HuaweiYleinen

Tämä on Huawein AppGallery-sovelluskaupan tilanne nyt – monet suositut sovellukset puuttuvat edelleen

Huawei AppGallery

Huawei on edelleen Yhdysvaltojen rajoitteiden kourissa, jonka takia yhtiön laitteissa ei voida käyttää yhdysvaltalaisia tekniikoita tai ohjelmistoja. Vuonna 2019 Huawei asetettiin kieltolistalle, jonka jälkeen Huawei ei ole pystynyt jatkamaan yhteistyötään esimerkiksi Googlen kanssa. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Googlen palvelut eivät ole enää läsnä Huawein puhelimissa. Huawei on pyrkinyt paikkamaan tilannetta yhtiön omilla Huawei Mobile Services (HMS) -palveluilla sekä AppGallery-sovelluskaupallansa.

Erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana Huawei on ottanut valtavia askelia eteenpäin ekosysteeminsä sekä sovelluskauppansa kanssa. Huawein mukaan AppGallery on saatavilla 170 maassa ja sillä on jo yli 530 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää globaalisti. Tammi-syyskuu 2020 välisenä aikana Huawei AppGallerysta ladattujen sovellusten kokonaislatausmäärä ylsi 384,4 miljardiin ja Huawei teki yhteistyötä 2,3 miljoonan sovelluskehittäjän kanssa ympäri maailmaa. Huawein antamat luvut AppGallery-sovelluskaupasta kuulostavat vakuuttavilta, mutta ne eivät kerro kuitenkaan koko totuutta sovelluskaupan tilanteesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

SuomiMobiilissa olemme viimeisen vuoden ajan seuranneet aktiivisesti AppGallery-sovelluskaupan kehittymistä, ja Huawein aikaansaamat tulokset eivät ainakaan suomalaiskuluttajia suuremmin ilahduta. Sovellusvalikoima on edelleen hyvin rajoittunut, ja kaupasta löytyy vain reilu neljäsosa Google Playn tämän hetken suosituimmista sovelluksista. AppGallery pitää sisällänsä monia tuttuja globaaleja sovelluksia, kuten Telegrammin, Snapchatin, Tinderin sekä Microsoft Officen. Lisäksi valikoimasta löytyy monia paikallisia sovelluksia, joita ovat Yle Areena, Foodora, 112 Suomi, HSL, Foreca sekä Elisa Viihde.

Vaikka sovelluksia jo AppGallerysta löytyykin, niin tilanne ei kuitenkaan ole millään tasolla hyvä. AppGallerysta ei löydy suosittuja pikaviestipalveluita, kuten Signalia tai WhatsAppia, suurimpia suoratoistopalveluita Netflixia tai Disney+:aa, eikä myöskään mitään pankkipalveluita. Myöskään kaupasta ei löydy monien päivittäisessä käytössä olevia paikallisia palveluita, kuten OmaPostia, Ilta-Sanomia, Iltalehteä tai edes Koronavilkkua. Tilanne ei ole siis päivittäisessä käytössä olevien sovelluksien suhteen kovin hyvä.

Alapuolella olevasta kuvasta löytyy listattuna Google Play -sovelluskaupan suosituimmat sovellukset verrattuna Huawei AppGallery-sovelluskauppaan. Listassa olevista 187 sovelluksesta vain 57 sovellusta löytyy AppGallery-sovelluskaupasta.

Huawei AppGallery -sovelluskaupan sovellustilanne verrattua Google Play -sovelluskaupan suosituimpiin sovelluksiin. / Listaus päivitetty 20. tammikuuta 2021.

Muokattu 20.1.2021 kello 16.30: Listausta päivitetty Huawein pyynnöstä. 
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

3 Kommenttia

  1. Nii, riippuu mistä asiaa katsoo. Osa ei tarvitse mitään noista sovelluksista eikä muitakaan osa.

    1. Totta puhut. Minäkin ostaisin Huawein heti jos siihen saisi pankkisovelluksia, joilla tunnistaudutaan.

  2. En minä mitään sellaisiakaan tarvitse.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei