AndroidOnePlusYleinen

OnePlus 5T julkaistaan kello 18.00 – seuraa tilaisuutta suorana täältä

OnePlus 5T Evan Blassin vuotamassa kuvassa.

Viime aikoina OnePlus 5T on ollut vahvasti huhuissa, mutta tänään huhut muuttuvat todeksi. OnePlus tulee järjestämään julkaisutilaisuuden New Yorkissa tänään kello 18.00 Suomen aikaa. OnePlus tulee lähettämään tilaisuuden suorana YouTuben kautta. Tilaisuutta voi katsoa myös tämän artikkelin alareunasta.

Vuotaneiden tietojen mukaan OnePlus 5T:n näyttö tulee olemaan kooltaan 6.01 tuumaa ja tarkkuudeltaan Full HD -tasoa. Näyttö on odotuksien mukaisesti varusteltu 18:9-kuvasuhteella. Tehoista huolehtii OnePlus 5:sta tuttu Snapdragon 835 ja RAM-muistia on 6 tai 8 gigatavua mallista riippuen. Sisäistä tallennustilaa on tarjolla 64 tai 128 gigatavua, mutta muistikorttipaikkaa ei edelleenkään ole. Kamera näyttäisivät pysyvän ennallaan, eli kaksoiskamera koostuu 16 ja 20 megapikselin sensoreista. Etukamera on suuruudeltaan 16 megapikseliä. Akun kooksi ilmoitetaan 3300 milliampeerituntia. Mielenkiintoisin seikka on, että OnePlus 5T:ssä tulee olemaan Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmä, eikä Android 8.0 Oreota löydy ainakaan heti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue kaikki huhut OnePlus 5T -puhelimesta täältä.

OnePlus 5T:n myynti alkaa tiistaina 21. marraskuuta kello 16 Euroopassa ja Yhdysvalloissa OnePlussan verkkokaupassa sekä Suomessa Elisan myymälöissä. Elisa Kulmassa Helsingissä järjestetään tuttuun tapaan pop up -myyntitapahtuma 21.11. klo 16.00. Ensimmäisille uutuuspuhelimen ostajille on luvassa yllätyslahja.

 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android