AndroidPuzzlePhoneYleinen

Suomalaisen PuzzlePhonen joukkorahoituskampanja alkaa tiistaina

PuzzlePhone-001 [2080343]

Circular Devices Oy on suomalainen startup, joka kehittää PuzzlePhone -nimistä modulaarista älypuhelinta. Circular Devices perustettiin vuoden 2014 loppupuoliskolla, jolloin yhtiö rupesi kehittämään puhelinta, jonka tavoitteena on kestää jopa kymmenen vuotta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

PuzzlePhone-005-designtolast [2080341]Tällä hetkellä yhtiöllä on kasassa ensimmäinen toimiva esimerkkilaite, mutta vielä on pitkä matka siihen, että laite saapuu kuluttajien saataville, sillä puhlimien toimitusten on kaavailtu alkavan ensivuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiö on nyt virallisesti kertonut, että puhelin tulee saataville Indiegogo -joukkorahoitussivuston kautta tilattavaksi 3.11.2015, eli ensi viikon tiistaina.

”Annamme yksittäisille ihmisille mahdollisuuden äänestää haluamansa tulevaisuuden puolesta. Kuluttajat ovat kertoneet meille, että pitkään kestävä älypuhelin on erinomainen idea. Nyt kuluttajilla on mahdollisuus tukea tällaisen synnyttämistä. Olemme valinneet joukkorahoituksen alustaksi Indiegogon. Marraskuun 3. päivänä alkava kampanjamme esittelee toimivan testilaitteen. Kampanja on kuitenkin paljon muuta kuin vain PuzzlePhone- älypuhelimen tukemista. Kampanja lähettää voimakkaan viestin alan teollisuudelle: me arvostamme kestävyyttä. Kuluttajille on pitkään ollut saatavilla kestäviä valintoja autoissa, vaatteissa ja ruoassa. Miksi ei älypuhelimissa? Lähetä voimakas viesti osallistumalla PuzzlePhone -puhelimen joukkorahoituskampanjaan: me vaadimme kestäviä arvoja myös puhelinteollisuudelta.”

Circular Devices kehuu myös, että ”Made in Finland” saa puhelimessa oikean merkityksen, sillä puhelin muotoillaan, suunnitellaan sekä valmistetaan Suomessa. Varsinkin Suomessa valmistaminen on mielenkiintoinen seikka, sillä Suomessa ei ole juuri puhelimia valmistettu sitten Nokian sulkiessaan omat Suomen tehtaansa.

”Kuinka PuzzlePhone tukee kestävää kehitystä? Ensiksikin, se muotoillaan, suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Onnistumisemme merkitsee koko Euroopan teollisuuden onnistumista. Koko valmistuksen ekosysteemimme on täysin siirrettävissä – joten kun PuzzlePhone valtaa maailmaa, se tekee sen tukemalla paikallista valmistusta jokaisella päämarkkina-alueella. PuzzlePhone on suunniteltu pitkäikäiseksi. Se on modulaarinen älypuhelin, joka voi kestää jopa 10 vuotta.”

puzzlephone-003-designtolast [2080340]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

PuzzlePhonen perusidea on, että siitä voi vaihtaa moduleita ja vanhoja voi käyttää jopa uudestaan. Yhtiö kertoo myös uskovansa korjaamiseen enemmän kuin kierrättämiseen, tämän seurauksena PuzzlePhone tekee yhteistyötä EU H2020 – hankkeessa iFixit:in kanssa hyvän korjattavuusarvosanan saamiseksi.

Circular Devices ei ole vielä paljastanut PuzzlePhonen teknisiä tietoja tai mitään muitakaan yksityiskohtia, mutta tähän on varmasti tulossa muutos joukkorahoituskampanjan alkaessa. Yhtiö on kuitenkin paljastanut puhelimen hinnan, jotka viitta, että puhelin tulee olemaan teknisesti keskitasoinen.

puzzlephone-004 [2080339]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Indiogogon kautta 250 ensimmäistä tukijaa saavat puhelimen suhteellisen halvalla 299 euron hinnalla, kun nämä 250 kappaletta on mennyt, niin tulee saataville toinen 500 kappaleen erä puhelimia, jotka maksavat 399 euroa. Näiden erien ohella on saatavilla myös erillinen 150 kappaleen personoitu erikoiserä. Tällaisen puhelimen saa itselleen 699 euron hintaan.

Myöhemmin, kun nämä rajoitetut erät on myyty loppuun tulee PuzzlePhone saataville Indiegogossa 449 ja 499 euron hintaan, muistin suuruuden mukaan.

Tulemme täällä SuomiMobiilissa mielenkiinnolla seuraamaan PuzzlePhonen kehitystä ja kerromme myös tiistaina kun puhelimen joukkorahoituskampanja alkaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android