NothingYleinen

Nothing esitteli ensimmäistä tuotekonseptiaan täyslangattomista nappikuulokkeista

OnePlussan entisen perustajäsenen Carl Pein uusi yritys Nothing on julkaissut ensimmäisen konseptin täyslangattomista kuulokkeista. Nothing-yrityksen keskeisenä tavoitteena on kerrottu olevan esteiden poistaminen tekniikan ja ihmisen välillä, jotta pystytään luomaan saumaton digitaalinen tulevaisuus. Tällä kertaa Nothing on esitellyt ensimmäisen konseptin, joka saattaa antaa vihiä yhtiön tulevasta tuotteesta.

Carl Pein mukaan kaikki alkaa muotoilusta, jota kuvataan tuotteen sieluksi. Ensimmäisen konseptin kerrotaan olevan ensimmäinen vilaus yhtiön suunnitteluperiaatteista, jonka keskeisessä roolissa on läpinäkyvyys. Yksi tavoite on myös tehdä kevyt tuote, sillä Nothingin kerrotaan käyttävän yhtä paljon aikaa siihen, mitä tuotteesta voidaan poistaa kuin myös mitä tuotteeseen voidaan lisätä. Mitä vähemmän ylimääräistä tuotteessa on niin, sitä kevyemmäksi se voidaan tehdä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nothing pyrkii tekemään asioista myös yksinkertaisempia loppukäyttäjälle. Tavoitteena on toteuttaa tuote, jota on vaivatonta käyttää alusta loppuun. Muotoilun tärkeä osa-alue on myös ajattomuus ja ensimmäinen konsepti onkin saanut inspiraationsa isoäidin tupakkapiipusta. Mitään kovin yksityiskohtaista Nothing ei vielä paljastanut tuotteistaan, mutta tuotteiden suunnitteluperiaatteista saatiin kuitenkin hieman lisätietoja.

Nothing on kertonut julkaisevansa ensimmäiset tuotteensa tulevien kuukausien aikana.

Lähde: Nothing

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing