SamsungYleinen

Vuotokuvissa Samsungin taittuvanäyttöinen simpukkapuhelin

Samsungin tiedetään kehittävän kovaa tahtia seuraavan sukupolven taittuvanäyttöisiä älypuhelimia ja Samsung on itse vahvistanut julkaisevansa tulevaisuudessa simpukkapuhelimesta inspiraationsa saaneen puhelimen. Aikaisemmin puhelin on nähty vain Samsungin konseptivideolla, mutta tänään Kiinassa on julkaistu muutama kuva Samsungin prototyyppipuhelimesta.

Vuotokuvissa nähdään selvästi laitteen rakenteelliset seikat. Puhelin taittuu keskeltä simpukkapuhelimen tavoin ja taittuvassa näytössä on myöskin etukameraa varten tehty reikä. Kun laite suljetaan, on ulkopuolen vasemmassa alareunassa pieni näyttö, jossa näkyy muun muassa kellonaika. Kuvat eivät kuitenkaan paljasta onko ulkopuolella hieman suurempikin näyttö, kuten Motorola Razr -puhelimessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkopuolella on esillä myöskin kaksoiskamera, jonka rinnalla on yksi LED-salamavalo. Taittuvassa näytössä on myös varsin korkea kuvasuhde, joka tekee siitä erikoisen näköisen. Kuvien perusteella Samsungin tuleva taittuvanäyttöinen puhelin tulisi rakentumaan alumiinikehyksestä sekä lasipinnoista takaosassa. Näytön odotetaan olevan Galaxy Fold -puhelimen tapaisesti muovia.

Toistaiseksi ei ole tarkkaan tiedossa onko kuvissa nähtävä laite vastaava, jollainen saatetaan nähdä kuluttajamarkkinoilla asti. Kuvissa saattaa olla myös yksi Samsungin prototyypeistä ja muutoksia siihen on saatettu vielä tehdä. Raporttien mukaan Samsungin toisen sukupolven taittuvanäyttöinen älypuhelin tultaisiin virallisesti näkemään vasta vuoden 2020 alussa ja siinä olisi 6,7 tuuman näyttöpaneeli.

Lähde: Twitter (Ice universe)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung