POCOYleinen

Pocophone F1 -puhelimen Android 10 -päivitykset alkoivat

Pocophone F1

Xiaomin tytärbrändi Pocophone on aloittanut vakaan Android 10 -version jakamisen vuonna 2018 julkaistulle Pocophone F1 -älypuhelimelle. Päivityksen mukana tulee myöskin Xiaomin uusi MIUI 11 for Poco -käyttöliittymä, jonka versionumero on 11.0.4.0QEJMIXM ja sen mukana tulee Googlen 1. tammikuuta 2020 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Päivityksen koko on noin 1.9 gigatavua, joten kyseessä on suuri päivitys. Päivitystä jaetaan todennäköisesti hieman porrastetusti, mutta saatavuuden voi silti tarkistaa manuaalisesti puhelimen asetuksien kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi Android 10 tuo mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia sekä muutoksia vanhaan käyttöliittymään. Google on lisännyt käyttöjärjestelmään parannetun älykkään vastauksen sekä täysin uuden eleisiin pohjautuvan navigointityyliin. Yksi Android 10:n suurimmista uudistuksista on tumma teema, joka mahdollistaa muun muassa akun pidemmän käyttöiän. Lisäksi tumma teema on käyttöliittymän ohella myöskin tuettuna monissa Googlen omissa sovelluksissa, kuten kalenterissa, Gmailissa ja Google Mapsissa.

Google on myöskin parantanut tietoturvaa ja yksityisyyden hallintaa. Android 10:ssä on uusia, älykkäämpiä säätömahdollisuuksia, joiden avulla käyttäjä voi päättää miten ja milloin laitteen tietoja jaetaan. Android 10:ssä on myöskin uusi Google Play -järjestelmäpäivitykset, jonka avulla Google voi lähettää korjauksia puhelimiin Google Playn kautta. Tarkemmin Android 10 -päivityksen uusiin ominaisuuksiin voi käydä tutustumassa laajemmasta aihetta käsittelevästä artikkelistamme.

Lähde: Mi Community

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:POCO