AppleYleinen

Applen HomePod Mini -älykaiutin saattaa pian tulla virallisesti myyntiin Suomessa

Apple saattaa olla pikaisellakin aikataululla tuomassa syksyllä 2020 julkaistun HomePod Mini -älykaiuttimen myyntiin Suomessa Sirin kielitukien perusteella. Suomen rinnalla myös Ruotsi, Tanska ja Norja voivat saada HomePodin virallisesti myyntiin Applen toimesta. Tähän asti kaiutinta on saanut tilattua Suomeen esimerkiksi Saksasta.

HomePodin viimeisimmän ohjelmistopäivityksen mukana HomePod sekä HomePod Mini -kaiuttimen Siri sai tuen suomen kielelle, ruotsin kielelle ja norjan kielelle. Raporttien mukaan tanskan kieli on tulossa myös tuettujen kielien joukkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HomePod Mini -kaiutin on ollut tähän asti saatavilla Yhdysvalloissa, Australiassa, Itävallassa, Belgiassa, Kanadassa, Kiinassa, Ranskassa, Saksassa, Hongkongissa, Intiassa, Irlannissa, Italiassa, Japanissa, Meksikossa, Alankomaissa, Meksikossa, Uudessa-Seelannissa, Espanjassa, Sveitsissä, Ranskassa, Taiwanissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Viime vuonna Apple päivitti HomePod Minin värivaihtoehtoja ja yhtiö toi kaiuttimen saataville oranssina, keltaisena ja sinisenä aikaisempien valkoisen ja harmaan ohella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tämän vuoden elokuussa tunnettu Apple-vuotaja Mark Gurman kertoi, että Apple voisi olla julkaisemassa kaiuttimesta päivitetyn version tulevaisuudessa. Kuitenkaan tuolloin hän ei antanut tarkempaa arviota siitä, milloin päivitetty HomePod Mini voitaisiin Applelta nähdä.

Lähde: MacRumors

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple