Yleinen

Postin pakettien reaaliaikainen seuranta ja nopeammat toimitukset otetaan käyttöön Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa

Kuva: Posti

Posti käynnisti toukokuussa Vantaalla toimintamallin, jossa paketin vastaanottaja saa tarkan ajan ja reaaliaikaisen karttaseurannan toimitukselleen. Samalla pakettien toimitusaikoja nopeutettiin vuorokaudella. Nyt samat ominaisuudet otetaan käyttöön myös Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Helsingissä pakettien kotijakelu tapahtuu täysin sähköisesti.

Korona-aika on Postin mukaan kasvattanut merkittävästi kotiinkuljetusten suosiota, ja Posti jatkaa niiden kehittämistä. Toimituspäivän aamuna tarkentuva +-30 minuutin toimitusaika sekä toimituksen reaaliaikainen seuranta on ollut käytössä Helsingissä, Espoossa ja Tampereella syyskuusta lähtien. Turussa ja Oulussa pakettien vastaanottajat saavat ominaisuudet käyttöönsä lokakuun loppuun mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Posti kertoo pakettien olevan toimitettu kotiin vuorokautta nopeammin kaikissa mainituissa kaupungeissa lokakuun alusta alkaen. Paketin vastaanottajalle nopeampi toimitus näkyy siten, että illalla saadussa toimitusaikatiedustelussa toimituksen voi valita jopa seuraavaksi aamuksi.

”Uusien toiminnallisuuksien myötä kotiinkuljetuksista saatu palaute on ollut erinomaista: 11 000 asiakasta on tähän mennessä antanut palautetta, ja keskiarvo on ollut 4,8 asteikolla 1-5. Erityisesti asiakkaitamme on ilahduttanut kuljettajiemme ystävällisyys ja ammattimainen asenne”, kertoo Postin suurista kotimaisista paketti- ja verkkokauppa-asiakkuuksista vastaava Tommi Kässi.

Uudet ominaisuudet tulevat olemaan osa OmaPostia eli toimitusajan valinta, tarkennus ja toimituksen karttaseuranta tapahtuu OmaPostin kautta. OmaPostia voi käyttää joko sovelluksen tai Postin verkkosivujen kautta.

Posti aloittaa kotiin jaettavien pakettien toimittamisen sähköisesti lokakuun lopusta alkaen Helsingissä. Sähköistä jakelua varten alueelle on hankittu 18 uutta sähköpakettiautoa. Kaikki Helsingin kotiintoimitukset, joissa on käytössä tarkentuva toimitusaika ja karttaseuranta, tulevat siis jatkossa 100-prosenttisesti sähköisesti. Kaikki Postin käyttämä sähkö on uusiutuvaa, joten Helsingissä tapahtuva pakettien kotijakelu on täysin päästötöntä. Joulun ruuhkaisimmilla viikoilla kotiinkuljetusta saatetaan kuitenkin joutua tekemään myös perinteisellä kalustolla.

Lähde: Postin tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen