OnePlusYleinen

OnePlus 13:n kasvavalle akulle saatiin lisää vahvistusta – tämä kaikki puhelimesta tiedetään jo

OnePlus 12R:n akku

OnePlussan tuleva OnePlus 13 on esiintynyt vuodoissa viime aikoina joitakin kertoja. Aiemmin huhuissa esiintyneet tiedot puhelimen akun koosta tuntuvaat saaneen lisää vahvistusta viimeisimmässä vuodossa.

Weibo-palvelusta tuttu Digital Chat Station on kertonut, että OnePlus 13 saisi suuren 6000 milliampeeritunnin akun. Vastaava akun koko on esiintynyt huhuissa ensi kerran jo toukokuun loppupuolella ja uudemman kerran kesällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Merkittävästi suureneva akku olisi mahdollista OnePlussan ja CATL:n yhteistyön seurauksena, jossa yhtiöt kehittelevät Glacie Battery -teknologiaa. Teknologian seurauksena olisi uudenlainen silikonihiiliratkaisu, joka avulla akuista saataisiin nykyistä tehokkaampia, erittäin energiatiheitä sekä kestävämpiä.

Teknologia oli esillä hiljattain OnePlus Open 2 -puhelimeen suurenevaan akkuun liittyvien huhujen yhteydessä. Kyseinen teknologia voisi kuitenkin olla käytössä jo OnePlus 13 -puhelimessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Akun koon lisäksi Digital Chat Station kertoi, että puhelimessa nähtäisiin 100 watin langallinen lataus yhdessä 50 watin langattoman latauksen kanssa. Latausteknologia olisikin näillä näkymin pysymässä OnePlus 12 -puhelimessa nähdyn kaltaisena.

Kamerapuolelta puhelimesta löytyisi LYT808-sensori, jossa on f/1.6-aukko. Kyseessä olisi todennääköisesti puhelimen 50 megapikselin pääkamera. Pääkamera saisi tämän hetkisten tietojen mukaan kaverikseen periskooppi- sekä ultralaajakuvakamerat, jotka yltäisivät pääkameran tavoin 50 megapikselin tarkkuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muiden teknisten tietojen osalta puhelimessa odotetaan olevan 6,8 tuumainen näyttö, joka yltää 2K-tarkkuuteen. AMOLED-paneelilla varustettu näyttö tarjoaisi tuttuun tapaan 120 hertsin virkistystaajuuden. OnePlus 13 -puhelimen odotetaan saavan aiempaa paremman IP68- tai IP69-luokituksen mukaisen vesi- ja pölytiiveyden. Tällä hetkellä OnePlus tarjoaa puhelimilleen parhaimmillaan IP65-luokituksen vettä ja pölyä vastaan.

Tässä vaiheessa puhelimen julkaisuaikataulu ei ole tiedossa, mutta julkaisua voidaan ainakin Kiinan osalta odottaa marras-joulukuulle. Maailmanlaajuinen julkistus tapahtunee jälleen vuoden 2025 alussa.

Lähde: Gizmochina

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus