MetaYleinen

Threads on nyt käytettävissä myös Suomessa – Näin lataat Instagramin kehittämän X-palvelun haastajan

Threads logo

Metan uusin sosiaalisen median palvelu Threads on nyt lanseerattu myös Euroopan markkinoille. Palvelu on avautunut tänään torstaina, 14. joulukuuta kello 13 Suomen aikaan.

Threads on ollut kesällä tapahtuneesta ensimmäisestä julkaisusta lähtien saatavilla ympäri maailmaa, mutta ei kuitenkaan Euroopan unionissa. Tämä johtui EU:n säädöksistä, mutta nyt Meta on vihdoin löytänyt ratkaisun lanseeratakseen palvelun myös Euroopan unionin maissa – mukaan lukien Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Palveluun pääsee Threads.net-sivuston kautta tai lataamalla sovelluksen Android- tai iOS-laitteille. Threads mahdollistaa kirjautumisen Instagram-tilillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Threads on pitkälti kopio X-palvelusta (entinen Twitter), ja sen on kehittänyt Metan Instagram-tiimi. Instagramin kuvajulkaisuista poiketen palvelussa jaetaan tekstipäivityksiä sekä voi liittyä erilaisiin keskusteluihin. Palveluun voi jakaa postauksia, joissa on enintään 500 merkkiä, linkkejä, valokuvia tai enintään 5 minuutin mittaisia videoita.

Kesällä tapahtuneen julkaisun jälkeen Meta on lisännyt palveluun paljon ominaisuuksia, jotka vievät kokonaisuutta parempaan suuntaan. Mukaan on saatu muun maussa uudet ”Sinulle” ja ”Seurataan” -välilehdet etusivulle, mahdollisuuden tarkastella jälkikäteen tykättyjä julkaisuja sekä keskusteluihin on saatu tuki kyselyille ja GIF-animaatioille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Meta on myös tällä viikolla vahvistanut, että alkuvuodesta 2024 lähtien mukaan saadaan julkaisujen todenmukaisuuden arviointi ja arvostelu mahdollisuus. Samainen ratkaisu on nähty jo Facebookissa ja Instagramissa, jonka myötä se laajenee myös Threadsiin.

Lähde: Meta 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Meta