MotorolaYleinen

Motorola paljasti tarkemman listauksen Android 13 -päivityksen saavista puhelimista

Motorola Edge 30 Ultra

Motorola on listannut jo tukisivuillaan aikaisemmin puhelimia, joille Android 13 -päivitys tullaan tarjoamaan. Listoilta puuttui kuitenkin monta puhelinta, sillä nyt Motorola on antanut tarkemman listauksen päivityksen saavista puhelimista.

Päivitetty listaus puhelimia on mainittu Motorolan foorumilla, joten sitä voidaan pitää virallisena. Mukana on monia vain Yhdysvaltojen markkinoille suunnattuja puhelimia, mutta myös viime ja tämän vuoden monet lippulaivatason Edge-malliston laitteet. Lisäksi päivitys tullaan julkaisemaan useille vuoden sisällä julkaistuille Moto G -sarjan puhelimille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorolan mukaan Android 13:n jakelu aloitetaan valituille puhelimille vuoden 2023 alussa. Tarkempaa saatavuutta tai aikataulua Motorola ei kuitenkaan antanut vielä tässä vaiheessa. Ensimmäisille Motorola-puhelimille Android 12 saatiin vasta maalis-huhtikuussa 2022, joten samaa aikataulua voidaan odottaa myös Android 13 -versiolle.

Nämä puhelimet saavat päivityksen:

  • Motorola Razr (2022)
  • Motorola Edge 30 Ultra
  • Motorola Edge 30 Pro
  • Motorola Edge+ (2022)
  • Motorola Edge 30 Fusion
  • Motorola Edge 30 Neo
  • Motorola Edge 30
  • Motorola Edge (2022)
  • Motorola Edge 20 Pro
  • Motorola Edge 20
  • Motorola Edge (2021)
  • Motorola Edge 20 Lite
  • Motorola Moto G Stylus 5G (2022)
  • Motorola Moto G 5G
  • Motorola Moto G82 5G
  • Motorola Moto G72
  • Motorola Moto G62 5G
  • Motorola Moto G52
  • Motorola Moto G42
  • Motorola Moto G32

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorolan voidaan odottaa tarjoavan puhtaan Android 13 -kokemuksen, sillä yhtiön My UX -käyttöliittymä tarjoaa vain muutamia muutoksia. Tulemme SuomiMobiilissa kertomaan tarkemmin, kun Motorola todellisuudessa aloittaa päivityksien jakelun ensimmäisille puhelimilleen.

Android 13

Google on lähtenyt viemään eteenpäin Android 12 -versiosta tuttua Material You -muotokieltä. Aikaisemmin käyttöliittymän värit ja korostukset pohjautuivat taustakuvan värimaailmaan. Nyt Google on mahdollistanut myös Material You -muotokielen käyttämisen kolmannen osapuolen sovelluskuvakkeissa, jonka lisäksi mediasoitin muuttaa ulkoasuaan kuunnellun musiikin perusteella.

Yksi tärkeistä ominaisuuksista on myös tiettyjen kielien määrittäminen sovelluksille. Android 13 -päivityksen jälkeen sovellukset joutuvat myös erikseen pyytämään käyttäjää sallimaan ilmoituksien lähetys. Aikaisemmin ilmoituksien lähetys oli oletusarvoisesti käytössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google on vienyt myös yksityisyyttä selvästi parempaan suuntaan. Android 13:n jälkeen käyttäjien ei tarvitse antaa sovelluksille lupaa käyttää koko mediakirjastoa vain yhden kohteen jakamista varten. Google kertoo myös leikepöydän historian tyhjentyvän automaattisesti jonkin ajan kuluttua, jos käyttäjä kopioi arkaluontoisia tietoja, kuten sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita tai salasanoja.

Android 13 sisältää myös valtavasti optimointeja suurille näytöille sekä taittuvanäyttöisille laitteille. Esimerkiksi päivitetty tehtäväpalkki tablet-laitteilla mahdollistaa kaikkien sovelluksien näkemisen yhdellä silmäyksellä ja sen kautta voi helposti vetää ja pudottaa sovellus jaetun näytön tilaan. Tableteille Android 13 tuo mukanaan myös ominaisuuden, joka vähentää kämmenen tuottamia virhekosketuksia kynää käytettäessä. Tarkemmat tiedot Android 13 -päivityksestä löytyvät aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola