ArvostelutHonorYleinen

Arvostelussa Honor 70 – astetta parempi kameroiden osalta

Honor 70

Honor 70 on nyt myynnissä Suomessa ja uutuuspuhelin on ehditty jo nyt testaamaan myös SuomiMobiilissa. Kyseessä on seuraaja viime vuoden syksyllä Suomessa myyntiin tuodulle Honor 50 -puhelimelle. Honor on lähtenyt viemään puhelinta eteenpäin tietyillä osa-alueilla, mutta lähtökohdat ovat pitkälti samat kuin edeltäjässä.

Puhelimessa on panostettu näyttävään rakenteeseen, jossa keskitytään kameroiden tuomiseen esille. Honor 70 on saanut 6,67 tuuman kokoisen OLED-näytön, jossa on 120 hertsin virkistystaajuus ja sen reunat kaartuvat. Tehoista on vastaamassa Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiri ja käyttöjärjestelmänä on Android 12. Honor on lähtenyt tällä kertaa panostamaan kameroihin, sillä tarjolla on 54 megapikselin Sony IMX800 -pääkamera ja sen rinnalla on 50 megapikselin ultralaajakulmakamera.

Suomessa Honor 70 on tullut saataville 5. syyskuuta ja tarjolla on kolme väriversiota, jotka ovat Emerald Green, Crystal Silver sekä Midnight Black. Puhelimesta on kaksi muistiversiota, joista 8 + 128 gigatavun versio maksaa 549 euroa ja 8 + 256 gigatavun versio maksaa 599 euroa.

Tässä arvostelussa tulemme tarkastelemaan uutuuspuhelinta kattavasti rakenteen, teknisien ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme puhelimelle tutut pakkas- ja lataustestit, jotka käydään tässä artikkelissa läpi. Alapuolella on vielä listaus Honor 70:n tärkeimmistä teknisistä tiedoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Honor 70 (FNE-NX9)
Mitat: 161.4 x 73.3 x 7.91 mm
Paino: 178 g
Rakenne: Muovikehys ja lasipinnat
Näyttö: 6.67 tuumaa / Full HD+ (2400 x 1080) / 20:9-kuvasuhde / AMOLED / kaartuva / 120 Hz / HDR10+
Järjestelmäpiiri: 8-ytiminen Snapdragon 778G+ (4x 2.5 GHz Cortex-A78 & 4x 1.8 GHz Cortex-A55) + integroitu Snapdragon X53 -modeemi
Grafiikkasuoritin: Adreno 642L
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR4X]/ 128 tai 256 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 2.2]
Takakamera: 54 MP pääkamera (Sony IMX800 / f/1.9 / 1/1.49" / PDAF) + 50 MP ultralajaakulmakamera (f/2.2) + 2 MP syvyyskamera (f/2.4) + LED-salama
Etukamera: 32 MP (f/2.4)
Akku: 4800 mAh (ei irrotettava) / 66W langallinen pikalataus
Käyttöjärjestelmä: Android 12 + Magic UI 6.0 (sisältää Googlen palvelut)
Päivityslupaus: 2 vuotta Android-versioita ja 3 vuotta tietoturvapäivityksiä
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA) / NFC
Liitännät: USB-C / USB 2.0
Ääni: Bluetooth 5.2 / yksi kaiutin
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Crystal Silver / Icelandec Frost / Midnight Black / Emerald Green
Hinta: 549€ (8 + 128 Gt) tai 599€ (8 + 256 Gt)

Myyntipakkaus

Honor 70:n myyntipakkaus ja sen sisältö.

Honor toimittaa puhelimen tutussa myyntipakkauksessa, joka ei tarjoa ulkoisesti suuria yllätyksiä. Pakkaus on väritykseltään kokonaan valkoinen ja sitä on koristamassa Honor 70 -mallinimi sekä 5G-logo. Yhdellä kyljellä on myös tarra, johon on merkattuna sisältä löytyvän puhelimen mallikoodi, muistiversio, väriversio sekä IMEI-tiedot.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee pahvitasku, joka pitää sisällään metallisen SIM-korttiluukun avaustyökalun sekä pehmeämuovisen suojakuoren. Kaupasta ostettaessa pahvitaskusta löytyy myös pikakäyttöopas. Tämän jälkeen myyntipakkauksesta löytyy omasta syvennyksestään Honor 70, joka on kääritty muoveihin. Myyntipakkauksen alapuolella on vielä 66 watin tehoinen Honor SuperCharge -pikalaturi sekä USB-C-lataus- ja tiedonsiirtokaapeli (USB-A-to-USB-C).

Honor 70 -puhelimen myyntipakkaus on ulkoisesti yksinkertainen ja se pitää sisällään kaiken käytön aloittamiseen vaadittavan. Usein jo tässäkin hintaluokassa valmistajat ovat pyrkineet minimoimaan myyntipakkauksen, mutta itse olen tyytyväinen siitä, että Honor on saanut uutuuspuhelimessakin edelleen mukaan laturin sekä suojakuoren.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkoisesti Honor 70 on luonnollista jatkumoa Honor 50 -puhelimelle, sillä merkittäviä muutoksia ei nähdä. Honor 70 on hieman suurempi ja kulmikkaampi, mutta yleisilmeessä on edelleen vahvasti läsnä symmetrisyys sekä viimeistellyt yksityiskohdat. Valmistusmateriaalit ovat lasi ja muovi, joten Honor ei ole lähtenyt hakemaan täydellistä premium-tuntumaa. Honor on tuonut puhelimen myyntiin kolmessa väriversiossa, jotka ovat mattapintainen vihreä Emerald Green sekä kiiltäväpintaiset musta Midnight Black sekä testiinkin saatu hopea Crystal Silver.

Crystal Silver on puhelimen pääväri ja siinä on mielenkiintoinen viimeistely takaosan lasissa. Lasipinta on kiiltävä, mutta siinä käytettyjen useiden tasojen ansiosta lasiin on saatu tyylikäs glittermäinen ja timanttinen kuviointi. Kyseessä on massasta erottuva toteutus, joka näyttää todella hyvältä. Yleensä en ole kiiltävien lasipintojen suurin ystävä, mutta Honor 70:n kohdalla se on erittäin tyylikäs yhdistettynä mukavaa kuviointiin.  Jos ei halua kiiltävää lasia, niin tällä kertaa Honor tarjoaa vihreässä väriversiossa samettiselta vaikuttavan mattalasin. Kaikissa väriversioissa puhelimen muovikehys on viimeistelty kiiltäväksi, mutta ylä- ja alapäädyt ovat mattapintaiset.

Kiiltävissä lasipinnoissa usein ongelmana on se, että ne keräävät huomattavan määrän sormenjälkiä ja likaa, jonka takia niitä saa jatkuvasti olla pyyhkimässä siistimmäksi. Lisäksi kiiltävä lasi naarmuuntuu usein herkemmin kuin mattapintainen lasi. Honor 70:n Crystal Silver -värin kanssa sormenjäljet eivät näkyneet kunnolla lasissa, joka on erikoisen toteutuksen yksi valttikorteista. Lasissa on myös likaa hylkivä pinnoite, joten lian saa aina yhdellä pyyhkäisyllä pois. Testijakson aikana takaosan lasipintaan tuli muutamia naarmuja, mutta ne eivät olleet häiritsevästi esillä. Puhelimen lasipintojen valmistajaa ei ole vahvistettu, mutta näyttölasiin on jo tehtaalla asennettu suojamuovi, joka estää naarmuuntumista.

Honor 70 tarjoaa siis näyttävän rakenteen ja mielestäni sen vahvuus on myös ergonomisuus. Honor on toteuttanut lasipinnoista symmetrisesti kaartuvat niin edestä ja takaa. Tämän ansiosta puhelinta on erittäin mukavaa pitää käsissä. Puhelimessa ei ole myöskään huomattavissa häiritseviä saumakohtia tai muuta epämääräistä. Viimeistely on kuin kalliimmilla huippupuhelimilla.

Uutuuspuhelin on saanut kuitenkin hieman kokoa lisää verrattuna edeltäjään. Puhelimen ilmoitetut mitat ovat 161,4 x 73,3 x 7,91 millimetriä ja painoa on 178 grammaa. Honor 70 on hieman korkeampi ja paksumpi, mutta samalla kapeampi. Lisäksi painoa on saatu muutama gramma lisää. Honor 70 on tästä huolimatta hyvin tasasuhteinen kokonaisuus ja vahvuuksina voidaan pitää edelleen ohutta ja kevyttä rakennetta verrattuna moniin saman kategorian puhelimiin.

Honor 70 on myös viimeistelty laadukkaaksi, vaikka käytössä ei olekaan kaikista parhaimpia premium-materiaaleja. Itse jäin hieman kaipaamaan alumiinikehystä, sillä muovikehys tekee edelleen laitteesta jokseenkin muovisen. Toki lasipinnat tuovat laatua, mutta alumiinikehys toisi sitä selvästi enemmän. Honor on kuitenkin onnistunut hyvin. Honor 70 ei nimittäin anna periksi tai päästä mitään natinoita sitä kevyesti käsien välissä taivutellessa.

Honor 70 -puhelimen yksi rakenteellisista huomioista on puute vedenkestävyydelle tai minkäänlaiselle IP-luokitukselle. Tässä hintaluokassa vähintäänkin roiskevedenkestävyys on aikaisempaakin yleisempi ja esimerkiksi Samsungin ja Nokian puhelimissa on jopa täysi vedenkestävyys. Jonkinlaista vedenkestävyyttä olisi siis voinut myös Honorilta odotella. Todennäköisesti vähintäänkin roiskevedenkestävyys laitteesta varmasti löytyy, sillä esimerkiksi SIM-korttitelakka on varusteltuna erillisellä suojallaan. Varmaa on kuitenkin se, ettei puhelinta ole suositeltavaa käyttää vesisateessa tai edes vahingossa altistaa vedelle.

Etuosan kanssa Honor ei ole lähtenyt kaikista geneerisempään toteutukseen, vaan reunoilta kaartuva näyttö tuo mukanaan ilmettä kalliimmista puhelimista. Kookas näyttö peittää pinta-alasta noin 91 prosenttia, joka on erittäin hyvä suoritus tässä hintapisteessä. Kaartuvuus tekee kehyksistä kapeammat, mutta Honor on jättänyt ylä- ja alareunoihin selvästi paksummat kehykset. Näytön yläreunassa on keksitetysti tehty reikä etukameraa varten, ja puheluihin käytettävä kuuloke löytyy näyttölasin ja muovikehyksen välistä. Valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet Honor on myös asettanut näytön yläpuolelle. Honor 70 -puhelimen näyttöön on integroitu lisäksi optinen sormenjälkilukija.

Takaosassa on menty kamerat edellä, sillä nyt tarjolla on kaksi selvästi ulkonevaa pyöreää kameraympyrää. Ylemmässä ympyrässä on kaksi kamerasensoria ja alemmassa ympyrässä on yksi kamerasensori sekä LED-salamavalo. Kameroiden alapuolella on lisäksi teksti ”AI Matrix Camera 54MP 1/1.49 1:1.9 ASPH.”, jolla viitataan kameroihin. Takaosa kaartuu reunoilta myös voimakkaasti kohti kylkiä ja ainakin hopeassa värissä takaosan lasissa on glittermäinen kuviointi. Honor 70:n takaosassa on lisäksi Honor logo sekä muita vaadittuja tietoja hyvin pienellä präntillä.

Honor 70 -puhelimen oikeassa kyljessä on perinteiseen tyyliin virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, jotka ovat rungon tapaisesti valmistettu muovista. Painikkeiden tuntuma ja vaste ovat mielestäni hyvällä tasolla. Laitteen vasemman kyljen Honor on jättänyt kokonaan tyhjäksi, mutta puhelimen yläreunaan on asetettuna mikrofoni. Alareunassa sijaitsee kaiutin, USB-C-tyypin liitin, mikrofoni sekä SIM-korttitelakka. Puhelimeen on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia, mutta muistikorttipaikkaa ei löydy.

Näyttö

Honor 70 tuo näytön osalta omaan kategoriaansa muutamia toteutuksia, joita vain harvoin nähdään keskihintaluokassa. Näyttö on kooltaan 6,67 tuumaa ja se perustuu reunoilta kaartuvaan OLED-paneeliin. Näytössä on normaali Full HD+ -tarkkuus, joka tarkoittaa 2400 x 1080 pikseliä. Tuumaa kohden pikseleitä on 395, joten näyttö on miellyttävän tarkka. Näytössä on myös parhaimmillaan noin 800 nitin maksimikirkkaus, 20:9-kuvasuhde, HDR10+ -tuki sekä korkea 120 hertsin virkistystaajuus. Näytössä on lisäksi 300 hertsin kosketusherkkyys ja tuki 10-bittisille väreille.

Näytöstä joukosta erottuvan tekee sen kaartuvat reunat, joita ei kovinkaan monista kilpailijoista löydy. Näyttö kaartuu selvästi molemmilta reunoilta, mutta kyseessä on enimmäkseen vain muotoilullinen yksityiskohta. Kaartuvuudelle ei ole siis keksitty mitään erikoistoimintoja. Testijakson aikana näytön kaartuvuus ei onneksi tuottanut merkittäviä ongelmia ja virhekosketuksilta vältyttiin. Kaartuvuuden ansiosta puhelimen eleohjausta on miellyttävämpää käyttää kuin tasaisilla näytöillä.

OLED-tekniikan ansiosta näyttö on yksi kategoriansa parhaista. Musta on oikeasti mustaa ja värit toistuvat näytöllä todella miellyttävästi. Näytön kirkkaus on myös hyvällä tasolla kategoriassaan, vaikka toki luettavuus kärsiikin hieman kirkkaassa auringonvalossa. Näytön tarkkuus on myös riittävä omassa kategoriassaan ja se tarjoaa loistavan tarkkuuden lähes jokaiseen tilanteeseen.

Yksi näytön vahvuuksista on 120 hertsin virkistystaajuus, joka tekee käyttökokemuksesta erittäin sulavan. Käyttäjät voivat valita puhelimeen 60 tai 120 hertsin virkistystaajuuden, mutta vaihtoehtona on myös dynaaminen tila, joka säätää virkistystaajuutta näytettävän sisällön mukaisesti. Valitettavasti kyseessä on kuitenkin varsin perinteinen näyttöpaneeli, sillä puhelin tukee vain 60 ja 120 hertsin virkistystaajuuksia. Näyttö ei siis pysty vaihtamaan virkistystaajuutta millään muulla tasolla.

Näyttöön on saatu tuki myös PWM-himmennykselle aina 1920 hertsiin asti. Sen avulla Honor pystyy minimoimaan näytön aiheuttaman silmien rasituksen esimerkiksi heikossa valaistuksessa käytettäessä. Vastaavaa ominaisuutta ei ole nähty monissakaan keskihintaluokan puhelimissa, mutta se on tuttu ominaisuus esimerkiksi kalliimmasta Honor Magic 4 Prosta.

Honor 70 -puhelimessa on myös Widevine L1 -sertifikaatti, joka takaa HDR-toiston monissa suoratoistopalveluissa, kuten YouTubessa. Esimerkiksi Netflix ilmoitti puhelimella olevan mahdollista katsoa korkeintaan Full HD -tasoista videota, ja tuettuna on samaan aikaan myös HDR10. Valitettavasti Dolby Vision -tekniikkaa ei puhelimeen ole saatu.

Honor tarjoaa puhelimen näytölle myös säätömahdollisuuksia. Käyttäjät voivat vaihtaa esimerkiksi väritilaa ja värilämpötilaa monipuolisesti. Lisäksi Honor 70:n näyttö tukee silmäystävällistä tilaa ja erillistä eBook-tilaa, jotka vähentävät silmien rasitusta. Puhelimessa käytettävän OLED-tekniikan yksi valttikortti on myös Always-on-display-toiminnon tukeminen, joka löytyy myös Honor 70 -puhelimesta. Ominaisuudella saadaan lukitulle näytölle näkymään kellonaika, ilmoitukset, päivämäärä sekä halutessa jokin kuva.

Näyttö on yksi Honor 70 -puhelimen selvistä valttikorteista, sillä se tarjoaa upean kokemuksen omassa kategoriassaan. Ainakaan itselläni ei ollut valittamista näytön kanssa, joten se riittää varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä. Itse ainakin pidin näytön kapeista kehyksistä ja näytön yläreunassa olevasta kamerareiästä on saatu miellyttävän kompakti.

Tekniikka ja suorituskyky

Suorituskyvyn ja yleisen tekniikan osalta Honor 70 on hyvin minimaalinen päivitys verrattuna Honor 50 -puhelimeen. Honor hyödyntää Qualcommin viime vuoden lopulla esittelemää Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiriä, joka on käytännössä vain näennäinen päivitys Honor 50 -mallissa nähdystä Snapdragon 778G -järjestelmäpiiristä. Samaa plus-piiriä on nähty monissa muissakin tämän vuoden aikana myyntiin saaduista keskihintaisista puhelimista.

Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiri on valmistettu 6 nanometrin prosessilla ja kyseessä kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Se koostuu yhdestä 2,5 GHz:n kellotaajuudella hyrräävästä Cortex-A78-ytimestä, kolmesta 2,4 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Cortex-A78-ytimestä sekä neljästä virtapihimmästä 1.8 GHz:n kellotaajuudella hyrräävästä Cortex-A55-ytimestä. Pienien muutoksien avulla Qualcomm on tehnyt järjestelmäpiiristä suorituskykyisemmän ja myös grafiikkaprosessori on jopa 20 prosenttia tehokkaampi kuin Snapdragon 778G -piirissä nähty.

Honor 70 on saatavilla kahdessa muistiversiossa. Edullisimmassa on 8 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Testiin saadussa versiossa oli 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Honor hyödyntää puhelimessa LPDDR4X-RAM-muistia sekä UFS 2.2 -tallennustilaa, jotka ovat yleisiä keskihintaluokassa. Tallennustilaa ei ole puhelimeen mahdollista saada lisää muistikortin avulla, sillä Honor 70 ei pidä sisällään muistikorttipaikkaa. Muistikorttipaikan puuttuminen tässä hintaluokassa on selvä miinus, mutta 256 gigatavua riittää silti pitkälle.

Suorituskyvyn osalta Snapdragon 778G+ ei kuitenkaan ole mikään suuri pettymys, vaan sillä päästään pitkälle. Honor 70 -puhelimessa ajoimme läpi tutut suorituskykytestit, joissa huomataan pieni parannus edeltäjäversioon. Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiirin suorituskyky vertautuu hyvin esimerkiksi MediaTekin kehittämään Dimensity 1300 -järjestelmäpiiriin, joka löytyy noin 400 euron puhelimista. Alapuolella olevasta taulukosta pystyy vertaamaan Honor 70 -puhelimen saamia pisteitä Honor 50 -puhelimen pisteisiin tai saman hintapisteen Nothing Phone (1) -puhelimen saamiin pisteisiin. Tuloksissa ei nähdä kovin suuria eroja.

Testitulokset
Honor 70 (SD778G+) Honor 50 (SD778G) Nothing Phone (1) (SD778G+)
AnTuTu (V8): 476 684 pistettä 510 458 pistettä 569 631 pistettä
Geekbench 5 (single): 710 pistettä 783 pistettä 806 pistettä
Geekbench 5 (multi): 2765 pistettä 2875 pistettä 2884 pistettä
PCMark 2.0: 12 586 pistettä 11 923 pistettä 10 520 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 5197 pistettä 5028 pistettä 5501 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 5514 pistettä 5184 pistettä 5863 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 4326 pistettä 4548 pistettä 4522 pistettä
3DMark Wild Life: 2644 pistettä 2498 pistettä 2820 pistettä

Myös Honor 70 -puhelimen kohdalla kannattaa muistaa, etteivät suorituskykytestit anna täysin realistista kuvaa puhelimien suorituskyvystä. Suorituskykytesteissä puhelimet laitetaan äärirajoille, mutta päivittäisessä käytössä vastaavia tilanteita tuskin kovin paljon ei ole. Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiri pääsi jälleen vakuuttamaan niin suorituskykytestien kuin päivittäisen käytön aikana. Suorituskyky on edelleen hyvä tässä hintapisteessä.

Testijakson aikana Honor 70 toimi loistavasti pitkälti aina, eikä suorituskyvyn kanssa tullut vastaan ongelmia. Snapdragon 778G+ on todettu jo aikaisemminkin erittäin kyvykkääksi järjestelmäpiiriksi ja myös Honor on saanut sen avulla uutuuspuhelimen toimimaan sulavasti. Pelaamista ei puhelimella juurikaan harrastettu, mutta järjestelmäpiirin pitäisi pystyä tarjoamaan riittävän suorituskyvyn vähintään keskiraskaille sovelluksille. Mielestäni peruskäyttäjä ei pysty huomaamaan merkittävää eroa Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiirin tarjoamassa suorituskyvyssä verrattuna selvästi kalliimpiin puhelimiin.

Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiriin Qualcomm on integroinut tutun Snapdragon X53 -5G-modeemin, jonka avulla Honor 70 pystyy takaamaan kattavan tuen 5G-yhteyksille. Snapdragon X53 -modeemi tarjoaa tuen 5G-verkoille niin standalone- kuin non-standalone-tekniikoillakin, mutta mmWave-5G-verkoille ei tukea modeemista löydy. Teoreettisesti 5G-modeemi kykenee Qualcommin mukaan 3,7 Gbit/s latausnopeuksiin sekä 1,6 Gbit/s lähetysnopeuksiin sub-6 GHz -taajuuksilla. Luonnollisesti modeemissa on tuki myös 2G-, 3G- ja 4G-tekniikoille.

Valitettavasti Honor ei ole tarkemmin ilmoittanut puhelimen tukevia 5G-taajuusalueita, mutta tuettuna on varmasti kaikki Suomessa käytössä olevat taajuudet. Ainakaan testijakson aikana puhelimessa ei havaittu ongelmia verkkojen kanssa. Honor 70 -puhelinta ei kuitenkaan käytetty kovin aktiivisesti 5G-verkkojen ulottuvilla, mutta satunnaisten testien perusteella nopeudet olivat tutulla 5G-tasolla. Lisäksi puhelimen verkkoyhteyksien kanssa ei havaittu ongelmia edes maaseudun 4G-verkoissa, vaikka joissakin puhelimissa on havaittukin yhteyksien pätkimistä.

Muuta tekniikasta

Äänentoisto on osa-alue, josta Honor on karsinut jälleen kerran. Honor 70 ei nimittäin pidä sisällään stereokaiuttimia, jota voidaan pitää jo merkittävänä heikkoutena verrattuna moniin kilpailijoihin. Stereokaiuttimien voisi olettaa olevan jo itsestäänselvyys keskihintaluokassa, mutta nähtävästi Honor pitää ominaisuutta yhdentekevänä, sillä se on jätetty nyt toistamiseen pois.

Honor 70 tarjoaa siis vain yhden kaiuttimen, joka löytyy laitteen alareunasta. Äänenlaatu on yhden kaiuttimen kautta vain kohtuullinen, mutta ei mitenkään erikoinen. Henkilökohtaisesti olisin toivonut stereoäänentoistoa, sillä nyt yhden kaiuttimen varassa ääni on yllättävän mitäänsanomaton. Kaiuttimelta voi kuunnella hetken musiikkia, mutta enemmäkseen sen kautta kuuntelee puhepainotteista ääntä.

Valitettavasti myöskään kuulokeliitintä ei puhelimesta löydy. Honor 70 -puhelimen ostajien täytyy siis tyytyä vain langattomiin kuulokkeisiin, mutta onneksi nykypäivänä langattomat kuulokkeet alkavat olemaan jo erinomaisia. Puhelimeen on saatu tuki Bluetooth 5.2 -yhteysstandardille sekä myös Qualcommin laadukkaille tekniikoille, kuten aptX HD:lle. Testijakson aikana Honor 70 toimi erinomaisesti monien langattomien kuulokkeiden kanssa, eikä yhteydessä ollut mitään ongelmia.

Uutuuspuhelimessa Honor hyödyntää edeltäjästä tuttua näytönalaista sormenjälkilukijaa. Sormenjälkilukija sijaitsee Honor 70:n näytön alareunassa, josta siihen on helppo ylettää esimerkiksi peukalolla. Toki lukijan sijainti hieman korkeammalla näytössä voisi olla parempi, sillä nykyisessä sijainnissa joudutaan peukalolla toisinaan hieman kurottamaan.

Sormenjälkilukija on Honor 70 -puhelimessa mielestäni erinomainen ja se toimii nopeasti ja luotettavasti. Vain harvoin tuli vastaan tilanteita, joissa puhelin ei tunnistanut sormea, mutta näissäkin tilanteissa sormi saattoi olla hieman likainen tai märkä. Sormenjälkilukijaa varten Honor on toteuttanut myös muutaman animaation, jotka tekevät kokemuksesta hieman visuaalisemman ja näyttävämmän. Animaatiota ei saa kokonaan pois päältä.

Toinen Honor 70 -puhelimen biometrinen lukituksen avaustapa on kasvojentunnistus. Honor luottaa kasvojentunnistuksessa etukameraan, joten se ei ole yhtä luotettava vaihtoehto kuin sormenjälkilukija. Kasvojentunnistus toimi muutamien testien perusteella hyvin, eikä sitä pystynyt ohittamaan kuvalla. Testijakson aikana kasvojentunnistusta ei kuitenkaan käytetty päivittäisessä käytössä, sillä usein itse olen havainnut sormenjälkilukijan olevan selvästi käyttäjäystävällisempi vaihtoehto.

Akunkesto ja lataus

Akun kanssa Honor on lähtenyt tällä kertaa hieman eteenpäin erityisesti kasvattaen sitä. Honor 70 tarjoaa suuren 4800 milliampeeritunnin akun, joka on selvästi suurempi kuin Honor 50 -puhelimen 4300 milliampeeritunnin akku. Testien perusteella Honor on mennyt eteenpäin akunkeston kanssa, mutta merkittävää kokonaiseroa ei kuitenkaan ollut huomattavissa.

Testijakson aikana akkua oli iltaisin jäljellä parhaimmillaan noin 30-40 prosenttia, mutta ainakaan omalla käytölläni puhelinta ei pystyttä käyttämään kahta päivää putkeen. Huonoimmillaan akunkesto tippui muutamana päivänä alle 20 prosentin, mutta yleinen kokemus on kuitenkin todella vakuuttava. Vähemmällä käytöllä varmasti myös kahden päivän akunkesto on saavutettavissa.

Päivän aikana puhelinta käytettiin aktiivisesti kuvaamiseen, sosiaalisen median selaamiseen, viestittelyyn, videoiden katseluun sekä muutamiin puheluihin. Puhelin oli myös monesti yhdistettynä Bluetooth-laitteisiin, kuten kuulokkeisiin tai kaiuttimeen, joiden kautta musiikkia kuunneltiin päivän aikana useita tunteja. Aktiivinen käyttö ei kuitenkaan pitänyt sisällään raskaiden mobiilipelien pelaamista. Testijakson aikana puhelimessa oli käytössä jatkuvasti myös 120 hertsin virkistystaajuus. Valitettavasti 5G:n vaikutusta akunkestoon ei päästy vielä testaamaan.

Akunkeston kanssa ei ollut ongelmia, mutta henkilökohtaisesti olisin odottanut jopa parempaa akunkeston parannusta suhteutettuna suurennettuun akkuun. Honor 70 -puhelimen kohdalla luotetaan samaan 66 watin tehoiseen Honor SuperCharge-pikalataukseen, joka nähtiin myös Honor 50 -puhelimessa. Paperilla ei siis ole saatu muutosta, vaikka Honor lupaakin parantaneensa latausta ja sen pitäisi olla ainakin latauksen alkupuolella nopeampi kuin Honor 50:n kohdalla.

Honor toimittaa puhelimen mukana jälleen tehokkaimman mahdollisen laturin, joten sitä ei tarvitse ostaa erikseen. Tämän ansiosta pystyimme toteuttamaan puhelimelle tutun lataustestin, jonka tulokset ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Honor 70:n akun latausnopeus mukana toimitettavalla 66 watin laturilla.

66 watin tehoisella pikalatauksella Honor 70 -puhelimen 4800 milliampeeritunnin akku latautuu tyhjästä täyteen 50 minuutissa. Kyseessä on 5 minuutin mittausvälillä 5 minuuttia pidempi aika kuin Honor 50 -puhelimella, mutta tämä onkin ymmärrettävissä suuremman akun takia. Honor on itse luvannut akun latautuvan 20 minuutissa 60 prosentin varaukseen, mutta lataustestin perusteella kyseisessä ajassa akkua saadaan ainoastaan 49 prosentin verran.

90 prosentin taso saavutetaan 40 minuutissa ja lataus alkaa hidastumaan sen jälkeen selvästi. Esimerkiksi ensimmäiset 10 prosenttia latautuvat 4 minuutissa, kun viimeiset 10 prosenttia vaativat latautuakseen 10 minuuttia. Toki hidastuminen ei ole kovinkaan dramaattista.

Valitettavasti Honorin latausratkaisu ei ole kategoriassaan kaikista nopein, vaan on hyvää keskitasoa. Esimerkiksi monet OnePlussan puhelimet latautuvat 30 minuutissa tyhjästä täyteen. 50 minuutin latausaika on kuitenkin hyvä ja riittävä varmasti monelle. Pikalatauksella saadaan myös mukavan nopeasti virtaa alusta lähtien, joten kymmenenkin minuutin latauksella virtaa on jälleen pitkäksi aikaa.

Langallinen lataus USB-C-liitimen kautta on ainoa lataustapa Honor 70 -puhelimessa. Honor ei ole tuonut mukaan tukea langattomalle lataukselle, joka löytyy muutamista kilpailijoista. Toki kyseessä ei ole merkittävä puute, mutta se olisi varmasti ollut loistava lisä ottaen huomioon myös puhelimen nousseen hinnan verrattuna edeltäjään.

Pakkastesti

Testijakson aikana Honor 70 laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettu sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Honor 70 laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen akunvarausta oli jäljellä 100 prosenttia, joten akkua ei ollut kulunut ollenkaan. OLED-tekniikan ansiosta näyttö ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan toimi hyvin. Myös näyttöön integroitu sormenjälkilukija toimi ongelmitta, mutta salaman käyttäminen kamerassa ei ollut mahdollista. Honor 70 -puhelimen lataus onnistui myös pakkasessa.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Honor 70:n näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 6 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 94 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä normaalilla tasolla, sillä yleisesti tässä testissä kuluu akkua 5-15 prosenttia. Myöskään tämän toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

Honor 70 pärjäsi pakkastestissä varsin odotetulla tavalla. Puhelin ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan oli pääosin kokonaan toimintakykyinen. Ainoa rajoitettu toiminto oli salaman käyttäminen kameran kanssa. Yllättäen lataus oli kuitenkin mahdollista, vaikka usein valmistajat estävät sen turvallisuussyistä. Honor 70:n akun kuluminen pakkasessa oli hyvin minimaalista, joka on aina mahtavaa huomata. Honor 70:n pitäisi siis toimia loistavasti myös Suomen kylminä pakkaspäivinä.

Kamerat

Honor 70 -puhelimen tärkeimmät päivitykset löytyvät kameroista, sillä Honor on päässyt käsiksi vihdoin Sonyn uusimpiin kamerasensoreihin. Honor 70 tarjoaa yhden tämän hetken tuoreimmista Sonyn sensoreista pääkamerana, jonka rinnalla on myös paranneltu ultralaajakulmakamera sekä kolmanneksi kameraksi on tuotu hintaluokassa varsin yleinen syvyyskamera. Kamerakokonaisuudelta on päivityksien suhteen lupa odottaa selvää parannusta myös kuvanlaatuun.

Pääkamerana Honor hyödyntää Sonyn kehittämää 54 megapikselin tasoista IMX800-sensoria, jota ei ole nähty aikaisemmin missään muussa älypuhelimessa. Kyseessä pitäisi olla selvä päivitys Sonyn aikaisempaan IMX766-sensoriin, joka on ollut hyvin yleinen keskihintaluokassa. IMX800-sensori on kooltaan 1/1,49 tuumaa ja siinä on 1,0 mikronin pikselikoko. Sensorin päällä on linssi, jossa on f/1.9-aukko. Pääkamerassa on luonnollisesti tuki myös vaiheentunnistavalle automaattitarkennukselle, mutta mukaan ei ole edelleenkään saatu optista kuvanvakautusta, jota voidaan pitää miinuksena.

Toinen kameroista on 50 megapikselin tasoinen, jota käytetään ultralaajakulmakamerana. Honor ei ole tarkentanut käytettyä sensoria, mutta siinä on f/2.2-aukolla varusteltu linssi, jonka avulla voidaan taltioida 122 asteen kuvia. Ultralaajakulmakameraa voidaan käyttää myös makrokuvaamista varten jopa 2,5 senttimetrin etäisyydeltä kohteesta. Kolmas takaosan kameroista on f/2.4-aukolla varusteltu 2 megapikselin tasoinen syvyyskamera, joka auttaa kuvaamista muotokuvatilassa.

Honor on saanut mukaan 32 megapikselin selfiekameran, joka sijaitsee näytössä olevassa reiässä. Kamerassa on f/2.4-aukko, joten teknisesti kyseessä on hyvin samanlainen kamera kuin aikaisemmassa Honor 50 -puhelimessa.

Honor 70:n kamerat lyhyesti:

  • Takaosan kolmoiskamera:
    • Pääkamera: 54 megapikseliä (Sony IMX800, f/1.9, 1/1,49”, 1,0 µm, PDAF)
    • Ultralaajakulma: 50 megapikseliä (f/2.2, 122 asteen kuvakenttä)
    • Syvyyskamera: 2 megapikseliä (f/2.4)
  • Etukamera: 32 megapikseliä (f/2.4)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

54 megapikselin kamerasensorit ovat harvinaisia, sillä yleensä sensorit ovat 50 megapikselin tasoisia. Honor 70:n kohdalla kamerassa hyödynnetään tuttua pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jossa neljä pikseliä yhdistetään yhdeksi. Tuloksena syntyy 13,5 megapikselin tasoisia kuvia, mutta Honor rajaa kuviin 27 mm polttovälin, joten kuvista saadaan 12,5 megapikselin tasoisia. Kameralla onnistuu myös täyden 54 megapikselin tasoisien kuvien taltioiminen 24 mm polttovälillä. Testijakson aikana puhelinta käytettiin oletusasetuksilla, joten esillä olevat kuvat ovat 12,5 megapikselin tasoisia.

Pääkamera on mielestäni yksi Honor 70 -puhelimen suurimmista parannuksista verrattuna edeltäjään. Erityisesti hyvässä valaistuksessa kameralla saadaan aikaiseksi erinomaista jälkeä, jossa ei ole suurempia aiheita valituksella tässä kategoriassa. Kuvat ovat miellyttävän tarkkoja, dynaaminen alue on laaja ja värit taltioituvat luonnollisesti. Kuvissa on vain vähän melua ja jopa sisätiloissa kuvista saadaan hyviä.

Heikossa valaistuksessa pääkamera on mielestäni erittäin kyvykäs ja parempi kuin monet kilpailijansa. Kuviin saadaan hyvät yksityiskohdat ja terävyys on kunnossa. Dynaaminen alue on edelleen laaja ja värit taltioituvat vakuuttavalla tavalla. Jopa ilman yökuvaustilaa Honor 70:n pääkamera on todella kyvykäs heikossa valaistuksessa. Tuettuna on luonnollisestikin yökuvaustila, joka ei kovin paljoa paranna lopputulosta, mutta se tuo mukaan hieman enemmän valoa ja terävyyttä.

Kokonaisuutena Honor 70:n pääkamera tuntui tuottavan riittävän vakuuttavaa jälkeä ja kyseessä on huomattava päivitys edeltäjään. Kamera on riittävä aktiiviselle kuvaajalle sekä normaaleille puhelimen käyttäjille. Toki kyseessä ei ole mikään huippupuhelin, mutta Honor 70 pistää hyvin kampoihin suuremmille kilpailijoilleen. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat taltioituna Honor 70 -puhelimen pääkameralla testijakson aikana.

Ultralaajakulmakamera on myös saanut merkittävän parannuksen aikaisemmasta 8 megapikselistä nyt 50 megapikseliin. Myös tällä kameralla taltioidaan oletusarvoisesti 12,5 megapikselin tasoisia kuvia. Testijakson aikana sensorin vaihdoksen todettiin myös olevan suora lupaus paremmasta kuvanlaadusta.

Tarkemmilta ultralaajakulmakameroilta voidaan yleisesti odottaa parempaa jälkeä ja sen todisti myös Honor 70. Ultralaajakulmakameralla saadaan aikaiseksi kuvia, joissa on mukavasti yksityiskohtia ja luonnolliset värit. Dynaaminen alue ei pääse pääkameran tasolle, mutta kokonaisuus on mielestäni kunnossa.

Ultralaajakulmakuvat ovat erityisesti hyvässä valaistuksessa hyviä, mutta pehmeys on edelleen vahvasti läsnä, joka on normaalia ultralaajakulmakuville. Kuvien keskikohta on selvästi laadukkaampi, mutta reunoja kohden mentäessä pehmeys lisääntyy yllättävän paljon.

Heikossa valaistuksessa ultralaajakulmakameraa ei voida kuvailla huonoksi, vaan se on selvästi parempi kuin useimmissa muissa saman kategorian puhelimissa. Kuvista saadaan riittävän hyviä jaettavaksi sosiaalisessa mediassa tai kavereiden kesken, vaikka toki pehmeys ja melu lisääntyvätkin. Ultralaajakulmakamera tukee myös erillistä yökuvaustilaa, mutta valitettavasti se ei tee ihmeitä kokonaislaadulle.

Alapuolella on kuvia, jotka ovat otettuna Honor 70:n ultralaajakulmakameralla testijakson aikana.

Kolmas Honor 70 -puhelimen kameroista on 2 megapikselin tasoinen syvyysterävyyskamera, jonka tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Kameraa hyödynnetään muotokuva- ja aukko-tiloissa, jolloin se mahdollistaa laajemman syvyysterävyyden keräämisen pääkameran rinnalla. Turhan syvyyskamerasta tekee se, että vastaaviin tuloksiin päästäisiin varmasti myös ohjelmistollisilla ratkaisuilla. Testasimme kuitenkin syvyyskameraa erillisessä aukko-tilassa. Honor 70 pystyy tunnistamaan hyvin kuvattavan kohteen ääriviivat ja luomaan sumennuksen kohteen taakse. Alapuolella on yksi testikuva.

Honor N -sarjassa Honor on panostanut paljon erityisesti erilaisiin vlog-toimintoihin, mutta perusvideokuvaustoiminnot eivät juuri kilpailijoista eroa. Puhelimen pää- ja ultralaajakulmakamerat tukevat kuvaamista 4K 30 fps -tarkkuudella, joka on hyvä saavutus erityisesti ultralaajakulmakameralta. Honor on tällä kertaa parantanut videokokemusta, sillä nyt kameroiden välillä voidaan vaihtaa kesken videokuvauksen, joka ei ollut vielä edeltäjässä mahdollista.

Videokuvan laatu pääkameralla on hyvällä tasolla, mutta se kaipaisi kaverikseen vielä optisen kuvanvakautuksen. Elektroninen kuvanvakautus toki hoitaa hommansa hyvin. Videokuva näyttää pääkameralla taltioituna tarkalta sekä yksityiskohtaiselta. Ultralaajakulmakameran kanssa on havaittavissa selvästi enemmän epätarkkuutta sekä yksityiskohtien katoamista. Kokonaisuutena videokuvaus on kuitenkin kilpailijoiden tasolla tai jopa hieman parempi, joka riittää varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä.

Honor 70 -puhelimen videokuvauksen osalta jatketaan vlog-toimintojen kanssa siitä mihin Honor 50:n kanssa jäätiin. Tarjolla on tutut monipuoliset videokuvaustilat eri tarpeisiin. Puhelimessa on muun muassa kuvaustila, jossa voidaan kuvata samaan aikaan kahdella puhelimen kameralla. Samaan aikaan voi kuvata etu- ja takakameroilla tai vaihtoehtoisesti pää- ja ultralaajakulmakameroilla. Lisäksi Honor on varustellut puhelimen Story Creator -ominaisuudella, joka sisältää useita erilaisia tarinapohjia videoiden kuvaamiseen.

Uutena ominaisuutena puhelimeen on saatu uniikki Solo Cut -kohdennustila, joka pystyy seuraamaan ihmisiä ja rajaamaan siitä videon, jossa kyseinen ihminen on aina keskellä. Honorin mukaan puhelimessa on henkilöntunnistamisteknologia, joka tunnistaa tietyn henkilön. Solo Cut -toimintoa testattiin kerran, jolloin se tuntui toimivan hyvin. Toki puhelin ei aina pystynyt seuraamaan määrättyä kohdetta, jos valoa ei ollut tarpeeksi. Tästä hyvä esimerkki on alapuolella olevalla videolla. Kamera tunnistaa kohteen pitkään oikein, mutta tietyssä kohteessa kamera luulee taustalla olevan henkilön olevan seurattava kohde, jonka takia video vaihtaa sijaintia.

Jo aikaisemman puhelimen kanssa Honor pystyi vakuuttamaan etukameralla, ja nyt myös Honor 70 jatkaa samaa tarinaa. Tarjolla on tuttu 32 megapikselin tasoinen etukamera, jonka avulla saadaan mielestäni omassa kategoriassaan todella hyviä selfiekuvia. Kuvissa on paljon yksityiskohtia, värit ovat luonnolliset ja tarkkuus on hyvä. Heikossa valaistuksessa etukamera tarjoaa kohtuullisen kokemuksen, mutta ei mitään mullistavaa.  Etukameralla pystytään taltioimaan korkeintaan 1080p 60 fps laadulla videota, joten 4K-kuvaus ei ole tuettuna.

Honor hyödyntää puhelimessa jo Huawein ajoilta tuttua kamerasovellusta, joten merkittävää uudistusta ei ole ilmeeseen saatu. Kamerasovelluksen päänäkymässä on esillä karusellimainen ominaisuusvalitsin, jossa voidaan vaihdella erilaisien tilojen välillä (aukko, yö, muotokuva, valokuva, videot, monivideo ja lisää-valikon takaa löytyy enemmän). Päänäkymästä pääsee käsiksi myös aikaisemmin otettuihin kuviin sekä voidaan vaihtaa yhdellä painalluksella taka- ja etukameroiden välillä.

Sovelluksen yläreunassa on Honor Lens -ominaisuus, jonka avulla voidaan skannata esim. QR-koodeja. Kameran yläreunassa on myös asetukset salamalle, filttereille sekä AI-kuvauksen aktivointi. Kameran päänäkymässä on myös zoomisäädin, jossa on pikavalinnat ultralaajakulmalle (0,6x) sekä pääkameralle (1x). Mukana on myös 2x-painike, joka tarkoittaa digitaalista zoomausta pääkamerasta. Mielestäni zoomisäädin on huonossa paikassa, sillä sen käyttäminen vaatii kuvaustilanteessa lähes aina kaksi kättä.

Honor 70 -puhelimeen on tuotu myöskin pro-tila, jossa pystyy säätämään kaikkien kameroiden asetuksia manuaalisesti. Pääkamerassa on mahdollista säätää ISO-arvoa (100 – 12800), suljinnopeutta (1/6400 s – 30 s), valotuksen korjausta (-4…+4), valkotasapainoa sekä tarkennusta. Manuaalitilaa voi käyttää myös ultralaajakulmakameralla. Honor mahdollistaa myös RAW-kuvien taltioinnin. Pro-tilassa on mahdollista vaihtaa myös videokuvauksen puolelle, jolloin saadaan videota kuvattaessa manuaalisäädöt esille.

Kamerasovellus on siis tuttu ja turvallinen, mutta henkilökohtaisesti koen sen kaipaavan pientä kasvojen kohotusta. Sovellus on jäänyt Huawein ajoille, joten Honor pystyisi uusimalla tuomaan hieman omaa ilmettä esille. Kamerasovellus ei myöskään vakuuttanut nopeudellaan, sillä kuvaustilojen ja kameroiden välillä vaihdellessa oli havaittavissa jälleen viivettä. Testijakson aikana puhelimen kamerasovelluksessa huomattiin myös erikoista jäätymistä. Esimerkiksi puhelimella kuvattaessa videota ja tämän jälkeen yrittäessä kuvata puhelimella uudelleen, niin kamerasovellus jähmettyi täysin. Pieniä bugeja kamerassa siis on, mutta mitään todella häiritsevää ei ollut.

Käyttöjärjestelmä

Honor 70 on varusteltu Googlen viime vuonna julkaisemalla Android 12 -käyttöjärjestelmällä, joten Honor ei ole lähtenyt kiiruhtamaan laitteeseen Googlen vasta hiljattain julkaisemaa Android 13 -versiota. Honor hyödyntää puhelimessa myöskin yhtiön tuoreinta Magic UI 6.1 -käyttöliittymää. Testijakson lopuksi puhelimessa olevassa tuoreimmassa versiossa oli mukana Googlen 1. heinäkuuta 2022 julkaisemat tietoturvakorjaukset, joten näin syyskuussa voidaan todeta Honorin päivittävän tietoturvaa muutaman kuukauden välein.

Honor on ollut pitkään päivitettävyyden osalta yksi heikoimmista valmistajista, mutta tilannetta on hieman parannettu Honor 70:n kohdalla. Puhelimelle luvataan nyt 2 vuotta Android-versiopäivityksiä sekä 3 vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Kyseessä on kuitenkin edelleen heikko lupaus verrattuna Samsungin 4 + 5 vuoden lupaukseen tai jopa markkinan uusimman tulokkaan Nothingin 3 + 4 vuoden lupaukseen. Honor on kuitenkin ottanut askeleen parempaan suuntaan, mutta on edelleen heikoimpien joukossa.

Mieluiten tässä hintaluokassa näkisi vähintään 3 + 4 vuoden päivityslupauksen tai jopa 4 + 5 vuoden päivityslupauksen. Nykyisen lupauksen valossa Honor 70 saa Android 13 -päivityksen vuoden sisällä ja Android 14 -päivityksen viimeistään vuonna 2024. Päivityslupauksen perusteella vuonna 2025 puhelimen saisikin jo heittää roskakoriin, jos Honor ei paranna lupausta lennossa. Päivityslupauksen pidentäminen on erittäin tärkeää, sillä nykymarkkinassa pidetään entistä tärkeämpänä ekologisuutta ja pitkäikäisyyttä, jota pidempi päivitettävyys tuottaisi.

Honor 70 -puhelimen kohdalla mainittakoon jälleen, että Honor tarjoaa mukana Googlen palvelut. Itsenäisenä yrityksenä Honor pystyy tekemään Googlen kanssa yhteistyötä, minkä ansiosta puhelimessa on esiasennettuna Googlen palvelut sekä Google Play -sovelluskauppa. Aikaisemmin Huawein alaisuudessa Honor ei voinut käyttää Googlen palveluita, mutta itsenäisenä yrityksenä rajoitteita ei enää ole. Googlen palvelut tekevät kokemuksesta jälleen tasavertaisen pahimpien kilpailijoiden kanssa, joten tutut sovellukset voi ladata nyt normaaliin tapaan ja ilman ongelmia.

Puhelimessa käyttävä uusi Magic UI 6.1 -käyttöliittymä ei eroa kovinkaan merkittävästi Honor Magic 4 Prossa nähdystä Magic UI 6.0 -versiosta tai edes viime vuoden Honor 50 -puhelimessa nähdystä Magic UI 4.2 -versiosta. Honor on tuonut mukaan hieman uusia muokattavia widgetteja sekä uuden avustajan, joka suosittelee esimerkiksi sovelluksia ja personoi käyttökokemuksen. Magic UI 6.1 pitää sisällään myös Android 12:n uudistuksia, kuten likimääräisen sijainnin ja parannuksia yksityisyyteen.

Kokemus on kuitenkin samanlainen kuin aikaisemmissa Honorin puhelimissa sekä vuosien takaa Huawein puhelimissa. Kovinkaan paljoa uudistuksia ei ole saatu, vaan ohjelmisto on jo hieman vanhanaikainen. Honorilta olisi voinut toivoa hieman suurempaa muutosta ohjelmistoon itsenäistymisen jälkeen, mutta nyt yhtiö jatkaa siitä mihin Huawei jäi. Henkilökohtaisesti kaipaisin hieman puhtaampaa Android-kokemusta.

Hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että Honor on pystynyt optimoimaan tutun käyttöliittymän toimimaan Honor 70 -puhelimessa erinomaisesti. Testijakson aikana ei havaittu merkittäviä ongelmia laitteen käyttökokemuksessa, vaan suurin osa toiminnoista toimi ongelmitta. Pienenä ongelmana havaittiin Honorin hieman aggressiivinen virransäästö, sillä erikoisesti välillä jotkin sovellukset lopettivat esimerkiksi ilmoituksien lähettämisen. Ilmoitukset tulivat perille vasta kun sovelluksen avasi. Yksi tällaisista sovelluksista oli muun muassa Snapchat. Merkittäviä muita ongelmia ei kuitenkaan havaittu.

Yhteenveto

Honor 70 on luonnollinen päivitys Honor 50 -puhelimeen ja Honor on ottanut merkittäviä askelia eteenpäin erityisesti kameroiden kanssa. Valitettavasti hinnan noustessa ja kilpailun koventuessa myös Honorilta odotetaan enemmän. Honor 70 todettiin testijakson aikana hyväksi puhelimeksi, mutta kilpailukykyisempi hinnoittelu olisi tehnyt siitä selvästi mielenkiintoisemman vaihtoehdon.

Testijakson aikana itse tykkäsin puhelimen erittäin tyylikkäästä ja erottuvasta muotoilusta. Lisäksi puhelimen OLED-näyttöpaneeli tarjoaa sulavan kokemuksen 120 hertsin virkistystaajuuden ansiosta. Snapdragon 778G+ on myös tarpeeksi riittävä päivittäistä aktiivista käyttöä ajatellen. Honor 70:n yksi vahvuuksista on parantunut kamerasuorituskyky ja erityisesti pääkameran todettiin tuottavan vakuuttavaa jälkeä tilanteesta riippumatta. Honor 70 tarjoaa lisäksi hyvän akunkeston, nopean pikalatauksen sekä tutun ja turvallisen Magic UI -kokemuksen Googlen palveluilla.

Rakenteelliseksi heikkoudeksi puhelimessa todettiin vedenkestävyyden puuttuminen, sillä edes jonkinlainen IP-luokitus olisi erinomainen lisä. Honor 70 on varusteltu myös turhalla 2 megapikselin kameralla, jonka olisi mielestäni voinut jättää myös kokonaan pois. Honor 70 ei tarjoa valitettavasti langatonta latausta, jota voisi kaivata jo tässä hintaluokassa. Puhelimen selviä puutteita ovat stereokaiuttimien, kuulokeliittimen sekä muistikorttipaikan pois jättäminen. Suuri heikkous on edelleen päivityslupaus, joka luetellaan markkinoiden heikoimpien joukkoon.

Uutuuspuhelimen kohdalla Honor on lähtenyt nostamaan hinnoittelua entisestään. Honor 50:n lähtöhinta oli viime vuonna 499 euroa, jota silloinkin pidettiin hieman korkeana. Nyt lähtöhinta on 549 euroa, mutta puhelin olisi ollut mielestäni hyvin kilpailukykyinen 499 euron hinnalla. Monet kilpailijat pystyvät tarjoamaan edullisemmalla hinnalla vastaavia ominaisuuksia. Mielestäni hyviä vaihtoehtoja ovat Nothing Phone (1) sekä Motorola Edge 30, joihin kannattaa tutustua ennen ostopäätöstä.

Honor 70 on Suomessa saatavilla kahdessa muistivariantissa, jotka ovat 8 + 128 gigatavua sekä 8 + 256 gigatavua. Myynnissä on kolme väriversiota, jotka ovat musta Midnight Black, vihreä Emerald Green sekä hopea Crystal Silver. Hintaa puhelimen edullisemmalla versiolla on 549 euroa sekä kalliimmalla versiolla 599 euroa.

Honor 70

7.8

Honor 70 on kameroiden osalta selvä päivitys edeltäjästään, mutta muuten merkittäviä uudistuksia ei ole saatu.

Hyvää
  • Tyylikäs muotoilu, ohut ja kevyt rakenne
  • Upea 120 hertsin OLED-näyttöpaneeli
  • Snapdragon 778G+ tarjoaa hyvän suorituskyvyn
  • Nopea näytönalainen sormenjälkilukija
  • Hyvät kamerat monessa tilanteessa
  • Laadukas etukamera
  • Hyvä akunkesto ja pikalataus
  • Googlen palvelut ja tuttu Magic UI -kokemus
Huonoa
  • Rakenteelle ei ole luvattu minkäänlaista IP-sertifikaatin muista vedenkestävyyttä
  • Ei stereokaiuttimia tai kuulokeliitintä
  • Muistikorttipaikka puuttuu
  • Turha 2 megapikselin kamera takaosassa
  • Ei tukea langattomalle lataukselle
  • Päivitystuki voisi olla parempikin
  • Kalliimpi kuin pahimmat kilpailijansa
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Hintakin näkyy olevan joka puolella ihan sama, siis kilpailusta ei ole tietoakaan. Kartelli vallitsee näilläkin markkinoilla.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut