GoogleYleinen

Älykelloille suunnatusta Wear OS 5 -käyttöjärjestelmä julkaistiin ensimmäinen versio – Lupaa paljon

Google on julkistanut ensimmäisen esikatseluversion älykelloille suunnatusta Wear OS 5 -käyttöjärjestelmästä, jonka luvataan tuovan paljon parannuksia.

Erityisesti akunkestoon on tulossa parannuksia. Useat Wear OS -kellot tarjoavat noin päivän mittaisen käyttöajan, joka on yllättävän vähän verrattuna moniin edullisempiin perustason kelloihin. Uuden Wear OS 5 -version kerrotaan tuovan parannusta, ja Googlen tavoitteena on ollut vähentää virrankulutusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Googlen mukaan parannusta onkin saatu viidenneksen, sillä esimerkiksi maratonin juoksemisen luvataan kuluttavan jopa 20 prosenttia vähemmän virtaa kuin aikaisemmin.

Lisäksi Google rohkaisee kehittäjiä rakentamaan sovelluksia ja kellotauluja, jotka luonnostaan kuluttavat vähemmän virtaa. Kellotaulujen osalta Wear OS 5 sisältää uudemman version Watch Face Formatista, joka nähtiin Wear OS 4 -versiossa. Formaatti on suunniteltu antamaan Wear OS:lle mahdollisuus optimoida kellotaulun suorituskyky, jotta kehittäjät voivat keskittyä suunnitteluun. Uusi Watch Face Format -versio mahdollistaa helpon pääsyn säätietoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Watch Face Format on ollut menestys, sillä Googlen mukaan siihen perustuu jo 30 prosenttia Play Storesta ladattavista kellotauluista. Google haluaakin jatkaa tätä menestystä ja koittaa saada kehittäjät pois vanhemmista rakennustavoista.

Wear OS 5 -versiosta lähtien jotkin kellotaulujen komplikaatiot eivät enää ole saatavilla vanhoille kellotauluille. Google Play ei myöskään enää vuodesta 2025 alkaen hyväksy uusia kellotauluja, jotka eivät käytä Googlen uusinta formaattia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Wear OS 5 on rakennettu Android 14 -käyttöjärjestelmän päälle. Aikaisemmin Wear OS on yleensä saanut joka toisen Android-version, mutta jatkossa Google saattaa päivittää sitä joka vuosi.

Toistaiseksi Google ei ole kertonut Wear OS 5:n saavan suurempia uusia ominaisuuksia, mutta niitä saatetaan lisätä kuitenkin tulevissa versioissa.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google