OnePlusYleinen

OnePlus TV tulee saamaan kolme vuotta Android TV -päivityksiä

OnePlus TV on vihdoin ensi kuussa tulossa markkinoille ja se julkaistaan aluksi vain Intiassa. OnePlus on jo useasti maininnut älytelevisionsa eri tilanteissa sekä paljastanut valikoidusti tietoja laitteesta. Nyt OnePlus jatkaa samaa rataa ja yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau on kertonut hieman OnePlus TV:n ohjelmistosta.

Älytelevisiossa tullaan näkemään Android TV -käyttöjärjestelmällä, jolle Lau lupaa vähintään kolme vuotta päivityksiä. Yleisesti Android TV -laitteiden päivitykset ovat olleet valmistajasta riippumatta varsin heikossa, mutta OnePlus lupaa tähän ratkaisua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pete Lau kertoo myös, että OnePlus TV on myös ensiaskel yhtiön omassa IoT-ekosysteemissä. Lisäksi Android TV oli ilmeisesti myös ainoa älytelevisioille optimoitu alusta, jonka avulla OnePlus pystyy tarjoamaan ”Fast & Smooth” -kokemuksen.

Aikaisempien tietojen mukaan OnePlus TV tulee saamaan 55 tuuman QLED-näyttöpaneelin, MediaTekin kehittämän MT5670 -järjestelmäpiirin, 3 gigatavua RAM-muistia sekä Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmän. OnePlus TV:n julkaisun on vahvistettu tapahtuvan Intiassa syyskuun aikana, mutta julkaisupäivämäärää ei ole vielä vahvistettu.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Eihän kolme vuotta riitä mihinkään! Ottaisivat edes mallia Applen tuen pituudesta. Ohjelmistollista vanhentamista!!

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus