XiaomiYleinen

Xiaomi varautunut Huawein kohtaloon – ”Meillä on suunnitelma B”

Erityisesti kiinalainen Huawei on ollut viimeisen vuoden sisällä vahvasti otsikoissa Yhdysvaltojen kieltolistalle joutumisen takia. Kieltolistalla olemisen takia Huawei ei ole pystynyt tekemään yhteistyötä yhdysvaltalaisten yrityksien kanssa, jonka takia myöskään Googlen palveluita ei ole voitu saada uusiin Huawei-puhelimiin. Kieltolistalla oleminen on osa Kiinan ja Yhdysvaltojen välistä kauppasotaa, jonka takia myös muut kiinalaisyritykset ovat varautuneet Huawein kohtaloon.

Espanjalainen sivusto Xataka on päässyt haastattelemaan Xiaomin globaalia tuotemarkkinointipäällikköä, joka on kertonut mielenkiintoisia yksityiskohtia suunnitelmista. Xiaomin tuotemarkkinointipäällikkö Abi Go vahvisti yrityksellä olevan suunnitelma B, mutta Xiaomi ei kuitenkaan odota Yhdysvalloilla olevan vaikutusta nykyiseen strategiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Arvioimme parhaillaan tilannetta, mutta toistaiseksi ei ole ollut vaaraa. Työskentelemme intensiivisesti yhdysvaltalaisten yritysten, kuten Qualcommin ja Googlen kanssa järjestelmäpiirien ja IoT-tuotteiden kanssa. Joka tapauksessa, jos tulevaisuudessa tapahtuu jotain, meillä on suunnitelma B. Olemme investoineet useisiin puolijohdevalmistajiin Kiinassa, mutta uskomme, että poliitikkojen tekemät päätökset eivät vaikuta liiketoimintastrategiaamme. Toistaiseksi olemme päättäneet integroida tuotteisiimme parhaat komponentit, ja teemme niin myös tulevaisuudessa.”, kertoi Abi Go.

Tällä hetkellä Xiaomin suurempi haaste on kuitenkin kilpailijoiden kohdistama paine. Abi Gon mukaan kilpailulla on myönteisiä vaikutuksia yritykseen, sillä Xiaomi joutuu tekemään paineen alla parhaansa. Lisäksi Gon mukaan Xiaomilla on ainutlaatuinen persoonallisuus, joka antaa mahdollisuuden keskittyä innovaatioihin ja tarjoamaan hyviä laitteita paremmilla hinnoilla.

”Olemme vakuuttuneita siitä, että teemme aina parhaamme huolimatta siitä, mitä kilpailijamme tekevät. Uskomme, että kilpailulla on myönteisiä vaikutuksia, koska se pakottaa meidät tekemään parhaamme. Strategiamme on tehdä se, mikä meidän mielestämme pitäisi tehdä, ja tehdä aina parhaamme.”, kertoi Xiaomin tuotemarkkinointijohtaja Abi Go.

Abi Go on kommentoinut myös Xiaomin viivästynyttä Mi MIX Alpha -älypuhelinta, joka julkaistiin jo viime syksynä. Puhelimen piti saapua myyntiin Kiinassa joulukuussa, mutta Mi MIX Alpha ei ole vieläkään myynnissä. Kommentin mukaan lopulliset versiot Xiaomi sai valmiiksi viime vuoden viimeisillä viikoilla. Eri markkina-aluille mukauttaminen ja tarvittavien sertifikaattien saaminen vie kuitenkin vielä aikaa.

”Emme vieläkään pysty paljastamaan, milloin Mi MIX Alpha on saatavilla maailmanlaajuisesti, mutta todennäköisesti se tulee, kun sen tuotanto saavuttaa täyden potentiaalin. Ensimmäiset lopulliset versiot ovat saapuneet Kiinaan vuoden 2019 viimeisillä viikoilla. Tämän jälkeen kuluu vielä jonkin aikaa mukauttaa laite eri markkinoille ja tarvittavien sertifikaattien saamiseksi.”, kertoi Abi Go

Lähde: Xataka.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi