SamsungYleinen

Samsung esitteli uudet Galaxy Buds 2 -kuulokkeet – 149 eurolla aktiivinen taustamelun vaimennus ja hyvä akunkesto

Samsung on julkaissut tänään myös uudet Galaxy Buds 2 -kuulokkeet, jotka ovat yhtiön tuoreimmat kuulokkeet ja asettuvat mallistossa aikaisemmin julkaistujen Galaxy Buds Pro -kuulokkeiden alapuolelle. Samsung on tiputtanut hintaa hieman alaspäin, mutta myös karsinut hieman ominaisuuksista. Hintaa kuulokkeilla on Suomessa 149 euroa.

Galaxy Buds 2 -kuulokkeiden muotoilu on varsin perinteikäs, sillä Samsung luottaa tulpalliseen toteutukseen. Latauskotelo muistuttaa korurasiaa, joten se on pääosin samanlainen kuin aikaisemmissakin Samsungin kuulokkeissa. Kuulokkeista on tehty IPX2-luokituksen mukaisesti roiskevedenkestävät, joten ne kestävät hikeä sekä kevyttä sadetta. Samsung on esitellyt kuulokkeet useassa väriversiossa, jotka ovat violetti, musta, vihreä ja valkoinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Äänentoisto uutuuskuulokkeissa on kaksisuuntaisten 11 mm bassoelementtien sekä 6,5 mm diskanttielementtien varassa, joiden pitäisi tarjota täyteläinen äänimaailma. Lisäksi kuulokkeissa on kolme mikrofonia, joista kaksi on ulkopuolella ja yksi sisäpuolella. Mikrofonien avulla toteutetaan muun muassa aktiivinen taustamelun vaimennus sekä läpikuuluvuustila.

Akunkesto Galaxy Buds 2 -kuulokkeissa on 61 milliampeeritunnin akun varassa, mutta latauskotelo tarjoaa suuremman 472 milliampeeritunnin akun. Samsung lupaa kuulokkeille viiden tunnin akunkeston aktiivisen taustamelun kanssa ja kahdeksan tunnin akunkeston ilman melunvaimennusta. Kuulokkeiden latauskotelon avulla kuulokkeiden akunkesto yltää jopa 28 tuntiin. Myöskin pikalataus on tuettuna, sillä viiden minuutin latauksen jälkeen Galaxy Buds 2 -kuulokkeet tarjoavat 55 minuuttia akunkestoa. Latauskotelossa on tuki myös langattomalle lataukselle Qi-standardin mukaisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhteys puhelimen ja kuulokkeiden välillä on tuoreimman Bluetooth 5.2 -version varassa, joka takaa vakaan ja viiveettömän yhteyden. Kuulokkeita pystytään hallitsemaan Samsungin oman sovelluksen kautta ja ne ovat yhteensopivat Android- ja iOS-laitteiden kanssa.

Suomessa Samsung on ilmoittanut tuovansa kuulokkeet saataville neljässä väriversiossa, jotka ovat musta, valkoinen, vihreä ja violetti. Hintaa on 149 euroa ja niiden myynti alkaa 27. elokuuta.

Samsung Galaxy Buds 2 tekniset tiedot

  • Elementti: Kaksisuuntaiset 11 mm basso- ja 6,5 mm diskanttikaiuttimet
  • Mikrofonit: 3 mikrofonia (2 ulkona, 1 sisällä)
  • Ominaisuudet: Aktiivinen taustamelun vaimennus (ANC), Ambient-tila,
  • Yhteys: Bluetooth 5.2
  • Akku: 61 mAh (kuulokkeessa), 472 mAh (kotelossa)
    • Lataus: USB-C-liittimen kautta tai langaton lataus
  • Sensorit: Kiihtyvyysanturi, gyroskooppi, läheisyyssensori, Hall-anturi, kosketusanturit ja VPU (Voice Pickup Unit)
  • Materiaalit: Muovi
  • Kuulokkeiden mitat: 17 x 20,9 x 21,1 mm
  • Kotelon mitat: 50 x 50,2 x 27,8 mm
  • Kuulokkeiden paino: 5 grammaa
  • Kotelon paino: 41,2 grammaa
  • Värit: Valkoinen, musta, vihreä ja violetti
  • Hinta: 149 euroa

Lähde: Samsungin materiaalit

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung