HMDYleinen

Android-valmistajien päivitykset vertailussa: Nokia-puhelimet päivitettiin nopeimmin Android 9.0 Pie -versioon

Counterpoint on julkaissut sivuillansa vertailun Android-laitevalmistajien päivityksistä. Vertailun mukaan lähes 96 prosenttia Nokia-älypuhelimista, jotka on myyty vuoden 2018 kolmannen neljänneksen jälkeen ovat jo päivitetty Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmäversioon. Tämä tekee Nokia-merkkisistä älypuhelimista Counterpointin mukaan nopeimmin päivittyvät älypuhelimet.

Vertailussa todettiin, että Nokiaa ja Lenovoa lukuun ottamatta muiden laitevalmistajien päivityskyvykkyys on ollut heikko. Kuluttajien kerrotaan pitävän älypuhelimia nykyään selvästi pidempään, sillä keskimäärinen lippulaivapuhelimien käyttöikä on kasvanut useilla markkina-alueilla reilusti. Esimerkiksi Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa älypuhelimia käytetään jo lähes 30 kuukautta, ennen uuden ostamista. Tämän takia kerrotaan olevan tärkeää, että käyttöjärjestelmä ja tietoturva pidetään ajan tasalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiistattomaksi voittajaksi Counterpointin mukaan osoittautui suomalainen HMD Global Android-pohjaisien Nokia-puhelimiensa kanssa. Tällä hetkellä 96 prosenttia kaikista Q3 2018 jälkeen myydyistä Nokia-puhelimista on päivitetty Android 9.0 Pie -versioon. Samsungin vastaava lukema on 89 prosenttia ja Xiaomilla vastaavasti 84 prosenttia. Huawein puhelimista 82 prosenttia on Android 9.0 Pie -pohjaisia. Huawein jälkeen kaaviossa on selvä pudotus ja esimerkiksi Lenovon puhelimista vain 43 prosenttia toimii Android 9.0 Piellä.

Counterpoint ei ole listannut joitakin älypuhelinvalmistajia, kuten OnePlusia, jolla päivitysosuus olisi varmasti 100 prosenttia. OnePlus on päivittänyt jo muun muassa vuonna 2016 julkaistut OnePlus 3- ja OnePlus 3T -puhelimet tuoreimpaan Android-versioon.

TOP10 suurimpien puhelinvalmistajien Android 9.0 Pie -päivitysnopeus on myös varsin mielenkiintoinen. Myöskin tässä HMD Global pääsi loistamaan ja vuosi Android 9.0 Pien julkaisun jälkeen Nokia-puhelimista noin 94 prosenttia oli päivitetty tuoreimpaan versioon. Xiaomi ja Lenovo onnistuivat päivittämään myös mallistoaa varsin nopeasti Android 9.0 Piehin, mutta esimerkiksi Samsung, Huawei ja LG päivittivät selvästi alle 50 prosenttia mallistostaan Android 9.0 Pie -versioon. Lisätietoja vertailusta voi käydä lukemassa Counterpointin sivuilta.

Lähde: Counterpoint research

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD