellonsa toimitusaikataulut? – yhtiö kiusaa uudella kuvalla

HuaweiWatch

Huawei pitää ensi viikon keskiviikkona Berliinissä julkistustilaisuuden, jonka antiin arvellaan kuuluvan Mate 7:n seuraaja eli Mate S. Huawein odotetaan esittelevän myös uutta älykelloaan. Yhtiö julkaisi jo helmikuussa Huawei Watch-älykellon, jonka kerrottiin saapuvan myyntiin vasta vuoden jälkipuoliskolla. Huawei saattaa siis ensi viikolla esitellä jo aiemmin julkaistua älykelloaan, mutta toisen älykellon julkaisuakaan ei voida pitää mahdottomana. Huawei tulee julkistamaan luultavasti kellonsa myyntiintulon sekä hinnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei julkaisi myös Twitter-tilillään kuvan, jossa pohjustetaan hieman ensi viikolla tapahtuvaa julkistusta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei