Yleinen

OnePlussan perustajajäsenen Carl Pein uuden yrityksen brändi esitellään 27. tammikuuta – keskittyy äänituotteisiin

Carl Pei kuvassa vasemmalla. / Kuva: OnePlus

Älypuhelinvalmistaja OnePlussaa vuonna 2013 perustamassa ollut, ja myös globaalisti yhtiön kasvoina tunnettu Carl Pei jätti yhtiön vuoden 2020 lopulla. Joulukuussa Carl Pei kertoi perustaneensa uuden yrityksen, joka keskittyy älypuhelimien sijasta äänituotteisiin. Toistaiseksi Carl Pei ei ole kuitenkaan vahvistanut tarkemmin mistä uudessa yrityksessä on kyse.

Twitterissä Carl Pei on kuitenkin nyt vahvistanut, että uuden yrityksen brändi tullaan paljastamaan ensi viikolla, 27. tammikuuta, joten kovin kauaa ei enää uutisia tarvitse odottaa. Mitään tuotteita ei vielä odoteta uudelta yritykseltä lanseerattavan vielä ensi viikolla, vaan kyseessä on brändin esittely. Tuotteita odotetaan markkinoille kuitenkin vuoden 2021 aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Carl Pein perustama uusi yritys pitää pääkonttoria Lontoossa. Yrityksen rahoittajaksi on saatu jo heti alkuun monia tunnettuja henkilöitä, joita ovat esimerkiksi Tony Fadell sekä Casey Neistat. Tällä hetkellä uuden yrityksen suunnitelmat ovat hämärän peitossa, ja oikeastaan ainoa mitä tiedetään on, että yritys keskittyy äänituotteisiin. Varmasti lisää tullaan kuulemaan siis 27. tammikuuta.


Lähde: Twitter (Carl Pei)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Järkevää sijoittaa tulevan yrityksen pääkonttori Lontooseen, varsinkin Brexitin jälkeen. No sehän onkin vinosilmä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen