XiaomiYleinen

Xiaomi aloitti yhteistyön Suomen Palloliiton kanssa

Erityisesti älypuhelimistaan tunnettu Xiaomi on tänään ilmoittanut aloittaneensa yhteistyön Suomen Palloliiton kanssa. Yhteistyösopimuksen myötä Xiaomi on yksi Palloliiton merkittävimmistä yhteistyökumppaneista. Yhteistyötä tehdään miesten ja naisten maajoukkuetasolla sekä juniorityössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Xiaomi toimii alle 12-vuotiaiden junioreiden peleissä Vihreän kortin yhteistyökumppanina, ja näin yhteistyö jalkautuu maajoukkueiden otteluiden lisäksi näkyvästi ruohonjuuritasolle. Vihreää korttia on jaettu jo 90-luvun puolivälistä lähtien ja kortti heijastaa reilua peliä sekä kasvatuksellisia arvoja.

”Xiaomin keskeisenä ajatuksena on kehittää innovatiivisia tuotteita, joiden avulla kaikki pääsevät nauttimaan laadukkaammasta elämästä teknologian parissa. Palloliitto puolestaan haluaa tarjota jalkapalloa ja yhteisiä elämyksiä koko ajan kasvavalle harrastaja- ja kannattajajoukolle. Meillä on paljon saavutettavaa yhdessä”, Xiaomin Suomen markkinointipäällikkö Maria Mankinen sanoo.

Xiaomi on kasvanut viime vuosina erittäin nopeasti ja yhtiöstä tuli juuri maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Suomalainen jalkapallo, erityisesti miesten maajoukkue Huuhkajat ja naisten maajoukkue Helmarit, on ollut myös kovassa nosteessa.

”Olemme tehneet kovasti töitä suomalaisen jalkapallon eteen. On hienoa saada samanlaisella nöyrällä ja kunnianhimoisella asenteella toimiva kumppani”, iloitsee Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis.

Tuleva kesä on Suomen jalkapallohistoriassa ainutlaatuinen: Suomen miesten maajoukkue pelaa ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa. Kisojen uskotaan innostavan sankoin joukoin suomalaisia sekä harrastamaan että fanittamaan jalkapalloa.

Lähde: Xiaomin lehdistötiedote (sähköposti)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi