OnePlusYleinen

OnePlussalta tulossa uusi 55 tuumainen televisio – tietoja paljastui Bluetooth-sertifioinnista

OnePlus TV ja kaukosäädin

OnePlus tunnetaan erityisesti älypuhelimistaan, mutta viime vuonna yhtiö esitteli Intian markkinoille myös kaksi älytelevisiota, jotka kantavoivat nimiä OnePlus TV 55 Q1 Pro ja OnePlus TV 55 Q1. OnePlussalta on todennäköisesti tulossa varsin pian myös uusi versio älytelevisiosta, sillä nyt sellainen on bongattu Bluetooth-sertifiointitietokannasta.

Yleisesti monet valmistajat uudistavat televisioitaan vuoden välein ja nyt myös OnePlus on tekemässä samoin. Valitettavasti toistaiseksi ei tarkkaan tiedetä, miten OnePlus on televisiotaan päivittämässä, mutta ainakin uudelle OnePlus TV:lle on saatu vahvistus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bluetooth-sertifiointi vahvistaa mallikoodia 55UA0A00 kantavan LED TV:n, jonka OnePlus on valmistanut. Lisäksi televisiossa on tietojen mukaan 55 tuuman näyttö sekä Bluetooth 5.0 -yhteys. Sertifioinnin mukaan laitteessa olisi myös MediaTekin kehittämä MT5607 -järjestelmäpiiri, joka on täysin sama kuin viime vuoden OnePlus TV -laitteissa.

Lisäksi sertifioinnin on saanut myös OnePlus TV:n kaukosäädin, jonka mallikoodi on RC-003A. Listauksen mukaan kaukosäätimessä olisi Bluetooth 4.2 -yhteys, mutta mitään muuta siitä ei toistaiseksi tiedetäkään. Bluetooth-sertifiointitietojen pohjalta on haastava sanoa, onko kyseessä viime vuoden OnePlus TV -televisioiden seuraaja, vai voisiko kyseessä olla edullisempi versio, josta on karsittu ominaisuuksia.

Viime vuonna julkaistut OnePlus TV Q1 -malliston televisiot eivät saapuneet koskaan myyntiin Intian ulkopuolella, vaikka OnePlussalla oli nähtävästi jonkinlaisia suunnitelmia julkaista televisiot myös globaalisti. Tällä hetkellä globaaleilla markkinoilla OnePlus on panostanut älypuhelimiensa ja lisälaitteiden myyntiin.

Lähde: Mysmartprice.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus