AppleYleinen

Uusi Apple iPhone SE julkaistiin – Paluu vuoteen 2017

Vaikka älypuhelinmaailma menee jatkuvasti kovaa tahtia eteenpäin, niin Apple pystyy silti säväyttämään uudella, mutta samalla vanhanaikaisella puhelimellaan. Apple on tänään julkaissut uuden edullisemman iPhone SE -mallinimeä kantavan älypuhelimen, joka on ulkoisesti kuin vuonna 2017 julkaistut iPhone 8 -puhelimet. Tällä kertaa erityisesti tekniikkaan on tullut selviä päivityksiä.

Ulkoisesti iPhone SE näyttää siis jo vanhentuneelta puhelimelta, jos verrataan iPhone 11 -malliston laitteisiin tai ihan mihin tahansa Android-puhelimeen. Apple käyttää laitteessa kuitenkin laadukkaita materiaaleja, sillä iPhone SE koostuu alumiinikehyksestä sekä lasipinnoista. Puhelimesta on saatu myös IP67-luokituksen mukaisesti vedenkestävä. Apple on ilmoittanut mitoiksi 138,4 x 67,3 x 7,3 millimetriä ja painoksi 148 grammaa, joten kyseessä on varsin kompakti uutuuslaite.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

iPhone SE -mallin näyttö on kooltaan 4,7 tuumaa ja sen kuvasuhde on vanhanaikainen 16:9. Lisäksi se perustuu IPS LCD -tekniikkaan ja tarkkuus yltää vain 1334 x 750 pikselin tasolle. Tehoista vastaa Applen tuorein A13 Bionic -järjestelmäpiiri ja sisäistä tallennustilaa on 64, 128 tai 256 gigatavua versiosta riippuen.

Kameroita on saatu ainoastaan yksi takaosaan ja sen tarkkuus yltää 12 megapikselin tasolle. Pääkamerassa on parannettu Smart HDR -kuvaus sekä se tukee muotokuvien taltioimista yhden kameran voimalla. Videokuvausta pystytään harrastamaan 4K 60 FPS -tasoisena. Etuosan kameran tarkkuus on 7 megapikseliä.

Akun suuruutta Apple ei ole vahvistanut, mutta sen kerrotaan tarjoavan lähes samanlaisen akun kuin iPhone 8 -puhelimen. iPhone SE tukee kuitenkin erikseen ostettavaa 18 watin pikalaturia, jonka avulla akku latautuu puolessa tunnissa puolilleen. Apple on säästänyt myös langattoman latauksen. Laitteessa on dual-SIM-tuki ja puhelimeen on mahdollista asettaa yksi nano-SIM-kortti ja toinen on toteutettuna eSIM-ratkaisulla. Sormenjälkilukija löytyy näytön alapuolella olevasta kotipainikkeesta.

Apple on tuomassa iPhone SE -puhelimen myyntiin Suomessa huhtikuun aikana. Ennakkomyynti alkaa 17. huhtikuuta ja toimitukset alkavat 24. huhtikuuta. Tarjolla on kolme väriversiota, jotka ovat musta, valkoinen sekä punainen (PRODUCT)RED -versio. Hintaa 64 gigatavun versiolla on 499 euroa, 128 gigatavun versiolla 549 euroa sekä 256 gigatavun versiolla 669 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Apple iPhone SE (2020) tekniset tiedot:

  • Näyttö: 4,7 tuumaa, LCD, HD (1334 x 750 pikseliä)
  • Järjestelmäpiiri: Apple A13 Bionic
  • Tallennustila: 64, 128 tai 256 Gt
  • Pääkamera: 12 megapikseliä (f/1.8)
  • Etukamera: 7 megapikseliä (f/2.2)
  • Lataus: 18 watin pikalataus ja langaton lataus
  • Muuta: Lightning-liitin, Dual-SIM (nano + eSIM), sormenjälkilukija (Touch ID), IP67
  • Käyttöjärjestelmä: iOS 13
  • Mitat: 138,4 x 67.3 x 7.3 mm
  • Paino: 148 g
  • Hinta: Alk. 499 euroa

Lähde: Applen lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Onpas mukava lukea kivan asenteellisia juttuja. 🙂 Jos nimenä olisi ollut Huawei, olisi se ollut upea uutuus!

    1. No ei kait kukaan voi sanoa upeaksi uutuudeksi luuria jonka näyttö ja design on vuodelta 2014.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple