AndroidOnePlusYleinen

OnePlus suunnittelee aloittavansa myynnin Yhdysvalloissa operaattorin kautta – Myös 5G-yhteensopiva puhelin tulossa vuonna 2019

OnePlus on myynyt puhelimiaan maailmanlaajuisesti lähes aina oman verkkokauppansa kautta, mutta rantautunut erityisesti Pohjoismaissa myös operaattorien avustuksella markkinoille. Nyt Mobile World Congress Shanghai -messuilla OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on paljastanut mielenkiintoisia yksityiskohtia yhtiön tulevista suunnitelmista.

Pete Laun mukaan OnePlussalla on tähtäimessä Yhdysvaltojen markkinat operaattorikumppanuuden kautta. Lau ei kuitenkaan vielä täsmentänyt, kenen tai keiden operaattoreiden kanssa yhtiö aikoo tehdä yhteistyötä. Yhdysvalloissa operaattoriyhteistyö on tärkeää kaikille älypuhelinvalmistajille, sillä operaattoreiden kautta ostetaan merkittävä osa puhelimista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

MWC Shanghai -messuilla OnePlus on lisäksi kertonut suunnittelevansa julkaisevan 5G-yhteensopivan puhelimen vuonna 2019. OnePlus on yleisesti julkaissut kaksi huippupuhelinta vuodessa, joten on mahdollista, että 5G-yhteensopiva puhelin nähdään keväällä tai syksyllä 2019.

Lähde: PCMag.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android