AndroidArvostelutHuaweiYleinen

Testissä Huawei P20 – Paha vastus Honor 10:lle

Huawei P20

Huawei P20 on alkuvuonna julkaistu uusi huippupuhelin, joka asettuu Huawein P20-malliston keskitasoon. Huawei julkaisi yhteensä kolme mallia, jotka ovat Huawei P20 Lite, Huawei P20 sekä Huawei P20 Pro. Kaikki kolme puhelinta ovat saapuneet Suomessa tarjolle ja tällä kertaa testattavana on käväissyt Huawei P20.

Puhelin tarjoaa tuttuja lippulaivapuhelimen ominaisuuksia tyylikkäässä ulkoasussa. Lisäksi Huawei on jatkanut menestynyttä yhteistyötään kameroiden osalta Leican kanssa. Lisäksi Huawei on ottanut mukanaan lasinen rakenteen sekä lovinäytön. Huawei P20 on seuraaja viime vuoden Huawei P10 -puhelimelle, joka käväisi aikoinaan myös testattavana. Tällä kertaa puhelin on saanut maltillisia muutoksia ja päivityksiä tekniikkaan. Kaiken kaikkiaan Huawei P20 on juuri sellainen älypuhelin, jota osattiin odottaa. Siinä ei ole paljoa lähdetty kikkailemaan, vaan tyydytään varmoihin ja toimiviksi todettuihin ratkaisuihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pahimmat kilpailijat Huawei P20 -puhelimelle löytyvät Huawein sisärbrändi Honorilta. Muun muassa Honor 10 tarjoaa lähes vastaavat huipputason ominaisuudet, mutta hieman halvemmalla. Lisäksi kesällä julkaistu OnePlus 6 on kova vastus Huawei P20 -puhelimelle. Suomessa puhelimen 64 gigatavun versio maksaa halvimmillaan 549 euroa ja 128 gigatavun versio 649 euroa. Tällä kertaa testattavana käväisi jälkimmäinen versio, joka oli väritykseltään vaaleanpunainen. Kyseisen väriversion takakuori on hieman poikkeava, sillä siinä Huawei käyttää tyylikästä liukuväritekniikkaa.

Tässä artikkelissa tulemme käymään Huawei P20:n tarkemmin läpi. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset laitteesta.

Tekniset tiedot
Huawei P20 (EML-L29)
Mitat: 149.1 x 70.8 x 7.7 mm
Paino: 165 g
Näyttö: 5.8 tuumaa Full HD+ (2244 x 1080) / 18.7:9-kuvasuhde
Suoritin: 8-ytiminen Kirin 970 (Mali-G72 MP12)
Muisti: 4 gigatavua RAM-muistia 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa (ei muistikorttipaikkaa)
Kamerat: 12 megapikselin RGB-sensori (f/1.8 / 1.55µm / OIS) + 20 megapikselin mustavalkosensori (f/1.6)/ PDAF ja laser / 2x häviämätön zoom / LEICA-linssit /  kaksois-led-salama ja 24 megapikselin etukamera (f/2.0 / 1.12µm)
Akku: 3400 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 8.1 Oreo (EMUI 8.1)
Muuta: Dual-SIM / Pikalataus
Liitännät: 3.5 mm kuulokeliitäntä / USB-C / USB 2.0 / NFC
Ääni: yksi kaiutin
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija
Värit: Musta / sininen / pinkki
Hinta: 549 € (64Gt) / 649 € (128Gt)

Myyntipakkaus

Huawei P20 -puhelimen myyntipakkauksesta löytyy kaikki tarvittava.

Huawei toimittaa Huawei P20 -puhelimen vaaleassa myyntipakkauksessa. Pakkauksessa on kultaisella tekstillä laitteen nimi sekä Huawein logo. Myyntipakkauksesta löytyy myös Leican logo, joka on osoitus puhelimesta löytyvistä Leican kanssa yhteistyössä kehitetyistä kameroista. Pakkausta avatessa ensimmäisenä esille pompahtaa itse Huawei P20, joka on omassa syvennyksessään. Puhelimen alta löytyy lokero, jossa on SIM-korttiluukun avaustyökalu sekä ohjekirjasia puhelimelle. Valitettavasti testilaitteen mukana ei tullut ohjekirjasia, jotka kyllä löytyvät kaupasta ostetuista laitteista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkauksessa on myös USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli, Huawei SuperCharge -pikalaturi, 3,5 mm kuulokeadapteri sekä nappikuulokkeet, jotka sopivat puhelimen USB-C-tyypin kuulokeliittimeen. Huawei P20 -puhelimessa Huawei on siis päättänyt luopua kokonaan kuulokeliittimestä, minkä takia myyntipakkauksesta löytyy muun muassa adapteri.

Puhelimen myyntipakkaus kätkee sisällensä siis kaiken tarvittavan puhelimen käyttöä varten. Valitettavasti Huawei P20:n kanssa ei toimiteta vakiona minkäänlaista suojakuorta. Yleisesti Huawei on laittanut paketteihin suojakuoren, mutta tällä kertaa sitä ei löydy. Jos haluaa suojata lasisen puhelimen on suojakuori ostettava erikseen.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Ulkoisesti Huawei P20 on huomattavasti erilaisempi kuin edeltäjä Huawei P10. Viime vuonna Huawei tyytyi vielä pitkälti alumiiniin, mutta nyt tarjolla lasinen takakuori. Testiin saapunut Huawei P20 oli väritykseltään pinkki, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tavallinen väriversio. Pinkissä versiossa Huawei käyttää liukuväritekniikkaa, joten väri ei ole tylsän tasainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimen alumiinikehys on vivahtaa hieman kultaiseen ja vaaleanpunaiseen, mutta kuitenkin hiottu peilaavaksi. Alumiinista voi siis nähdä itsensä, minkä takia kehys on myös varsin liukas. Kehyksestä löytyvien painikkeiden tuntuma on erinomainen ja Huawei on tehnyt käynnistyspainikkeeseen pienen punaisen viivan, joka on pieni, mutta tyylikäs yksityiskohta puhelimen kokonaisuudessa. Käsituntumalta puhelin on kuin mikä tahansa lasinen puhelin, eli hyvin liukas. Puhelimeen on siis suositeltavaa asettaa jonkinlainen suojakuori, jos ei halua sen heti ensimmäisen pöydältä pois liukumisen jälkeen olevan hajalla. Lisäksi Huawei P20 on varsinainen sormenjälkimagneetti, mutta erityisesti vaaleanpunaisessa väriversiossa nämä eivät ole suuri ongelma, sillä sormenjälkiä on vaikea erottaa vaaleasta pinnasta. Huawei P20:n etu- ja takaosin lasipinnat ovat tuttua Gorilla Glass 5 -lasia, joka on loistava suoja naarmuuntumiselta. Testijakson aikana näyttöön tai takalasiin ei tullut huomattavia naarmuja.

Erikoisen valinnan Huawei on tehnyt siinä, että tällä kertaa huippupuhelimessa käytetään ulkoisesti enemmän muovia kuin monissa reilusti halvemmissa puhelimissa. Vaikka Huawei P20 rakentuu pääosin lasista ja alumiinista, niin lasin ja alumiinin väliin on päätetty tehdä varsin massiivinen muovinen kaistale. Olen usein kritisoinut puhelimien näyttölasin ja alumiinikehyksen välistä löytyviä muovikaistaleita, koska en näe tällaisen ratkaisun olevan täydellinen premium-puhelimelle. Nyt Huawei on laittanut vastaavan kaistaleen niin etu- kuin takapuolellekin. En ole edelleenkään tästä ratkaisusta innoissani, sillä jokainen muoviosa pudottaa puhelimen laatuvaikutelmaa. Muoviset kaistaleet istuvat puhelimeen kuitenkin hyvin, mutta uskon, että myöskin Huawei P20 olisi voitu valmistaa ilman niitä.

Toinen erikoinen seikka Huawei P20 -puhelimessa on vedenkestävyyden puute. Puhelin ei ole millään tasolla IP-sertifioitu, joka on selvä puute kilpaileviin huippupuhelimiin verrattuna. Vedenkestävyys on yksi lähes ”pakollisista” ominaisuuksista vuoden 2018 huippupuhelimissa. Vedenkestävyydestä olisi hyötyä varsinkin Suomen arvaamattomassa ilmastossa, joka on kostea ja sadekuuro voi yllättää milloin vain. Jos puhelin olisi vedenkestävä, niin pienestä vesisateesta ei tarvitsisi olla huolissaan.

Puhelimen etupuoli on varsin pelkistetty, sillä noin 80 prosenttia siitä on kosketusnäytölle varattuna. Huawei on kuitenkin päättänyt jättää näytön alapuolelle suuren noin senttimetrin korkuisen kaistaleen, johon on upotettuna sormenjälkilukija. Näyttö on pyritty viemään varsin ylös laitteen yläreunaan asti, minkä takia laitteesta löytyy lovinäyttö. Kosketusnäytön yläreunaan on jouduttu tekemään erillinen lovi, josta löytyy etukamera, puheluihin käytettävä kuuloke, LED-ilmoitusvalo sekä valoisuuden/etäisyyden tunnistin. Huawei P20:n takaosa on lasia ja kameran sekä tekstien sijoittelu on tehty kameramaisesti niin, että laite olisi tarkoitettu käytettäväksi vaakatasossa. Puhelimen kaksoiskamera löytyy takaosan vasemmasta yläkulmasta, minkä alapuolella on laserautomaattitarkennus, kaksisävyinen kaksois-LED-salama sekä Leican logo. Logon alla on teksti ”SUMMILUX – H1:1.6/27 ASPH.”, eli tietoja puhelimessa käytettävistä linsseistä. Takaosassa on myös Huawein oma logo, valmistusmaa sekä muita yksityiskohtia. Myös takaosa on hyvin pelkistetty, vaikka asettelu on hieman erikoinen Huaweille.

Puhelimen oikeassa reunassa on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä käynnistyspainike, kun taasen vasemmassa reunassa on ainoastaan paikka SIM-korteille (kaksi nano-SIM-paikkaa, ei muistikorttia). Huawei P20:n yläreunasta löytyy ainoastaan yksi mikrofoni. Alareunaan on sijoitettuna USB-C-tyypin liitäntä sekä kaiutinritilät molemmille puolille. Huawei on luopunut tämän puhelimen kohdalla tutusta kuulokeliitännästä, joka löytyi vielä Huawei P10 -puhelimesta.

Tekniikka, näyttö ja akunkesto

Huawei P20 on huippupuhelin, jonka ansiosta myös tekniikka on markkinoiden huippua. Tehoista puhelimessa on huolehtimassa jo muun muassa Mate 10 Prosta tuttu Kirin 970 -järjestelmäpiiri, jossa tekoälyominaisuudet on integroituna suoraan järjestelmäpiiriin. Tämän takia Kirin 970 -piiriä on kutsuttu maailman ensimmäiseksi tekoälypiiriksi. Kirin 970 -piirissä on mobiililaitteille erikseen optimoitu NPU, eli Neural Network Processing Unit -yksikkö. Tekoälyllä Huawei P20 oppii Mate 10 Pro -puhelimen tapaisesti esimerkiksi käyttäjän tarpeita ja lopulta myös ennustaa käyttöä laitteen toimivuuden nopeuttamiseksi. Huawei hyödyntää tekoälyä Huawei P20:ssa kameroissa, akussa sekä päivittäisessä käytössä. Puhelin oppii muun muassa avaamaan sovelluksia nopeammin käytön mukaan, käsittelemään erilaisia tiedostoja nopeammin sekä lisäksi sulkemaan taustalta tarpeettomia tehtäviä akunkeston parantamiseksi.

Kirin 970 -järjestelmäpiiri rakentuu neljästä 1.8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A53-ytimestä sekä neljästä 2.4 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A73-ytimestä. Grafiikkasuorittimena puhelimessa hyrrää Mali-G72 MP12. Järjestelmäpiirin tueksi Huawei on laittanut RAM-muistia perinteiset 4 gigatavua, mikä on tarpeeksi nykyaikaisille Android-puhelimille. Huawei ei ole kuitenkaan lähtenyt taistelemaan RAM-muistien määrällä, sillä markkinoilla on jatkuvasti yleistynyt myös 8 gigatavun RAM-muistilliset puhelimet.

Suorituskyvyn osalta Kirin 970 ei valitettavasti pärjää pahimmalle kilpailijalleen, Qualcommin Snapdragon 845:lle, joka löytyy lukuisista Android-huippupuhelimista. Ajoimme tuttuun tyyliin Huawei P20 -puhelimessa läpi perinteisimmät suosituskykymittaukset. AnTuTu antoi puhelimelle hieman enemmän pisteitä kuin Mate 10 Prolle, mutta OnePlus 6 sai vastaavassa testissä selvästi enemmän pisteitä. Muissa suorituskykytesteissä Huawei P20 oli hyvin samalla tasolla kuin Mate 10 Pro, mutta suoriutui selvästi heikommin kuin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiriin perustuva OnePlus 6. Alla olevasta taulukosta on nähtävissä kaikki Huawei P20 -puhelimen saamat testitulokset verrattuna OnePlus 6- ja Huawei Mate 10 Pro -puhelimiin.

Testitulokset
Huawei P20 (K970) OnePlus 6 (SD845) Mate 10 Pro (K970)
AnTuTu: 207 049 pistettä 286 820 pistettä 177 072 pistettä
Geekbench 4 (single): 1884 pistettä 2431 pistettä 1908 pistettä
Geekbench 4 (multi): 6644 pistettä 8975 pistettä 6757 pistettä
PCMark 2.0: 7156 pistettä 8366 pistettä 7033 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 30 410 pistettä 62 021 pistettä 31 146 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 33 892 pistettä 79 392 pistettä 35 223 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 22 367 pistettä 35 123 pistettä 22 166 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 2963 pistettä 4631 pistettä 2930 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 3013 pistettä 5171 pistettä 2944 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2801 pistettä 3391 pistettä 2883 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Vaikka Huawei P20 ei pääse yllättämään suorituskykymittauksissa, niin se ei tarkoita, etteikö puhelin olisi hyvin kyvykäs. Testijakson aikana puhelin toimi nopeasti ja ilman ongelmia suorituskyvyn kanssa. Päivittäisessä käytössä on siis turha pelätä minkäänlaisista hidasteluista verrattuna muun muassa tehokkaaseen OnePlus 6 -puhelimeen.

Huawei P20 on varusteltu suurella 5,8 tuuman kosketusnäytöllä, jossa on hieman erikoinen 18.7:9-kuvasuhde. Yleisesti puhelimissa on nähty 18:9- tai 19:9 -kuvasuhteen näyttöjä, mutta Huawei P20:n kuvasuhde on selvästi harvinaisempi. Käytännössä puhelimen kuvasuhde on 18:9, jos laskuihin ei oteta näyttölovea. Puhelimen näyttö perustuu IPS LCD -teknologiaan ja tarkkuutta on 1080 x 2244 pikseliä, mikä takaa 429 pikseliä tuumaa kohden.

Puhelimen näyttö on yksi Huawein puhelimien parhaimmista, vaikka se ei ole tarkkuudeltaan markkinoiden kärkeä. Full HD+ -näyttö on kuitenkin täysin riittävän tarkka, eikä yksittäisiä pikseleitä ole mahdollista paljain silmin erottaa. Mielestäni näyttö toistaa värit hyvin oletusasetuksilla, mutta omien silmien tottumuksien mukaisesti näytön väritilaa ja värilämpöä on mahdollista muuttaa asetukista erillisen väriympyrän mukaan. Näyttö on myös varsin kirkas ja kirkkaus riittää lippulaivapuhelimen tasoisesti myös auringonpaisteessa. Myös katselukulmat Huawei P20 -puhelimessa ovat loistavat.

Lovinäyttö on yksi Huawei P20 -puhelimen mielipiteitä jakavista seikoista. Henkilökohtaisesti en ole koskaan lämmennyt näyttöloville, mutta onneksi myös Huawei P20:stä on mahdollista poistaa lovi – ainakin leikisti. Puhelimen asetuksista löytyy lovelle omat asetuksensa, joilla on mahdollista piilottaa lovi, jolloin lovea ympäröivät alueet tummennetaan. Tämä luo efektin, että näytössä ei olisi ollenkaan lovea, kun näyttö loppuu loven alareunaan. Loven molemmilla puolilla on kuitenkin nähtävissä perinteiset tilapalkin kuvakkeet, joten lovea ei voi käytännössä kokonaan poistaa.

Huawei P20:n akku on kooltaan 3400 milliampeerituntia, jota ladataan hyödyntäen USB-C-tyypin latausliitintä. Puhelin tukee myös Huawein omaa SuperCharge -teknologiaa, joka on yksi markkinoiden nopeimmista pikalatausteknologioista. Akunkesto Huawei P20 -puhelimessa on perustasoa, eli yhden päivän. Akku oli monesti iltaisin noin 30-40 prosenttia, joten aivan kahta päivää ei yhdellä latauksella ole mahdollista mennä. On siis suositeltavaa laittaa Huawei P20 laturiin joka yö, jotta akku kestäisi myös seuraavan päivän.

Valitettavasti Huawei ei ole vielä ottanut käyttöön langatonta latausta, vaikka kyseistä teknologiaa käytetään jo lukuisien muiden valmistajien puhelimissa ja erityisesti huippupuhelimissa. Langaton lataus olisi kätevä ominaisuus, sillä asettamalla puhelimen pöydältä löytyvälle latausalustalle ei tarvitsisi leikkiä laturijohtojen kanssa.

Kamerat

Huawei P20 on viimeisin yhteistyöntulos Leican kanssa. Tällä kertaa Huawei P20 ei ole kuitenkaan kaikista edistyksellisin Leica-yhteistyön tulos, sillä puhelimen isovelimalli Huawei P20 Pro pitää sisällänsä kolme kameraa. Nyt Huawei P20 -mallista löytyy perinteisempään tyyliin ainoastaan kaksoiskamera, joka tarjoaa myös loistavia ominaisuuksia ja erityisesti loistavaa kuvanlaatua. Huawei P20:n kaksoiskamera rakentuu yhdestä värillisestä RGB-sensorista sekä yhdestä mustavalkoisesta sensorista. Puhelimen edessä on yksi selfie-kamera.

Pääkamerana puhelimessa hyödynnetään 12 megapikselin RGB-sensoria, eli värillistä sensoria. Teknisesti kamera kuulostaa loistavalta, sillä siinä on 1/2.3 tuuman anturi, joka on suurempi kuin monissa muissa huippupuhelimissa. Kamerassa on myös 1.55um pikselikoko sekä f/1.8 aukko. 12 megapikselin sensorissa on lisäksi optinen kuvanvakain. Toinen kameran sensoreista on 20 megapikseliä ja se on niin sanottu monokromisensori, eli se on mustavalkoinen. Mustavalkokamerassa on f/1.6 aukko, eikä siinä ole värillisen kameran tapaisesti optista kuvanvakainta. Kaksoiskamerassa käytetään myös laserautomaattitarkennusta sekä Leican linssejä.

Kaksoiskamera ei tarjoa monien kaksoiskamera puhelimien tapaisesti 2x optista zoomausta, vaan 2x häviämättömän zoomauksen. Kaksoiskamera mahdollistaa myös bokeh-kuvien ottamisen. Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan ole Huawein kaksoiskamerateknologian päätarkoituksia, vaan RGB- ja monokromisensoreiden yhteistoiminta parempien kuvien luomiseksi, mitä Huawei on kehittänyt aina Huawei P9 -puhelimesta lähtien. Puhelimen mustavalkosensorissa ei ole siis värisuodatinta, jonka ansiosta kuviin tallentuu huomattavasti enemmän yksityiskohtia, valoa, terävyyttä ja kontrastia. Kun tämä kuva yhdistetään RGB-sensorilla otettuun kuvaan, niin lopputuloksena on kuva, jossa on yhdistetty mustavalko- ja värikameran parhaat puolet. Lisäksi Huawei antaa mahdollisuuden taltioida myös ainoastaan mustavalkokuvia, jotka ovat piristävää vaihtelua pelkille värillisille kuville.

Vaikka Huawei P20 ei tarjoa isoveljensä tapaisesti kolmoiskameraa, niin kaksoiskameramarkkinoilla Huawei P20 sijoittuu vahvasti parhaimmistoon. Hyvässä valaistuksessa kuvat ovat todella teräviä ja kuvat ovat lähes järjestäen ”some-kamaa”, eli ne voi jakaa ilman miettimistä Instagramiin tai Facebookiin. Myöskin hämärässä kaksoiskamera on kyvykäs, vaikka yksityiskohtia kuvista katoaa jonkin verran. Hämäräkuvausta Huawei on parantanut erillisen yö-kuvaustilan avustuksella, joka ottaa tarkan kuvan hämärässä myös ilman jalustan käyttämistä. Alla on muutamia kuvia, jotka on otettu Huawei P20 -puhelimen pääkameralla.

Huawei P20 -puhelimessa on oletuksena päällä tekoälyyn perustuva Master AI -ominaisuus, joka valitsee automaattisesti parhaan kuvaustilan ja muokkaa kuvausasetuksia ennen kuvan ottamista. Kuvaustila on mielestäni hyödyllinen ja ottaa monesti täysin toimivia kuvia. Sinistä taivasta havaitessa kamera tekee taivaasta sinertävämmän ja jos näkyvissä on vihreitä lehtiä, niin vihreää väriä korostetaan entuudestaan. Alla on kaksi kuvaparia, joista aina vasemman puoleinen on otettu Master AI -ominaisuuden ollessa päällä ja oikean puoleinen kuva on otettu asetuksen ollessa poissa päältä.

Master AI vs. normaali kuva

Bokeh-kuvia 

2x zoomtesti

Mustavalkokuvat

Etukamera on Huawei P20 -puhelimessa huimat 24 megapikseliä. Etukameralla on mahdollista ottaa loistavia selfie-kuvia. Etukameran yksi ominaisuuksista on myös yhdellä kameralla toteutettu bokeh-kuvat. Ominaisuuden avulla selfieiden taustan saa erinomaisesti sumeaksi, eikä tämän suhteen ole juurikaan valittamisen aihetta. Suurin uusi ominaisuus etukamerassa on erivalaistuksia esittävä 3D-muotokuva, jonka ansiosta voi saada tyylikkäillä tehosteilla varusteltuja selfie-kuvia.

Itse Huawei P20:n kamerasovellus on saanut pieniä muutoksia verrattuna aikaisempiin Huawein huippupuhelimiin. Ulkoasuun on tuotu hieman Leica-henkinen teema, jonka lisäksi kameran eri kuvaustilat on siirretty laukaisimen yläpuolelle, josta tilojen välillä voidaan siirtyä pyyhkäisemällä. Aikaisemmin kuvastilat ovat olleet omassa valikossaan, mutta nyt syystä tai toisesta Huawei on tyytynyt omasta mielestäni hieman haastavampaan ratkaisuun. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän Huawein omasta kamerasovelluksesta, sillä siinä on laajasti erilaisia hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka helpottavat kuvaamista. Alla on muutamia kuvia kamerasovelluksesta.

Käyttöjärjestelmä

Huawei P20 -puhelimessa on Android 8.1 Oreo.

Käyttöjärjestelmänä Huawei P20 -puhelimessa hyödynnetään Googlen tuoreinta Android 8.1 Oreo -versiota, jonka päällä pyörii Huawein oma EMUI 8.1 -käyttöliittymä. Testijakson aikana puhelin sai yhden päivityksen, joka sisältää Googlen toukokuussa julkaisemat tietoturvakorjaukset. Huawei ei ole siis pystynyt pitämään ainakaan testilaitteen tietoturvaa kovin ajan tasalla, sillä artikkelin kirjoitushetkellä kilpailevien valmistajien huippupuhelimista löytyy jo heinäkuun tietoturvakorjauksia.

EMUI 8.1 on tuttu jo monista Huawei- ja Honor -puhelimista, eikä Huawei P20 -puhelinta varten ole tehty suuria muutoksia. EMUI 8.1 -käyttöliittymään on kuitenkin Huawei P20:lle lisätty muun muassa kasvojentunnistus sekä asetukset lovinäytölle. Jos siis vaihtaa vanhemmasta Huawein puhelimesta Huawei P20 -malliin, niin käyttöliittymä on hyvin helppo. Jos kuitenkin vaihtaa puhtaasta Android-kokemuksesta Huawein EMUI:hin, niin totuttelemista on varmasti paljon, sillä esimerkiksi sovellusvalikko täytyy aktivoida asetuksista ja asetukset ovat selvästi totutusta poikkeavat. EMUI on kuitenkin käyttöliittymältään hyvin helppo ja sen käytön oppii varmasti. On kuitenkin huomattava, että käyttäjän täytyy itse nähdä EMUI toiminnassa, jotta siitä voi muodostaa mielipiteen. Jotkut tykkäävät ja toiset eivät tykkää. Alla on muutamia näyttökuvia käyttöliittymästä.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Huawei P20 -puhelinta.

Huawei P20 on selvä huippupuhelin ominaisuuksiltaan ja loistavan kameran ansiosta. Valitettavasti Huawei P20 on varsin erikoinen malli, sillä Huawei P20 Pro on malliston selvä huippumalli ja Huawein sisarbrändin valikoimasta löytyvä Honor 10 on monilta osin hyvin vastaavanlainen älypuhelin, joka sisältää samat ominaisuudet 449 eurolla. Huawei P20 maksaa Suomessa halvimmillaan 549 euroa. 100 euroa lähes pelkästään Leica-brändäyksestä on mielestäni liikaa. Huawei on kuitenkin onnistunut tiputtamaan Huawei P20 -puhelimen kohdalla hinnoittelua, sillä esimerkiksi Huawei P10 maksoi Suomessa myyntiin tullessaan 599 euroa. Huawei P20 -puhelimesta on myös kalliimpi 128 gigatavun versio, joka maksaa 649 euroa, kun halvemmasta versiosta löytyy vain 64 gigatavua tallennustilaa.

Testijakson aikana tykästyin erityisesti puhelimen kameraan, joka on tuttua Huawei-laatua. Lisäksi muun muassa puhelimen akunkesto on hyvällä tasolla, mitä täydentämässä on todella nopea pikalataus. Myöskin näyttö on erinomainen, joskin näyttölovelle en edelleenkään lämmennyt. Näiden lisäksi tykästyin Huawei P20:n tekoälyominaisuuksiin erityisesti kamerassa. Hieman kritisoitavaakin puhelimesta löysin. Esimerkiksi muotoilussa käytetyt muoviset kaistaleet eivät mielestäni kuulu enää vuonna 2018 huippupuhelimeen. Huaweilla olisi myös jonkin verran petrattavaa suorituskyvyn osalta, sillä Kirin 970 ei pärjää kunnolla enää Snapdragon 845 -piirille. Yksittäisiä puutteita Huawei P20:ssä mielestäni olivat myös muistikorttipaikan puute, IP-luokituksen puute sekä perinteisen kuulokeliittimen kadottaminen. Kaiken kaikkiaan Huawei P20 on kuitenkin tyypillinen huippupuhelin Huaweilta. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia sekä jonkin verran heikkouksia ja puutteita.

Yhteenveto

7.9

Hyvää
  • Tyylikäs puhelin
  • Kameran ominaisuudet ja kuvien laatu
  • Kirkas ja tarkka näyttö
  • Hyvä akunkesto
  • Tekoälyominaisuudet ovat hyödyllisiä
  • Nopea pikalataus
Huonoa
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Ei vedenkestävä
  • Puhelimen muoviset osat eivät kuulu huippupuhelimeen
  • Kirin 970 ei vertaudu Snapdragon 845 -piiriin
  • Ei kuulokeliitäntää
  • Näyttölovi (varauksin)
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android