MicrosoftYleinen

Windows 11 sai ensimmäisen suuren päivityksen – Android-sovellustuki laajenee ja parannuksia erityisesti tuottavuutta ajatellen

Windows 11

Microsoft julkisti viime vuonna Windows 11 -käyttöjärjestelmän virallisesti ja vuosi myöhemmin yhtiö on julkaissut ensimmäisen suuren päivityksen käyttöjärjestelmälle. Uuden päivityksen myötä Windows 11 -käyttöjärjestelmästä pyritään tekemään aikaisempaa täydellisempi ja siinä on keskitetty uusien ominaisuuksien ohella huolelliseen viimeistelyyn.

Windows 11 2022 -päivitys tarjoaa korjauksia ongelmiin, joista käyttäjät ovat valittaneet alusta lähtien. Lisäksi Microsoftilla on ollut tällä kertaa suuri painopiste tuottavuuden lisäämisessä. Päivitys on saatavilla nyt tuetuille tietokoneille, joten sen tulemista tarjolle ei tarvitse odotella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusia ominaisuuksia päivityksessä ovat käynnistysvalikon kansiot, Snap Layouts -parannukset, live-tekstitykset koko käyttöjärjestelmän laajuisesti, paremmat kosketuseleet sekä uusi Xbox-ohjainpalkki. Microsoft on saanut mukaan myös merkityksellisiä esteettömyysparannuksia.

Snap Layouts

Snap Layouts on nyt aikaisempaa monipuolisempi. Nyt sen palkki tulee esille näytön yläreunaan automaattisesti, kun siirtää sovellusikkunaa. Käynnistysvalikkoon voidaan tehdä nyt sovelluskansioita sekä Microsoft mahdollistaa kiinnittää sovelluksia, joka auttaa pitämään sovellukset siistissä järjestyksessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tehtäväpalkki on saanut myös selviä päivityksiä ja esimerkiksi ilmoituskeskuksessa on nyt Älä häiritse -painike. Lisäksi suoraan hallintapaneelista voi nyt nähdä ja hallita Bluetooth-laitteita.

Microsoft Store

Android-sovellustuki tullaan tuomaan myös aikaisempaa laajemmin saataville, sillä Amazon Appstore tulee laajentumaan 31 maahan. Maiden joukossa on muun muassa Saksa, Ranska, Italia, Japani, Espanja sekä Australia. Microsoft Storeen tullaan tuomaan myös yleisiä parannuksia, kuten mahdollisuus etsiä Android-sovelluksia, mahdollisuus palauttaa sovelluksia yhdellä napautuksella sekä paljon muuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Live-tekstitykset

Uusia esteettömyysominaisuudet ovat muun muassa live-tekstitykset ja äänikäyttö. Livetekstitykset antavat käyttäjien ottaa tekstitykset käyttöön laitteessa toistetuille videoille tai äänille, vaikka kyseiseen sisältöön ei olisi tekstityksiä. Äänikäyttö antaa mahdollisuuden ohjata tietokonetta kokonaan äänellä ilman näppäimistöä tai hiirtä.

Yksi suuri muutos tullaan näkemään myös Microsoftin päivitysnopeudessa. Jatkossa yritys aikaa tarjota jatkuvia innovaatioita Windows 11 -käyttöjille useammin. Microsoft julkaisee jatkossa uutuusominaisuuksia myös syksyn ominaisuuspäivityksien ulkopuolella. Seuraavaa ominaisuuspäivitystä odotetaan jo ensi kuussa, jossa on uudet välilehdet tiedostoselaimessa ja uusi ehdotettujen toimintojen valikko.

Snap Layouts

Microsoftin mukaan uusi Windows 11 2022 -päivitys on nyt saatavilla, mutta se otetaan käyttöön vaiheittain. Päivitystä ei tarjota kaikille siis heti, vaan tulevien viikkojen aikana sen pitäisi ilmestyä Windows Update -valikkoon. Microsoft on kertonut myös, että Windows 10 -käyttäjät voivat päivittää suoraan uusimpaan versioon Windows Updaten kautta, jos tietokone täyttää järjestelmävaatimukset.

Lähde: Microsoft

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Microsoft