NubiaYleinen

Elektrokromilasi tulossa vihdoin älypuhelimiin? ZTE esitteli ratkaisua Nubia-pelipuhelimessaan

Älypuhelinmaailmassa elektrokromilasi nousi pinnalle ensimmäisen kerran tämän vuoden alussa, kun OnePlus esitteli toteutustaan Concept One -älypuhelimen avulla. Kyseisessä puhelimessa oli takaosan kamerat peitetty elektrokromilasilla, jonka avulla kamerat saatiin piilotettua pois näkyvistä. Nyt myös ZTE:n pelipuhelinbrändi Nubia on esitellyt omaa ratkaisuaan.

Nubian odotetaan julkaisevan ensi vuonna uuden pelipuhelimen, jonka odotetaan olevan nimeltään Red Magic 6. Nyt Nubia on esitellyt puhelimessa mahdollisesti nähtävää elektrokromilasista takapaneelia, jonka avulla puhelimen takaosasta saadaan läpinäkyvä painamalla painiketta ja päinvastoin taasen mustaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi on hieman epäselvää, että onko kyseessä jonkinlainen prototyyppiversio, vai tullaanko elektrokromilasi näkemään todellisuudessa Red Magic 6 -puhelimessa. Todennäköisesti elektrokromilasi ei tule vielä ensi vuonna ainakaan kuluttajatuotteisiin asti kovin laajasti, mutta jonkinlaisen erikoisversion myös Nubia saattaa esitellä.

Nubian tulevan puhelimen tiedetään saavan muun muassa Qualcommin tuoreimman 5 nm tekniikkaan pohjautuvan Snapdragon 888 -järjestelmäpiirin. Todennäköisesti uutuuspuhelin julkaistaan vuoden 2021 alussa ainakin Kiinan markkinoilla. Videon Nubian elektrokromilasisesta toteutuksesta voi katsoa alapuolella olevasta videosta.

Lähde: GSMArena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nubia