Yleinen

Älypuhelinmarkkinat laskivat Q1 2020 aikana nopeammin kuin koskaan – vain Xiaomi ja Realme kasvattivat toimituksiaan

Globaalit älypuhelinmarkkinat laskivat vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana roimasti.

Tutkimusyhtiö Counterpointin mukaan älypuhelinmarkkinat laskivat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, sillä viime vuoden samaan aikaan verrattuna tiputusta toimituksissa tuli jopa 13 prosenttia. Lisäksi kyseessä on ensimmäinen kerta, kun älypuhelimien toimitukset ovat laskeneet alle 300 miljoonan sitten saman ajankohdan vuonna 2014. Koronaviruspandemian on kerrottu haitanneen markkinoiden kehittymisessä ja puhelimia on toimitettu tämän takia selvästi vähemmän.

Vuoden ensimmäisen neljänneksen älypuhelimien toimituksien laskun yksi suurimmista vaikutuksista oli Kiinan markkinoiden kutistuminen vuoden alussa. Tammi-maaliskuussa Kiinassa toimitettiin 27 prosenttia vähemmän älypuhelimia kuin vuotta aikaisemmin. Lisäksi Kiinan markkinaosuus älypuhelinmarkkinoilla laski 22 prosenttiin, kun vuotta aikaisemmin se oli vielä 26 prosenttia. Lisäksi ongelmat Kiinassa vaikuttivat myös joidenkin laitevalmistajien laite- ja komponenttitoimituksiin, joka näkyi myös maailmanlaajuisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Counterpoint kuitenkin huomauttaa, että kuluttajat pitävät vanhaa älypuhelintaan todennäköisesti tällä hetkellä pidempään, jos uutta ei ole pakko ostaa esimerkiksi rikkoontuneen tilalle. Lisäksi koronaviruksen on kerrottu häirinneet 5G-suunnitelmia joissain maissa, sillä huutokauppoja on lykätty muun muassa Espanjassa sekä Intiassa. 5G:n kasvu pysyi kuitenkin vahvana Kiinassa erityisesti Huawein johdolla. 5G-puhelimien markkinaosuus nousi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 8 prosenttiin, kun vielä vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä 5G-puhelimien markkinaosuus oli 1 prosentin.

Counterpoint on listannut tuttuun tyyliinsä myös kymmenen eniten älypuhelimia toimittanutta laitevalmistajaa, joiden joukosta ainoastaan kaksi pystyivät kasvattamaan toimituksia verrattuna vuotta aikaisempaan. Siinä missä Samsungin, Huawein, Applen, Oppon, Vivon, Lenovon, LG:n ja Tecnon toimitukset laskivat, niin Xiaomi ja Realme pystyivät kasvattamaan osuuksiaan. Xiaomi toimitti 7 prosenttia enemmän puhelimia kuin vuotta aikaisemmin ja nosti markkinaosuutensa 10 prosenttiin sekä päätyi neljänneksi suurimmaksi valmistajaksi. Realme kasvatti toimituksia 157 prosentilla ja nappasi 2 prosentin markkinaosuuden. Listoilla ei valitettavasti ollut suomalaista HMD Globalia, joka vastaa Nokia-puhelimista, joten näiden puhelimien myynti todennäköisesti myös laski.

Lähde: Counterpoint Research

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen