AndroidArvostelutHuaweiYleinen

Testissä Huawei Mate 20 Lite – ”vaikuttava kokonaisuus”

Olemme aikaisemmin arvioineet Huawei Mate 20 Pro -älypuhelimen ja tällä kertaa vuorossa olisi Huawei Mate 20 Lite, joka on jo nimensä mukaisestikin teknisesti ja ominaisuuksiltaan karsitumpi versio. Mate 20 Lite tuli Suomessa myyntiin ennen Mate 20 Prota ja puhelin on melkein kolme kertaa edullisempi kuin isoveljensä.

Uudessa Mate 20 Lite -puhelimessa Huawei on päättänyt karsia pitkälti jokaisessa kohdassa, jotta hinta on saatu painettua alas. Ulkoisesti puhelimessa on hyvin vähän samoja piirteitä isoveljeensä nähden, joten Mate 20 Litellä ei ole muuta sidosta Mate 20 -mallistoon kuin pelkästään nimeäminen. Mate 20 Lite on Mate 20 Pron lisäksi ainoat puhelimet Mate 20 -mallistosta, jotka on tuotu Suomessa myyntiin. Hintaa puhelimella on 349 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Huawei Mate 20 Lite -älypuhelimeen ja tulen kertomaan oman henkilökohtaisen mielipiteeni laitteesta noin viikon testijakson perusteella. Artikkeli tulee koostumaan tutustumisella laitteen ulkoisiin seikkoihin, ominaisuuksiin, tekniseen toteutukseen sekä kameroihin. Lisäksi testaamme laitteen pakkaskestävyyttä, sillä talvi tuo tullessaan myös kylmemmän kelit, minkä vuoksi on hyvä myös katsoa kestävätkö puhelimet sitä todella.

Tekniset tiedot
Huawei Mate 20 Lite (SNE-LX1)
Mitat: 158.3 x 75.3 x 7.6 mm
Paino: 172 g
Rakenne: Alumiinikehys ja lasipinnat
Näyttö: 6.3 tuumaa Full HD+ (1080 x 2340) / 19.5:9-kuvasuhde
Suoritin: 8-ytiminen Kirin 710 (Mali-G51 MP4)
Muisti: 4 gigatavua RAM-muistia / 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa (muistikorttipaikka max 256 Gt)
Kamera: 20 MP (f/1.8 / 27mm / PDAF) + 2 MP (syvyyssensori) kaksoiskamera/ LED-salama ja 24 MP (f/2.0 / 26mm) + 2 MP (syvyyssensori) kaksoisetukamera
Akku: 3750 mAh (ei irrotettava) / Pikalataus 18W
Käyttöjärjestelmä: Android 8.1 Oreo (EMUI 8.2 ja 1. elokuuta 2018 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / kasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / NFC
Ääni: Yksi kaiutin / Bluetooth 4.2
Tunnistimet: etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija
Värit: Sininen / Musta / Kulta
Hinta: 349 euroa

Myyntipakkaus

Huawei toimittaa Mate 20 Liten mustassa myyntipakkauksessa, jonka päällä on kultaisella värillä laitteen mallinimi sekä Huawei-logo moneen kertaan. Myyntipakkauksen yhdellä sivulla on tiedot pakkauksesta löytyvän puhelimen muistiversiosta sekä mallista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee itse Mate 20 Lite -puhelin, joka on omassa muovipussissaan, minkä lisäksi se on kääritty muoviin. Puhelimen alapuolella on pahvinen lokero, jossa on SIM-korttiluukun avaustyökalu, takuukortti sekä pikakäyttöopas. Näiden lisäksi löytyy vielä muovinen suojakalvo näytölle, sillä sitä ei ole esiasennettuna suoraan tehtaalta. Myyntipakkauksen pohjalla on vielä Huawein Quick Charge -pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli. Näiden lisäksi löytyy vielä valkoiset 3,5 millimetrin liittimellä varustellut perinteiset nappikuulokkeet.

Mate 20 Liten myyntipakkaus on sisällöltään varsin perinteinen Huaweille. Mukana on kaikki käytön aloitukseen tarvittava sekä ylimääräistä, kuten kuulokkeet ja muovinen suojakalvo. Hieman yllätyksenä kuitenkin tuli, ettei Mate 20 Liten kanssa toimiteta suojakuorta, joka on kuulunut monesti Huawein puhelimien vakiovarustukseen varsinkin keskihintaluokasta alaspäin.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on valmistanut Mate 20 Liten lasista pinnoista sekä alumiinisesta kehyksestä. Vaikka Huawei on käyttänyt vastaavaa rakennetta jo lukuisissa Lite-puhelimissaan parin vuoden ajan, niin Mate 20 Lite on laatutuntumansa osalta hypännyt täysin uudelle tasolle. Mielestäni mikään aikaisempi lite-puhelin ei ole päässyt samalle tasolle ja suurin syy tähän on Mate 20 Liten varsin huolellisesti viimeistelty ulkoinen toteutus.

Tuntumalta Mate 20 Lite on käsissä varsin mukava, vaikka hieman kaartuvuutta esimerkiksi laitteen takaosaan olisi toivonut lisää. Pyöristetty alumiinikehys antaa kuitenkin mukavaa ”pehmeyttä” laitteen käyttöön. Puhelimen alumiinikehys on kiiltävä, joka tuo omanlaisen premium-tuntuman keskihintaluokan puhelimeen. Oikeassa kyljessä sijaitsevat painikkeet ovat kuitenkin muusta kehyksestä poiketen valmistettu muovista ja sen myös tuntee heti.

Puhelinta käännellessä ja väännellessä käsissä ei rakenne anna yhtään periksi, eikä se natise, joka oli varsin odotettua. Koska Mate 20 Lite on valmistettu pitkälti lasista ja myös alumiini on käsitelty kiiltäväksi, niin puhelinta tuntuu hyvin liukkaalta, minkä takia jonkinlaisen suojakuoren käyttö on suositeltavaa. Varsinkin takalasi on herkästi täynnä sormenjälkiä, mutta onneksi niin takalasissa kuin etupuolen lasissa on oleofobinen pinnoite, joka hylkii likaa varsin hyvin, joten lasit saa vain pyyhkäisemällä nopeasti puhtaaksi.

Huawei on ilmoittanut Mate 20 Liten mitoiksi 158.3 x 75.3 x 7.6 millimetriä ja painoa löytyy 172 grammaa. Mitoiltaan kyseessä on varsin kompakti puhelin, jossa on 6,3 tuuman näyttö. Myöskään painoa ei ole kovin paljoa, joten laitteen käyttö on mukavaa myös pidemmän aikaa. Yhdellä kädellä käyttäminen on kuitenkin haastavaa suuren näytön takia, sillä itse ainakin tarvitsen monessa tilanteessa kahta kättä puhelimen käyttämiseen.

Yksi suurin puute Mate 20 Liten rakenteessa verrattuna isovelimalliin on vedenkestävyyden puuttuminen. Siinä missä Mate 20 Pro on IP68-sertifikaatin mukaisesti pölyn- ja vedenkestävä, niin Mate 20 Litessä saadaan tyytyä normaaliin ei vettä kestävään rakenteeseen. Olen viimeisen parin vuoden ajan kokenut vedenkestävyyden yhdeksi älypuhelimien parhaimmista puolista, sillä käyttämistä esimerkiksi vesisateessa ei tarvitse pelätä. Olisin toivonut Huawein tuovan vihdoin IP-luokituksen myös alempaan hintaluokkaan, mutta kaikkea ei voi kuitenkaan odottaa 349 euroa maksavalta älypuhelimelta.

Älypuhelimien näyttölasien ympärillä olevat muovikehykset eivät ole saaneet itseäni vielä innostumaan muoviosista. Huawei on päättänyt jatkaa tuttua rataansa myös Mate 20 Liten kanssa, sillä alumiinikehyksen ja näyttölasin välissä on kapea muovikehys. Tällä kertaa kehys on onneksi varsin kapea ja se tuota rakenteeseen ylimääräiseltä tuntuvaa saumakohtaa. Mate 20 Litessä muovikehys on siis saatu varsin hyvin integroitua ”saumattomasti” muuhun rakenteeseen. Markkinoilla on kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, ettei toisinaan jopa rumaa muovikehystä tarvita.

Mate 20 Liten etuosaa peittää 82-prosenttisesti suuri kosketusnäyttö, mikä tarkoittaa sitä, että näyttö on onnistuttu viemään varsin lähelle laitteen reunoja. Yläreunassa on kuitenkin hieman yli kolmasosan peittävä näyttölovi, johon Huawei on asettanut tärkeät tekniikat. Lovessa on muun muassa kaksi selfie-kameraa, valaisuuden- ja etäisyydentunnistin sekä puheluihin käytettävä kuuloke. Lovesta löytyy myös varsin pieni LED-ilmoitusvalo, joka on sijoitettu kuulokeritilän oikeaan reunaan. Näytön alareunassa on noin senttimetrin paksuinen musta kaistale. Näyttöä on suojaamassa 2,5D-lasi, mutta Huawei ei ole paljastanut kenen valmistamaa lasia Mate 20 Litessä käytetään.

Laitteen takaosa on totuttuun Huawein tyyliin hyvin pelkistetty, jossa silmiä hivelee kiiltävän musta 2,5D-lasi, joka kaartuu mukavasti reunoille. Silmiinpistävin osuus Mate 20 Liten takaosassa on kuitenkin kameraosa, joka on korostettu harmailla viivoilla. Kameraosassa on selvästi ulkonevat kaksi kamerasensoria sekä sormenjälkilukija löytyy kameroiden alapuolelta. Kameroiden vieressä on yksi LED-salama. Kameraosassa on myös teksti ”Dual Lens 1:1.8/27 ASPH”, mikä viittaa kaksoiskameraan. Puhelimen takaosassa on myös Huawei-logo.

Puhelimen oikeassa reunassa on tuttuun tyyliin virtapainike sekä äänenvoimakkuuspainikkeet. Vasempaan reunaan on asetettu ainoastaan SIM-korttitelakka, jonne on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti yksi nano-SIM-kortti ja yksi microSD-muistikortti. Mate 20 Liten yläreunaan on laitettu ainoastaan yksi mikrofoni, kun taasen alareunassa on tuttu 3,5 millimetrin kuulokeliitin, USB-C-tyypin latausliitin, yksi mikrofoni sekä kaiutin.

Näyttö

Huawei hyödyntää Mate 20 Litessä kaikkia uusia näyttöstandardeja, sillä näytössä on uudenlainen 19,5:9-kuvasuhde, pyöristetyt kulmat sekä lovi. Näyttö on kooltaan 6,3 tuumaa ja sen tarkkuus on 1080 x 2340 pikseliä. Tuumaa kohden löytyy siis 409 pikseliä. Puhelimen näyttö perustuu IPS LCD -teknologiaan isoveljensä OLED-näytön sijasta.

Testijakson aikana Mate 20 Liten näyttö osoittautui yllättävän hyväksi. Näytössä on erinomaiset katselukulmat sekä värintoisto. Jos vakioasetuksilla värintoisto ei kuitenkaan miellytä, niin Huawei on lisännyt asetuksiin mahdollisuuden säätää väritilaa ja värilämpötilaa. Väritilaa voi vaihdella normaalin ja eloisan välillä, minkä lisäksi värilämpötilaa voi vaihtaa kolmen valmiiksi muokatun säätömahdollisuuden välillä (oletus, lämmin, kylmä) tai vaihtoehtoisesti valita omaa silmää miellyttävän lämpötilan varsin laajasta väriympyrästä.

Auringonvalossa näytön luettavuus on kohtuullinen, mutta ei kuitenkaan mitenkään erikoinen keskitasoa olevan kirkkauden takia. Mielestäni Mate 20 Liten näytön minimikirkkaus on hyvä, minkä ansiosta käyttäminen myös pimeässä on miellyttävää.

Varmasti jälleen mielipiteitä jakavin seikka näytössä on lovi. Tällä kertaa lovi ei ole niin leveä, etteikö muutama ilmoituskuvake mahtuisi tilapalkkiin, mutta mistään pienimmästäkään päästä lovi ei ole. Jos lovi kuitenkin häiritsee, niin Huawei antaa mahdollisuuden sen piilottamiseen asetuksista. Lovelle löytyy omat asetuksensa, joista se on mahdollista antaa olla normaalista tai vaihtoehtoisesti piilottaa niin, että lovea ympäröivät alueet muuttuvat mustiksi. Loven ympärillä näkyy kuitenkin tilapalkin kuvakkeet, vaikka lovi olisi piilotettu. Valitettavasti loven piilottaminen ei toimi yhtä hyvin kuin Mate 20 Prossa, sillä LCD-näytöllä musta näyttää enemmän harmaalta.

Tekniikka ja suorituskyky

Suorituskyvyn osalta Mate 20 Lite on varsin mielenkiintoinen, sillä kyseessä on ensimmäinen testaamani älypuhelin, jossa on tuore Kirin 710 -järjestelmäpiiri. Kirin 710 on valmistettu 12 nm -prosessilla ja siinä on kahdeksan ydintä. Järjestelmäpiiri rakentuu neljästä 2,2 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A73-ytimestä sekä neljästä 1,7 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A53-ytimestä. Grafiikkasuorittimena järjestelmäpiirissä toimii Mali-G51 MP4.

Suomessa Huawei myy Mate 20 Litestä versiota, jossa on 4 gigatavua RAM-muistia sekä 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelin tukee myös microSD-muistikortteja aina 256 gigatavuun asti. Maailmalla Mate 20 Litestä on myynnissä myös versio, jossa on suurempi 6 gigatavun RAM-muisti.

Suorituskyvyn osalta Mate 20 Lite on hyvällä tasolla. Kirin 710 tarjoaa pitkälti vastaavan suorituskyvyn kuin Qualcommin Snapdragon 660 -järjestelmäpiiri, joka on nähty muutamissa 300-400 euron älypuhelimissa. Alla olevassa taulukossa Mate 20 Liten saamia pisteitä erilaissa suorituskykytesteissä voi verrata Snapdragon 660 -järjestelmäpiiriin perustuvan Xiaomi Mi A2 -puhelimen pisteisiin sekä vastaavaan Kirin 710 -järjestelmäpiiriin perustuvan Honor 8X -puhelimen saamiin pisteisiin.

Testitulokset
Huawei Mate 20 Lite (K710) Xiaomi Mi A2 (SD660) Honor 8X (K710)
AnTuTu: 138 871 pistettä 128 019 pistettä 138 558 pistettä
Geekbench 4 (single): 1606 pistettä 1627 pistettä 1621 pistettä
Geekbench 4 (multi): 5606 pistettä 4379 pistettä 5650 pistettä
PCMark 2.0: 7415 pistettä 6029 pistettä 7414 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 20 944 pistettä 24 802 pistettä 20 657 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 22 094 pistettä 29 042 pistettä 21 559 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 17 717 pistettä 16 414 pistettä 18 017 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 945 pistettä 1266 pistettä 953 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 798 pistettä 1157 pistettä 806 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2647 pistettä 1889 pistettä 2646 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Suorituskykytestien perusteella Mate 20 Lite on siis hyvin kyvykäs puhelin 349 euron hintaluokassa. Suorituskyky riittää hienosti päivittäisin asioihin, kuten nopeaan kuvien ottamiseen, sosiaalisen media käyttämiseen tai vaikkapa pelaamiseen. Raskaimmissa peleissä voi kuitenkin tulla vastaan hidasteluja, mutta tätä ei testijakson aikana juurikaan keretty testaamaan.

Muita Mate 20 Liten teknisiä ominaisuuksia ovat tuki NFC:lle ja Bluetooth 4.2 -versiolle. Puhelimesta löytyy myös perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin sekä yksi kaiutin.

Akunkestosta puhelimessa vastaa varsin suuri 3750 milliampeeritunnin akku. Suuri akku on yhdistetty hyvään virtaoptimointiin sekä virtapihiin järjestelmäpiiriin, joten akunkesto on erityisen hyvällä tasolla. Testijakson aikana Mate 20 Liten akku kesti hyvin yhden päivän ja iltaisin akkua oli jäljellä noin 20-30 prosenttia. Päivittäinen käyttö koostui muutamista puheluista, viestittelystä, sosiaalisen median käyttämisestä, kuvaamisesta sekä videoiden katselusta.

Puhelinta ladataan hyödyntäen USB-C-tyypin latausliitintä, joka löytyy laitteen alareunasta. Puhelin tukee pikalatausta ja mukana tulevan laturin avulla akku latautuu tyhjästä täyteen hieman alle 2 tunnissa. Pikalataus ei pääse markkinoiden nopeimpien tasolle, mutta on silti mukavan nopea 350 euron älypuhelimessa. Vaikka Mate 20 Lite on rakenteeltaan lasia, niin Huawei ei ole laittanut mukaan Mate 20 Prosta tuttua langatonta latausta.

Sormenjälkilukija ja kasvojentunnistus

Vaikka kasvojentunnistus on noussut vahvasti suosioon älypuhelimien käyttäjien keskuudessa, niin sormenjälkilukijasta Huawei ei ole Mate 20 Litessä luopunut ja syykin siihen on varsin selvä. Vaikka Mate 20 Prossa Huawei hyödyntää infrapunakameraan perustuvaa kasvojentunnistusta, niin Mate 20 Lite -malliin tällaista ratkaisua ei ole tehty. Kasvojentunnistus perustuu ainoastaan etukameraan, minkä takia se on luotettavuuden osalta selvästi heikompi kuin perinteinen sormenjälkilukija.

Sormenjälkilukija sijaitsee laitteen takaosassa kamerasensoreiden alapuolella. Lukijan sijainti on mielestäni erinomainen ja se on perinteiseen Huawei-tyyliin hyvin nopea sekä vaivaton käyttää. Sormenjälkilukijaa ei tarvitse Mate 20 Litessä hyödyntää ainoastaan lukitukseen, sillä sitä voi käyttää myös kosketuslevynä. Liu’uttamalla alas lukijalla on mahdollista saada auki ilmoituspaneeli tai vaihtoehtoisesti galleria-sovelluksessa voi siirtyä kuvien välillä liu’uttamalla lukijalla sormea vasemmalla tai oikealle. Lisäksi sormenjälkilukijalle löytyy muutama ele. Kaikki nämä ominaisuudet ovat otettavissa käyttöön asetuksista.

Kuten todettu, niin Huawei käyttää etukameraa Mate 20 Liten kasvojentunnistuksessa. Kasvojentunnistus on mielestäni loistava tapa avata puhelimen lukitus, eikä testijakson aikana ollut havaittavissa tämän kanssa ongelmia. Oletuksena kasvojentunnistus ainoastaan poistaa laitteen lukituksen, minkä jälkeen lukitusnäyttö täytyy vielä erikseen avata. Asetuksista on myös mahdollista asettaa, että kasvojentunnistus ohittaa lukitusnäytön heti kun kasvot on tunnistettu. Itse käytän tätä asetusta, sillä se toimii paremmin kuin hyvin.

Kaiken kaikkiaan Huawei on onnistunut Mate 20 Liten biometrisien lukituksenavaus tekniikoiden kanssa. Sormenjälkilukija löytyy sitä haluaville ja kasvojentunnistus on mukana, jos ei halua käyttää sormenjälkilukijaa. Molemmat vaihtoehdot ovat nopeita, mutta kasvojentunnistus on kuitenkin hieman turvattomampi.

Pakkastesti

SuomiMobiilin arvosteluiden repertuaariin kuuluva pakkastesti toteutettiin myös Huawei Mate 20 Lite -puhelimelle. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin puhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme Mate 20 Liten pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin olo -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla puhelin laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta ei kulunut akkua lainkaan, vaan varaus oli pysynyt 100 prosentissa. Puhelimen LCD-tekniikkaan perustuva kosketusnäyttö ei kuitenkaan tuttuun tyyliin tykännyt kylmästä, vaan muuttui hyytelömäiseksi. Hyytelömäisyys tuntui kuitenkin olevan varsin maltillista. Tavallisessa huoneenlämmössä näyttö palautui noin minuutissa normaaliksi.

Toisella testauskerralla Mate 20 Lite laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti puhelimen videontoistosovelluksen kautta Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 13 prosenttia, joten puhelimen akunvaraus oli 87 prosenttia. Myöskin tämän testin jälkeen laitteen näyttö muuttui hieman hyytelömäiseksi.

Mate 20 Liten kohdalla pakkastesti osoitti, että laite kestää hyvin pakkasta, eikä akun kuluminen kylmässä ollut radikaalisti suurempaa kuin normaalisti. Pakkastesteissä muutamat puhelimet ovat jopa sammunut tunnin sisällä, mutta Mate 20 Liten kanssa ei tällaista ongelmaa ollut. Pakkastesti vaikutti myös puhelimen LCD-tekniikkaan perustuvaan näyttöön tehden siitä hetkellisesti hyytelömäisen.

Kamerat

Kamerat ovat älypuhelimissa tärkeimpiä ominaisuuksia ja ne paranevat jatkuvasti erityisesti huippupuhelimissa. Mate 20 Liten isoveli Mate 20 Prosta löytyy markkinoiden varmasti monipuolisin ja vaikuttavin kolmoiskamerajärjestelmä, mutta nyt pikkuvelimallissa saadaan tyytyä kahteen pääkameraan sekä kahteen etukameraan. Toistaiseksi Huawei ei ole tuonut kolmoiskameraa keskihintaluokkaan, mutta myöskin keskihintaluokassa kamerat paranevat pikkuhiljaa, vaikka ei samaa tahtia kuin huippupuhelimien kesken.

Huawei hyödyntää Mate 20 Litessä 20 megapikselin pääkameraa sekä 2 megapikselin toista kamerasensoria, joka on tarkoitettu syvyyskartan taltioimiseen. Pääkamerassa on f/1.8-aukko sekä 27 mm polttoväli. Kamerassa on myös automaattitarkennus, mutta lippulaivapuhelimista tuttua optista kuvanvakainta mukaan ei ole saatu. Kaksoiskameran 2 megapikselin sensorista ei ole tarkkaa tietoa, mutta tämä sensori on tarkoitettu vain ja ainoastaan bokeh-kuvien taltioimiseen.

20 megapikselin pääkamera tuottaa mielestäni varsin vaikuttavaa jälkeä, minkä takia Mate 20 Lite on yksi parhaimmista Huawein keskihintaluokan älypuhelimista kuvaamista varten. Hyvässä valaistuksessa kuviin saadaan paljon yksityiskohtia ja terävyyttä. Hyvässä valaistuksessa myös kuvien värit ovat automaattiasetuksilla luonnollisia. Hämärämmässä kameran tarina on kuitenkin vastaava kuin monien keskihintaluokan puhelimien kanssa. Kamera ei kykene kovin erikoiseen jälkeen hämärissä olosuhteissa ja kuvien rakeisuus kasvaa ja yksityiskohtia on vähemmän. Alla on muutamia Mate 20 Liten pääkameralla otettuja testikuvia, jotta kukin saa tehdä omat johtopäätöksensä puhelimen kameran kyvykkyydestä.

Voit katsoa kuvia tarvittaessa tarkemmin Google Drive -kansiosta.

Bokeh-kuvaaminen on ainoa hyöty, jonka Huawei on ottanut irti Mate 20 Liten kaksoiskamerajärjestelmästä. Kamerasovelluksesta löytyy oma Aukko-kuvaustila, jossa kameran aukon kokoa on mahdollista säätää f/0,95:n ja f/16:n välillä. Bokeh-kuvissa Mate 20 Liten pääkamera ei ole kovin vahvoilla. Harvoin puhelimella sai otettua hyvin onnistuneita kuvia aukko-tilan ollessa käytössä. Kamerat tunnistivat vaihtelevasti kuvattavan kohteen ääriviivoja, jonka takia kuvista tuli toisinaan hieman erikoisia. Alla on yksi Mate 20 Pron pääkameroilla taltioitu bokeh-kuva, joka on yksi onnistuneimmista, mutta ei silti samalla tasolla, johon on voinut Huawein kalliimmissa puhelimissa tottua.

Mate 20 Liten etukamera on varsin mielenkiintoinen, sillä Huawei hyödyntää myöskin tässä kaksoiskameroita. Päätarkoitukseen selfie-kuvaamisessa hyödynnetään 24 megapikselin sensoria, jossa on f/2.0 aukko sekä 26 mm polttoväli. Toinen kameroista on tarkkuudeltaan jälleen 2 megapikseliä, eikä myöskään tämän kameran teknisistä tiedoista ole tarkkaa tietoa. Toinen kamera on myöskin etukamerassa tarkoitettu bokeh-kuvien taltioimiseen ja Mate 20 Liten selfie-kameralla onkin nyt mahdollista saada vaikuttavasti taustasumennettuja selfie-kuvia.

Selfie-kuvauksessa Mate 20 Lite on erinomainen. Eritysesti hyvässä valaistuksessa puhelin kykenee tarkkaan jälkeen ja värit ovat kohdillaan. Myöskin etukamerassa bokeh-kuvaaminen tuntui muutaman testin perusteella olevan hyvällä tasolla, vaikka toisinaan oli ongelmia kuvattavan kohteen ääriviivojen havaitsemisen kanssa. Heikommassa valaistuksessa Mate 20 Liten etukamerat eivät kuitenkaan kykene kovinkaan erikoiseen lopputulokseen. Kuvista katoaa selvästi yksityiskohtia ja ne muuttuvat pehmeiksi. Valitettavasti Mate 20 Litestä ei löydy erillistä selfie-salamaa, joka voisi avustaa hämärässä kuvaamista.

Taka- ja etukameroissa Huawei käyttää jälleen vahvasti tekoälyä. Takakameroita käyttäessä Mate 20 Lite tunnistaa yli 200 kuvaustilannetta ja optimoi kameran asetukset sen mukaan. Etukameroita käytettäessä puhelin tunnistaa peräti 500 kuvaustilannetta. Tekoälyominaisuus on puhelimessa vapaaehtoinen ja sen voi ottaa pois käytöstä milloin tahansa. Kamerasovelluksen päänäkymän yläreunassa on AI-kuvake, josta kuvastilan saa päälle. AI-kamera jakaa varmasti mielipiteitä ja ainakin itse pidän ominaisuudesta joissakin tilanteissa. Pääasiassa kuitenkin testijakson aikana annoin asetuksen olla pois päältä. Alla on kuvapari, joista vasemmanpuoleinen on otettu AI-kameralla ja oikeanpuolinen AI-kameran ollessa poissa päältä. Kuvista nähdään kuinka AI-kamera korostaa kuvan värejä selvästi normaalia enemmän.

Itse Mate 20 Litestä löytyvä kamerasovellus on jälleen samanlainen kuin missä tahansa keskihintaisessa Huawei- tai Honor-puhelimessa. Eri kuvaustilat ovat karusellimaisessa muodostelmassa ja mukana on tuttuun Huawein tyyliin lukuisia erilaisia kuvaustiloja. Kameran manuaalisäädöt löytyvät hieman hölmösti Lisää-välilehden takaa, mikä on ainakin mielestäni hieman vaikeasti löydettävissä sekä monen mutkan takana. Manuaalitilassa on mahdollista esimerkiksi säätää ISO-arvoa (50–3200), valotusaikaa (1/4000 s – 30 s), valotuksen korjausta (-4.0…+4.0), tarkennusta sekä valkotasapainoa.

Yksi kamerasovelluksen ominaisuuksista on AR-objektiivit, jotka nähtiin aikaisemmin Huawei Nova 3 -puhelimessa. Kyse on pitkälti samanlaisesta omaisuudesta kuin Applen Animojit. Huawei kutsuu omia animoituja emojeja 3D Qmoji -nimellä ja puhelimesta löytyy 8 kappaletta erilaisia hahmoja. Ominaisuudella on tarkoituksena ottaa video tai luoda gif-kuvia, joissa 3D-hahmo matkii puhelimen käyttäjän ilmeitä ja liikkeitä. Alla on muutamia kuvakaappauksia, joista käy ilmi puhelimen kamerasovelluksen ulkoasu.

Käyttöjärjestelmä

Todennäköisesti yksi suurimmista pettymyksistä Mate 20 Litessä oli käyttöjärjestelmä, sillä se on hieman jo vanhentunut. Huawei hyödyntää Googlen Android 8.1 Oreo -käyttöjärjestelmäversiota, jonka päällä on Huawein itse kehittämä EMUI 8.2 -käyttöliittymä. Testijakson lopussa puhelimessa oli asennettuna Googlen 1. elokuuta 2018 julkaisemat tietoturvakorjaukset, joten Huawei on jättänyt varsin huonolle tietoturvan päivittämisen Mate 20 Litessä.

Toistaiseksi Huawei ei ole kertonut, milloin Mate 20 Lite tulee mahdollisesti vastaanottamaan tuoreemman Android 9.0 Pie -päivityksen, mutta loogisesti ajateltuna päivitystä voisi kuvitella ensi vuoden alkuun. Huawei ei ole kuitenkaan kovin tunnettu keskihintaluokan puhelimien päivittäjänä, joten päivitystä aivan heti ei kannata odotella. Aikaisemmin testattu Mate 20 Pro oli ensimmäinen Huawein puhelin, jossa käytettiin Android 9.0 Pie -versiota.

Testijakson aikana käyttöjärjestelmän osalta ei ollut juurikaan valittamista Mate 20 Litessä, sillä en huomannut suurempia ongelmia käytettävyyden suhteen. EMUI 8.2 on varsin helppokäyttöinen, jos on aikaisemmin omistanut Huawein puhelimen. Alla on muutamia ruutukaappauksia Mate 20 Liten käyttöliittymästä.

Yhteenveto

Huawei Mate 20 Lite on ansainnut SuomiMobiilin suosituksen.

Testijakson perusteella Mate 20 Litestä jäi varsin positiivinen kuva ja Huawei on onnistunut luomaan keskihintaluokkaan tasapainoisen ja vaikuttavan kokonaisuuden. Puhelimen tekninen toteutus vastaa hintaluokkaansa, joten myös hinnoittelu tuntuu olevan onnistunut.

Testijakson aikana tykästyin puhelimessa erityisesti jälleen kerran laadukkaaseen designiin sekä kyvykkääseen ja uuteen Kirin 710 -järjestelmäpiiriin. Lisäksi oli hienoa nähdä laitteessa olevan USB-C-tyypin latausliitin (yleisesti Huawei tyytynyt Micro-USB-liittimeen, kuten Honor 8X:ssä) sekä 3,5 millimetrin perinteinen kuulokeliitin. Myöskin Mate 20 Liten näyttö vaikutti loistavalta ja kamerat olivat vähintäänkin hyvät.

Kuitenkin myös pieniä heikkouksia ja puutteita puhelimesta löytyi. Suurimmat hämmästelyt koskivat kohtalaisen vanhentunutta käyttöjärjestelmää ja puuttuvia tietoturvapäivityksiä. Olisin toivonut puhelimelta tuoretta EMUI 9.0 -käyttöliittymää sekä Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmää, kuten muissakin Mate 20 -malliston älypuhelimissa. Vaikka Mate 20 Liten rakenne oli todellisuudessa vaikuttava, niin en siltikään tykännyt näyttöä kiertävästä muovisesta kehyksestä. Puhelin ei ole myöskään pölyn- tai vedenkestävä.

Suomessa Huawei toi Mate 20 Liten myyntiin lokakuun alussa 349 euron hintaan. Puhelin on ostettavissa lukuisien jälleenmyyjien kautta väreissä musta, sininen ja kulta.

Huawei Mate 20 Lite -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Yhteenveto

8

Hyvää
  • Laadukas design
  • Kyvykäs Kirin 710 -järjestelmäpiiri
  • Hyvät kamerat
  • USB-C-tyypin latausliitin
  • Perinteinen 3,5 mm kuulokeliitin
Huonoa
  • Ei IP-luokituksen mukaisesti vesitiivis
  • Ei tuoretta EMUI 9.0- tai Android 9.0 Pie -päivitystä
  • Näyttöä kiertää muovikehys
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Kolme kertaa edullisempi?

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android