HuaweiYleinen

Tieto Venäjältä: Huawei Mate 30 5G julkaistaan joulukuussa ja taittuvanäyttöinen Mate X syyskuussa

Huawein 5G-puhelimien aikataulu Venäjän markkinoilla.

Vaikka Huawein ympärillä on ollut viime kuukausina suuresti epäselvyyksiä sekä kysymysmerkkejä, niin Huawei kehittää silti kovaa tahtia yhtiön tulevia kuluttajatuotteita. Tällä kertaa Venäjältä tulee tietoja Huawein suunnitelmista 5G-puhelimien suhteen, joita pitäisi tulla markkinoille ainakin kolme kappaletta kuluvan vuoden aikana.

Yksi puhelimista on jo Suomessakin ennakkotilattavissa oleva Huawei Mate 20 X 5G, mutta Venäjällä on puhuttu myös helmikuussa julkaistusta Huawei Mate X 5G -taittuvanäyttöisestä puhelimesta, jonka kerrotaan tulevan markkinoille syyskuussa. Mielenkiintoista tiedoissa on kuitenkin tuleva Mate-mallisto, johon on tulossa 5G-yhteydet. Odotuksien mukaan Huaweilta odotetaan loppuvuodesta Mate 30 -malliston puhelimia. Toistaiseksi ei ole selvää aikooko Huawei julkaista Mate 30 -mallistosta erikseen 4G- ja 5G -versiot, mutta Venäjän markkinoille 5G-versiota Mate 30 -puhelimesta odotetaan joulukuussa 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Julkaisu Venäjällä ei välttämättä tarkoita, että puhelimet julkistettaisiin maailmalla vasta joulukuussa, sillä todennäköisesti Mate 30 -puhelimet tullaan näkemään jo hieman aikaisemmin.

Lähde: Hi-tech.mail.ru

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei