Yleinen

Monia uusia taittuvanäyttöisiä puhelimia tulossa ensi vuonna – luvassa muun muassa OPPO:lta, Vivolta, Xiaomilta ja Googlelta

Samsung Galaxy Z Fold 2

Kuluvan vuoden aikana markkinoilla on nähty kourallinen uusia taittuvanäyttöisiä älypuhelimia muun muassa Samsungilta, Motorolalta sekä Huaweilta, mutta laajempi tarjonta on edelleen heikkoa. Ensi vuonna tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä monien älypuhelinvalmistajien on raportoitu valmistelevan taittuvanäyttöistä älypuhelinta ensi vuodelle.

Twitterissä DisplaySearchin analyytikko Ross Young on kertonut, että vuoden 2021 toisella puoliskolla tullaan näkemään useita uusia taittuvanäyttöisiä älypuhelimia. Muun muassa Samsungilta kerrotaan olevan tulossa kolme mallia, neljä puhelinta OPPO:lta, Vivolta ja Xiaomilta, joiden lisäksi yksi puhelin on tulossa myös Googlelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Youngin mukaan Samsung ei olisi julkaisemassa muutaman kerran huhuttua Galaxy Z Fold Lite -puhelinta, mutta luvassa olisi Galaxy Z Flip Lite, joka olisi siis hieman edullisempi taittuvanäyttöinen simpukkapuhelin. Lisäksi odotuksien mukaan Samsung saattaisi julkaista ensi vuonna Galaxy Z Fold 3- ja Galaxy Z Flip 2 -älypuhelimet, jotka ovat seuraajat nykyisille taittuvanäyttöisille malleille.

Kaikkien uusien taittuvanäyttöistä puhelimien julkaisua odotetaan tietojen mukaan vuoden 2021 toisella puoliskolla, mutta todennäköisesti Samsung tulee julkaisemaan ensimmäiset jo kevään aikana. On kuitenkin varmaa, että vuoden 2021 aikana tullaan näkemään todennäköisesti enemmän taittuvanäyttöisiä puhelimia kuin tänä vuonna.


Lähde: Twitter (Ross Young)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen