LGYleinen

Vuotokuvassa huippuluokan LG V70 – tältä olisi näyttänyt LG:n Snapdragon 888 -piiriin perustuva puhelin

LG kertoi maanantaina virallisesti vetäytyvänsä älypuhelinliiketoiminnasta kokonaan ja muutoksen pitäisi tulla voimaan viimeistään 31. heinäkuuta mennessä. LG ei poissulkenut mahdollisuutta uusien puhelimien julkaisuun vielä kevään aikana, vaikka se on todennäköisesti varsin epätodennäköistä. Nyt LG:n kehitteillä olleesta LG V70 -puhelimesta on vuotanut ensimmäinen kuva ja laite on paljastunut myös suorituskykytestin tietokannasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotokuvassa LG V70 on esillä takaosasta katsottuna ja puhelimessa on paljolti LG Velvet -mallin kaltainen muotoilu. Laitteen takaosassa on kolmoiskamera, joiden rinnalla on LED-salamavalo. Kuvasta voidaan päätellä puhelimen rakentuvan alumiinikehyksestä sekä lasipinnoista. Aikaisemmin puhelin tunnettiin koodinimellä ”rainbow” ja mallikoodilla LG-V700. LG V70:n julkaisua on odotettu kevään aikana, mutta todennäköisesti laite on päätetty peruuttaa LG:n vahvistaessa luopuvansa älypuhelinliiketoiminnasta.

Tietojen mukaan LG V70 olisi ollut täysiverinen huippupuhelin, sillä tehoista odotettiin vastaavan Snapdragon 888 -järjestelmäpiirin. RAM-muistia puhelimessa on odotettu olevan ainakin 8 gigatavua, mutta valitettavasti muista yksityiskohdista ei ole vielä tarkkaa tietoa.

LG V70 AI Benchmark

LG V70 on paljastanut nyt myös AI Benchmark -suorituskykytestistä, joka on kertonut puhelimen tekoälysuorituskyvyn yltävän markkinoiden parhaimpien puhelimien joukkoon. LG V70 jää ainoastaan Kirin 9000 -järjestelmäpiiriin perustuvien Huawei Mate 40 Pro- ja Mate 40 Pro+ -puhelimien alapuolelle.

Suurin kysymys LG V70 -puhelimen kohdalla on, onko se tulossa koskaan myyntiin. Todennäköisesti kyseessä on älypuhelin, jota ei olla julkaisemassa, vaikka se olisi teoreettisesti vielä mahdollista. LG V70:n kehitysprosessin on odotettu olevan viime metreillä, mutta toistaiseksi ei ole tietoa ehtikö LG aloittamaan puhelimen tuotantoa. Jos puhelimia on jo valmistettu, niin LG saattaa vielä puhelimen julkaista rajallisesti myyntiin.

Lähde: Twitter

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:LG