OnePlus on laittanut tällä viikolla jakoon uuden päivityksen yhtiön OnePlus X -puhelimelle. Uusi päivitys tuo mukanaan uusia ominaisuuksia sekä korjauksia. Uusin päivitys kantaa nimeä OxygenOS 2.2.2 ja se tulee saataville porrastetusti ja yhtiön mukaan kaikki tulevat saamaan päivityksen pian.
Uusi päivitys tuo puhelimeen muuan muassa päivitetyn ilmeen kameraan sekä korjaa tunnettuja ongelmia, esimerkiksi näytön kääntymistä vaivanneen ongelman. Toistaiseksi päivitys perustuu Android 5.0 -versioon, vaikka OnePlus lupasikin tuoda Android 6.0 Marshmallow-päivityksen puhelimelle jo vuoden alussa. Yhtiön mukaan Marshmallow-päivitys on kehitteillä ja se saavuttaa OnePlus X -käyttäjät pian.
Lähde: OnePlus
Lisää aiheesta:Android
Android
Android 17 helpottaa iPhonesta luopumista – siirtää nyt myös salasanat, eSIMin ja iMessage-historian
Google on laajentanut Android 17 -käyttöjärjestelmän tiedonsiirtotyökalua, jonka tavoitteena on tehdä iPhonesta Android-puhelimeen siirtymisestä aikaisempaa ...
Google
Google julkaisi Android 17 -päivityksen – tuo mukanaan kelluvat sovellusikkunat, paremman tietoturvan ja työkaluja sisällöntuottajille
Google on julkaissut virallisesti Android 17 -version. Uusi päivitys on lähtenyt jakeluun ensimmäisenä Googlen omille ...

