SamsungYleinen

Samsung vedätti kaikkia: Ei uutta Exynos-järjestelmäpiiriä 19. marraskuuta

Mikään ei todella muutu.

Uutisoimme aikaisemmin tällä viikolla Samsungin Instagram-päivityksestä, jonka perusteella pystyi saamaan kuvan yhtiön julkaisevan ensi viikolla uuden Exynos-järjestelmäpiirin. Tänään Samsung on kiiruhtanut korjaamaan tietoja, mutta ei kuitenkaan pahoitellut aiheuttamaansa väärinymmärrystä.

Twitterissä Samsung Exynos -käyttäjällä on päädytty kertomaan, ettei yhtiöllä ole mitään Exynos-piireihin liittyvää tapahtumaa 19. marraskuuta. Instagramissa Samsung kertoi ”kaiken muuttuvan” 19. marraskuuta, joten kaikki odottivat yhtiön esittelevän uuden Exynos-järjestelmäpiirinsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Samsung vahvisti nyt, että yhtiöllä on tekeillä jotain muutoksia sosiaalisen median tileihin. Nähtävästi Samsung tulee luopumaan Samsung Exynos -tilistä kokonaan ja tulee korvaamaan sen Samsung Semiconductor -tilillä. Lisäksi Samsung on vaihtanut aikaisemman Instagram-postauksensa kuvatekstiin tiedon siitä, että yhtiö tulee vaihtamaan uusiin sosiaalisen median kanaviin.

Ensi viikolla 19. marraskuuta ei ole luvassa siis mitään oikeasti mielenkiintoista tai uutta huippuluokan Exynos 2200 -järjestelmäpiiriä. Uusia järjestelmäpiirejä on tulossa kuitenkin, mutta todennäköisesti niitä joudutaan odottamaan vielä pitkään. Uusi Exynos 2200 julkaistaan ennen Galaxy S22 -puhelimia, joita odotetaan helmikuussa 2022.

Lähde: Twitter (Samsung Exynos)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung