AndroidYleinen

Android 12.1 on tulossa – Google keskittyy erityisesti taittuvanäyttöisten puhelimien kokemuksen parantamiseen

XDA Developers -sivusto on paljastanut tänään mielenkiintoisia yksityiskohtia tulevasta Android 12 -päivityksen jatkeesta, joka kantaa nähtävästi nimeä Android 12.1. Toistaiseksi päivityksen kaikista ominaisuuksista ei ole tarkkaa tietoa, mutta todennäköisesti suurin pääpaino tulee olemaan käyttökokemuksen parantaminen taittuvanäyttöisissä älypuhelimissa.

Googlelta on itseltään odotettu ensimmäistä taittuvanäyttöistä Pixel-älypuhelinta, jonka takia Android 12.1 -versio on todennäköisesti päätetty tehdä. Android 12.1 -versiossa on uutena ominaisuutena kiinnitettävä tehtäväpalkki, josta on löytyvät vahvoja viitteitä niin koodista kuin opetusohjelmasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Telakoitu tehtäväpalkki pysyy tietojen mukaan oletusarvoisesti esillä aloitusnäytössä tai jaetun näytön näkymässä. Tehtäväpalkki kuitenkin piiloutuu, kun avaa jokin sovellus koko näytön tilassa. Tehtäväpalkista voi nähtävästi vetää sovelluksia näytölle, joka helpottaa useiden sovelluksien välillä liikkumista.

Käyttöjärjestelmän koodi kertoo myös optimoiduista animaatioista puhelimen näyttöä taitettaessa tai avattaessa. Lisäksi mukana on kuva taittuvanäyttöisestä puhelimesta, jossa on esillä jaetun näytön näkymä sekä uusi tehtäväpalkki. Puhelimen näytöllä nähdään myös kaksi Chrome-selaimen ikkunaa rinnakkain, joka saattaa viitata Android 12.1 -versiossa nähtävään parannettuun Googlen omien sovelluksien moniajoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Taittuvanäyttöisen Pixel-puhelimen julkaisu saatetaan nähdä vielä tämän vuoden aikana, sillä huhut kertovat julkaisusta vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Puhelimeen on odotettavissa 120 hertsin LTPO OLED -näyttöpaneeli. Puhelimesta on edelleen varsin vähän konkreettisia tietoja, mutta odotettavasti tekniikassa on paljon samaa kuin Googlen pian julkaistavissa Pixel 6- ja Pixel 6 Pro -puhelimissa.

Lähde: XDA Developers

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android