ElisaOnePlusYleinen

OnePlus julkaisee Elisan kanssa 5G-puhelimen toisella vuosineljänneksellä

OnePlus julkaisee matkapuhelinoperaattori Elisan kanssa 5G-laitteen tämän vuoden toisella neljänneksellä Suomessa. OnePlus on julkistuksen myötä ensimmäisiä 5G-laitteen julkaisevia valmistajia Suomen markkinoilla. Ennen Elisaa OnePlus on ilmoittanut ensimmäiseksi operaattorikumppanikseen brittiläisen EE:n.

Elisa oli OnePlusin ensimmäinen operaattorikumppani maailmassa. 5G-suunnitelmien myötä yhteistyö kasvaa entisestään. Elisa on yksi ensimmäisistä kaupallisen 5G-verkon valmistajista, joten yhteistyö Suomessa oli luonteva valinta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“5G tarkoittaa  vallankumousta, jonka vaikutus ulottuu teknologiateollisuuden ulkopuolelle. Se tulee vaikuttamaan kaikkeen, niin ihmisiin, pelaamiseen, yhdistettyyn todellisuuteen kuin terveydenhuoltoonkin. Me olemme uuden aikakauden kehityksen kärjessä ja teemme tiivistä yhteistyötä Elisan ja muiden kumppaneidemme kanssa. 5G:n avulla voimme nähdä tulevaisuuden.” kertoi OnePlusin perustaja ja toimitusjohtaja Pete Lau.

Elisalla on yksi maailman edistyksellisimmistä verkoista, ja aloitimme 5G-verkon rakentamisen ensimmäisten joukossa maailmassa. Haluamme tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset laitteet, joilla pääsee nauttimaan 5G:n eduista. OnePlus on meille luonteva ja hyvä kumppani, joka tarjoaa erinomaisen käyttöjärjestelmän ja esimerkiksi pelaamiseen hienosti sopivat laitteet”, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Antti Ihanainen.

5G tuo nopeutta, parantaa latenssia ja lisää kapasiteettia, mikä avaa uusia mahdollisuuksia laitevalmistajille. Pilvipeleistä tulee todellisuutta, kun pilven ja laitteiden välinen yhdistelmä tuottaa huippuluokan grafiikkaa. Korkealaatuiset pelit eivät enää rajoitu kotiin tai kalliisiin tietokoneisiin ja konsoleihin. Tehokkaiden OnePlus-laitteiden sekä 5G:n ansiosta ihmisillä on mahdollisuus pelata lennossa uusia äärimmäisen kehittyneitä pelejä.

OnePlus esittelee prototyypin 5G-laitteesta Barcelonassa järjestettävillä MWC-messuilla. Laitteessa on Qualcomm® Snapdragon™ 855 -mobiilialusta. Barcelonassa vierailijat pääsevät kokeilemaan 5G-pilvipelaamista uudella prototyypillä Qualcomm Technologies:n osastolla.

Lähde: OnePlusin tiedote (sähköposti)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Elisa