XiaomiYleinen

Taittuvanäyttöisen Xiaomi Mi MIX -puhelimen rungosta vuoti kuvia – luvassa Galaxy Z Fold 2:n kaltainen toteutus

Xiaomilta on odotettu ensimmäistä taittuvanäyttöistä älypuhelinta julkaistavaksi alkuvuoden aikana, mutta toistaiseksi yhtiö ei ole asiaa vahvistanut. Huhuissa on odotettu muun muassa Xiaomi Mi MIX 4 Pro Max -mallinimellä tunnettua puhelinta ja nyt tuoreet vuotokuvat vahvistavat taittuvanäyttöisen laitteen kuuluvan Mi MIX -mallistoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa on vuodettu muutama kuva, joissa näkyy selvästi Xiaomin taittuvanäyttöisen puhelimen runko. Puhelin muistuttaa hyvin vahvasti Samsung Galaxy Z Fold 2 -puhelimen ulkoista toteutusta, sillä nähtävästi näyttö taittuu laitteen sisälle. Xiaomin puhelimen takaosassa nähdään paikka kolmoiskameralle sekä takaosassa on mainittuna Mi MIX -mallisarja. Lisäksi suljettuna etuosassa on todennäköisesti jonkinlainen näyttö. Kuvat antavat myös esimakua Xiaomin saranamekanismista.

Toistaiseksi tiedot Xiaomin suunnitelmista taittuvanäyttöisistä puhelimista ovat varsin vähäisiä. Yhtiöltä on odotettu kevään aikana julkaistavaksi ainakin puhelinta, jossa taittuvanäyttö olisi ulkopuolella, ja myöhemmin odotuksissa on ollut sisäpuolella taittuvalla näytöllä varusteltu puhelin. Xiaomin on huhuttu kehittävän myös simpukkapuhelimen kaltaista laitetta.

Lähde: Mysmartprice.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi