LGYleinen

Älypuhelimista luopunut LG laittoi jakoon Android 12 -päivityksen LG Velvet -puhelimelle

LG Velvet

LG ilmoitti viime huhtikuussa luopuvansa kokonaan älypuhelinmarkkinasta ja ajavansa alas yhtiön puhelinliiketoiminnan. Päätöksen jälkeen LG katosi kokonaan puhelinmarkkinoilta, mutta osa työntekijöistä jäi vielä pitämään pystyssä ohjelmistopäivityksiä yhtiön puhelimille. Nyt LG on julkaissut uuden päivityksen yhdelle viimeisimmistä puhelimistaan.

Android 12 on nyt saatavilla LG Velvet -puhelimelle. Toistaiseksi päivitys on saatavilla ainakin LG:n kotimarkkinoilla Etelä-Koreassa, mutta myöhemmin sitä odotetaan myös globaalisti jakoon. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun LG laittaa jakoon Googlen tuoreimman Android 12 -päivityksen. LG ei ole itse määrittänyt puhelimia, joille Android 12 on tulossa, mutta sitä odotettaneen yhtiön viimeisimmille lippulaivapuhelimille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LG on Android 12 -päivityksen kanssa yllättävän nopeasti liikkeellä verrattaessa moniin muihin aktiivisesti puhelinmarkkinassa mukana oleviin yrityksiin. Muutamat valmistajat julkaisevat edelleen uusia puhelimia vanhalla Android 11 -käyttöjärjestelmällä, ja yleisestikin monet valmistajat tuskailevat Android 12 -päivityksen kanssa.

Android 12 on todennäköisesti viimeinen Android-versiopäivitys LG Velvet -puhelimelle. Jatkossa puhelin saattaa kuitenkin saada pienempiä tietoturvapäivityksiä.

Lähde: LG (koreaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:LG