OnePlusYleinen

Tässä on ensi vuonna julkaistava OnePlus 8

OnePlus julkaisi syyskuun lopulla OnePlus 7T -puhelimen ja ensi viikolla OnePlus 7T -mallisto esitellään virallisesti Euroopassa. Vaikka uutuuspuhelimet eivät olekaan tulleet vielä virallisesti myyntiin Euroopassa, niin OnePlusilla on katse jo vahvasti ensi vuodessa. Tänään tunnettu vuotaja on OnLeaks on julkaissut CAD-mallinnukseen perustuvia kuvia ja videon OnePlus 8 -puhelimesta.

Kuvissa nähtävä puhelin on ulkoisesti pitkälti samanlainen kuin jo markkinoilla oleva OnePlus 7 Pro, mutta OnePlus on tehnyt joitakin mielenkiintoisia muutoksia. Väitetyssä OnePlus 8 -mallissa on reunoilta selvästi kaartuva näyttöpaneeli, jonka lisäksi näytössä nähdään olevan reikä etukameraa varten. Tämä tarkoittaa siis, että OnePlus on luopumassa pop-up-kameramekanismista ja kamera on jälleen puhelimen etupuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mallinnuksen mukaan laitteen takaosassa on edelleen kolmoiskamera ja salamavalo. OnePlus 8:n oikeaan kylkeen odotetaan tuttua tilakytkintä ja virtapainiketta. Vasemmassa kyljessä nähdään ainoastaan äänenvoimakkuuspainike. Laiteen yläreunassa on yksi mikrofoni ja alareunasta löytyy SIM-korttiluukku, USB-C-tyypin liitin ja mikrofoni.

Varhaisien vuotokuvien perusteella OnePlus tulee luottamaan siis tuttuun designiin ensi vuonnakin. On hyvä ottaa huomioon, että OnePlus saattaa tulevien kuukausien aikana muokata OnePlus 8 -puhelinta suurestikin. OnLeaksin julkaisemat CAD-mallinnukseen pohjautuvat kuvat ovat usein pitäneet kuitenkin paikkansa.

Lähde: OnLeaks (Twitter)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus