HMDNokiaYleinen

Nokia 2.3 -puhelimen toimitukset alkavat Suomessa 27. tammikuuta – hinta 119 euroa

Nokia 2.3

HMD Global on ilmoittanut tänään aloittavansa ensi viikolla 27. tammikuuta viime vuoden lopulla julkaistun Nokia 2.3 -puhelimen toimitukset Suomessa. Uutuuspuhelin on ollut Suomessa jo muutamilla jälleenmyyjillä ennakkomyynnissä useamman viikon, mutta toimitukset alkavat kuitenkin vasta nyt. Uutuuspuhelin tuo muun muassa nopeamman käyttöjärjestelmän päivitystahdin alempaan hintaluokkaan Android Onen ansiosta.

”Nokia 2.3 on askel kohti lupaustamme tarjota uudenveroinen käyttökokemus pidempään antamalla kuluttajille pääsyn OS-päivityksiin kahdeksi vuodeksi ja kuukausittaisiin turvallisuuspäivityksiin kolmeksi vuodeksi – myös edullisimmissa hintaluokissa.” kertoo HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia 2.3 on varusteltuna muovisella rakenteella sekä tutuilla alemman hintaluokan ominaisuuksilla. Puhelimen näyttö on kooltaan 6,2 tuumaa ja sen tarkkuus yltää HD+ -tasolle. Näytössä on myöskin 19:9-kuvasuhde sekä pisaramainen loviratkaisu. Tehoista on vastaamassa MediaTekin kehittämä Helio A22 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla on 2 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa on 32 gigatavua ja sitä voidaan laajentaa jopa 512 gigatavun muistikortilla.

Kameroita Nokia 2.3:n takaosassa on peräti kaksi kappaletta, joista pääkameran tarkkuus on 13 megapikseliä ja toinen kameroista on 2 megapikselin syvyysterävyyskamera. Etukameran tarkkuudeksi on mainittu 5 megapikseliä. Nokia 2.3 on varusteltuna myöskin 4000 milliampeeritunnin akulla, jonka luvataan kestävän jopa kaksi päivää. Laitetta ladataan micro-USB-liittimen kautta ja siinä on myöskin perinteinen 3.5 millimetrin kuulokeliitin.

Nokia 2.3 -puhelimen toimitukset alkavat siis 27. tammikuuta ja tarjolla ovat kaikki kolme väriversiota, jotka ovat syaanivihreä, hiekka sekä hiili. Hintaa puhelimella on 119 euroa.

Lähde: HMD Globalin lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD