AppleYleinen

Apple julkaisee uusia laitteitaan ensi viikolla 15. syyskuuta – iPhone 12 -puhelimia tuskin vielä esitellään

Apple on tänään vahvistanut, että yhtiö tulee järjestämään ensi viikolla 15. syyskuuta julkaisutilaisuuden, jossa odotetaan monia uusia tuotteita. Tilaisuus järjestetään etänä Apple Parkista ja tilaisuus alkaa kello 20.00 Suomen aikaa.

Ensi viikolla Applelta on luvassa lukuisia uusia julkaisuja, vaikka monien odottamien iPhone 12 -puhelimien julkaisu on edelleen kysymysmerkki. Tilaisuuden saatetekstiksi Apple on asettanut ”Time Flies”, joka viittaa vahvisti muun muassa tulevaan älykellojulkaisuun. Applelta on odotettua uusia Watch Series 6 -malliston älykelloja, mutta myös päivitettyä iPad Air -tablettia. Apple saattaa tilaisuudessa esitellä myös uuden pienemmän HomePod-kaiuttimen sekä uudet kuulokkeet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

iPhone 12 -puhelimien julkaisua varjostaa erityisesti koronapandemia, jonka takia julkaisun on kerrottu lykkääntyneen hieman. Yleensä uudet iPhone-puhelimet on julkaistu syyskuussa, mutta tänä vuonna julkaisu tapahtunee kuitenkin vasta lokakuussa. On siis lähes varmaa, että Apple ei tule ensi viikon tilaisuudessa uusia iPhone 12 -puhelimia esittelemään, vaikka niistä jonkinlainen vilaus tilaisuudessa saatetaankin nähdä.

Julkaisutilaisuus järjestetään tiistaina 15. syyskuuta kello 20.00 Suomen aikaa.


Lähde: Apple

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

5 Kommenttia

  1. Ketään ei kiinnosta mitä turhake ylikallis Apple tekee.

  2. Kovinkin useita kiinnostaa, mutta turhake kommentoija kakaran kommentit ei ketään.

  3. Taitaapa sua erilaista just kiinnostaa. 😂

    1. Toki on ihmislapsella kuten sinulla paljonkin korvien välissä vinksallaan, kun täällä joutavia turhake kommentteja kirjoittelet.
      Taidat olla joukko-oppi lasten tuotoksia?
      Inttämään olet kova kun tikkaria et saa.

  4. Erilainen puhuu. ⬆️

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple