OnePlusYleinen

OnePlus hakee laitelähettiläitä uudelle OnePlus Nord -puhelimelle – näin voit päästä käsiksi julkaisemattomaan puhelimeen

OnePlus on pitänyt yhteisöä yhtenä yrityksen kulmakivenä koko lyhyen historiansa aikana ja nyt myös Suomessa yhteisö otetaan mukaan uuden OnePlus Nordin lanseeraukseen. OnePlus nimittäin hakee parasta aikaa suomalaisesta yhteisöstään laitelähettiläitä, jotka pääsevät käyttämään toistaiseksi julkaisematonta OnePlus Nord -älypuhelinta ennen muita.

Alle vuorokauden aikana OnePlus on saanut jo lähes 800 hakemusta, joka on OnePlussan mukaan viesti yhteisön todellisesta voimasta ja aktiivisuudesta. OnePlussaa ja jatkuvasti kasvavaa yhteisöä yhdistää Never Settle -asenne, joka kertoo ennen kaikkea jatkuvasta pyrkimyksestä parempaan ja halusta kehittyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Yhteisöjen merkityksellisyys yritysten liiketoiminnassa kasvaa jatkuvasti ympäri maailman. OnePlus on ollut yhteisöbrändinä tiennäyttäjä historiansa alusta asti. Vuosien saatossa suomalainen OnePlus-yhteisö on kasvanut merkittävästi. Yhteisön kuunteleminen resonoi äärimmäisen arvokasta ja rehellistä keskustelua ja tällä laitelähettiläsohjelmallamme päästämme ääneen suomalaisia OnePlus-käyttäjiä”, kertoo OnePlussan Europe Head of Strategy and Finland Country Manager, Tuomas Lampén.

OnePlus on kertonut, että laitelähettiläs saa käyttöönsä vielä julkaisemattoman OnePlus Nord -laitteen, josta hän pääsee luomaan rehellisiä arvosteluita. Laitelähettiläiden on tarkoitus tuottaa sisältöä omiin sosiaalisen median kanaviinsa, ja he pääsevät osaksi myös OnePlus Suomen sosiaalisen median kanavia. Yhdessä OnePlussan työntekijöiden kanssa laitelähettiläät saavat kurkistaa OnePlussan kulissien taakse.

Eilen 2. heinäkuuta alkanut hakuaika laitelähettiläsohjelmaan päättyy 9. heinäkuuta 2020 kello 12. Ohjelma kestää 6 viikkoa ja lähettiläillä on tämän ajan käytössään OnePlus Nord -älypuhelin. OnePlus on kertonut ilmoittavansa valituille henkilökohtaisesti. OnePlussan laitelähettiläsohjelmaan voi käydä tutustumassa tarkemmin OnePlussan foorumilta.

Lähde: OnePlussan lehdistötiedote (sähköposti), OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

4 Kommenttia

  1. Petturi ja valehtelija OnePlus saa aivan rauhassa hakea.

    1. Jep mieti sitä – vakoileeko länsi vai itä ….

  2. Kuulemma kovia vakoilemaan käyttäjiänsä. En ota kaupasta edes bonuskortteja kun niissä sopimuksissa myydään koko sielu tiedonkeruuseen, hyväntekeväisyyttä tuokaan ei ole vaan jossain pienellä painetulla tekstillä on luu haudattuna sitoumuksineen ..

  3. En kyl tarkottanu sitä vaan aivan toista syytä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus