ArvostelutOnePlusYleinen

Arvostelussa OnePlus 7T – Erinomainen päivitys edeltäjästään

OnePlus 7T

OnePlus esitteli uuden OnePlus 7T -älypuhelimen alun perin 26. syyskuuta 2019 Intiassa ja Pohjois-Amerikassa. Puhelimen julkaisu Euroopassa tapahtui tänään 10. lokakuuta ja OnePlus vahvisti puhelimen saatavuuden ja hinnoittelun. OnePlus 7T:n myynti alkaa Suomessa 17. lokakuuta ja hintaa sillä on 609 euroa.

OnePlus 7T on erittäin mielenkiintoinen uutuuspuhelin, vaikka hinta on edelleen jatkanut kasvuaan verrattuna edeltäjäversioon. OnePlus 7T paikkaa suurimman osan niistä puutteista, joita oli keväällä julkaistussa OnePlus 7 -mallissa. Samalla OnePlus tuo ”edullisemman luokan huippupuhelimen” lähemmäksi niin sanottua ultrapremium-kategoriaa, johon OnePlus 7 Pro lasketaan. OnePlus 7T on mielestäni yksi parhaimmista OnePlusin älypuhelimista ja erityisesti se tarjoaa paljon ominaisuuksia sellaisille käyttäjille, jotka eivät halua esimerkiksi kaartuvaa näyttöpaneelia tai huippuluokan kameroita. OnePlus 7T on suunnattu kuluttajille, jotka haluavat rahoillensa vastinetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä arvostelussa tulemme tutustumaan uunituoreeseen OnePlus 7T -puhelimeen. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset puhelimesta parin viikon testijakson ajalta. Artikkeli tulee rakentumaan perinteiseen tyyliin laitteen ulkoisiin seikkoihin, puhelimen ominaisuuksiin, tekniseen toteutukseen sekä kameroihin tutustumisesta.

Tekniset tiedot
OnePlus 7T (HD1903)
Mitat: 160.94 × 74.44 × 8.13 mm
Paino: 190 g
Rakenne: Alumiinikehys sekä Gorilla Glass 5 -lasipinnat
Näyttö: 6.55 tuumaa Full HD+ (1080 x 2400) / 20:9-kuvasuhde / Fluid AMOLED / 90 Hz / HDR10+
Suoritin: 8-ytiminen Qualcomm Snapdragon 855 Plus (Adreno 640)
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR4X]/ 128 Gt sisäistä tallennustilaa (ei muistikorttipaikkaa)
Takakamera: 48 MP pääkamera Sony IMX586 (f/1.6 / 0.8 µm / 1/2" / 26 mm /PDAF / OIS + EIS) + 16 MP ultralaajakulma (f/2.2 / 17 mm / PDAF) + 12 MP telekamera (f/2.4 / 51 mm / 1.0 µm / PDAF [2x optinen zoom]) +  kaksois-LED-salama
Etukamera: 16 MP etukamera Sony IMX471 (f/2.0 / 1.0 µm / EIS)
Akku: 3800 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 10 / OxygenOS 10.0 (5. syyskuuta 2019 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / Warp Charge 30T -pikalataus / Kasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 3.1
Ääni: Bluetooth 5.0 ja apetX HD -tuki
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Glacier Blue & Frosted Silver
Hinta: 609€

Myyntipakkaus

OnePlus 7T -puhelimen myyntipakkauksen sisältö.

OnePlus toimittaa uuden OnePlus 7T -puhelimensa selvästi aikaisemmasta poikkeavassa myyntipakkauksessa. Viime vuosina OnePlus on luottanut ulkoisesti valkoiseen ja sisältä punaiseen pakkaukseen, mutta tällä kertaa myyntipakkaus on kokonaisuudessaan punainen ja tekstit ovat mustat. Pakkaus on lisäksi myös selvästi suurempi ja jopa turhan suuri verrattuna sen sisältöön. Pakkauksen ulkopuolella on lyhyt teksti ja takaosassa on ilmoitettuna puhelimen väriversio, muistiversio ja IMEI-tiedot.

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee punainen pahvitasku, joka pitää sisällään kutsukirjeen, OnePlus-tarroja, pikakäyttöoppaan ja turvallisuustietoja. Näiden jälkeen esille tulee itse OnePlus 7T muoveihin käärittynä. Puhelimen alapuolella on vielä pehmeämuovinen suojakuori ja SIM-korttiluukun avaustyökalu. Myyntipakkauksen pohjalla on vielä perinteinen punainen USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli sekä 30 watin Warp Charge -pikalaturi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusittu myyntipakkaus on ulkoisesti siis selvästi erilainen kuin aikaisemmin, mutta sisältö on sama. Itse tykkään pakkauksen tyylistä, mutta toisaalta se on myös hieman muista poikkeava, mikä ei ole aina hyvä asia. Myyntipakkaus vie muun muassa erittäin paljon tilaa. Pakkauksen sisältö on niin laaja kuin OnePlusilta voi osata odottaakin sekä etenkin suojakuori on erittäin mukava lisä. Itse jäin hieman kaipaamaan myyntipakkauksesta kuulokkeita tai vähintäänkin kuulokeadapteria, mutta nämä eivät mielestäni ole kuitenkaan pakollisia edes huippupuhelimien myyntipakkauksissa.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

OnePlus on tunnettu aina laadukkaista älypuhelimistaan ja nyt myös OnePlus 7T jatkaa samaa rataa. Puhelimessa on alumiinista valmistettu kehys sekä Gorilla Glass 5 -lasista valmistetut taka- ja näyttöpinnat. OnePlus 7T:n takaosa on tuttuun OnePlus-tyyliin mattapintaiseksi käsitelty ja samalla hienoisesti liukuvärjätty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntumaltaan OnePlus 7T on pääasiassa erinomainen. Puhelin on erittäin jämäkkä, eikä se päästä minkäänlaisia natinoita edes käsien välissä taivutettaessa. Kiiltävä alumiinikehys ja mattapintaiset lasipinnat tekevät puhelimesta kuitenkin erittäin liukkaan kuivilla käsillä. Mattapintainen lasi ei kuitenkaan kerää samalla tavalla sormenjälkiä kuin perinteinen kiiltävä lasi, joten OnePlus 7T pysyy hyvännäköisenä myös ilman lasipintojen jatkuvaa pyyhkimistä. Laitteen yleisen liukkauden takia on kuitenkin hyvä käyttää jonkinlaista suojakuorta, jos ei halua laitteen olevan ensimmäisen tippumisen jälkeen rikki.

Puhelimesta on julkaistu ainoastaan kaksi väriversiota, jotka ovat Frosted Silver ja Glacier Blue. Testiin saatu versio oli väritykseltään jälkimmäinen.

Uutuuspuhelimen viralliset mitat ovat 160,9 x 74,4 x 8,1 millimetriä ja painoa löytyy 190 grammaa. OnePlus 7T on siis edeltäjäänsä hieman korkeampi, hieman kapeampi sekä 0,1 millimetriä ohuempi, mutta samalla 8 grammaa painavampi (OnePlus 7: 157,7 x 74,8 x 8,2 mm; 182 g). Erot on mahdollista huomata pääasiassa vain puhelimia rinnakkain vertaillessa, joten ne ovat varsin minimaaliset.

OnePlus ei ole aikaisemminkaan rakentanut puhelimistaan IP-luokituksen mukaisesti vesitiiviitä, joten myöskään OnePlus 7T ei ole saanut minkäänlaista vedenkestävyysluokitusta. IP68-luokitus on yleinen erityisesti kalliimmissa huippupuhelimissa, mutta edullisimmissa puhelimissa se on harvinaisuus. Henkilökohtaisesti itse olen sitä mieltä, että vedenkestävyys kuuluisi vakiovarusteeksi kalliimpiin puhelimiin ja erityisesti OnePlus 7T:n 600 euron hintaluokassa IP68-luokitus kuuluisi olla. Vedenkestävyyden puutetta voidaan pitää siis edelleenkin OnePlusin yhtenä suurimpana heikkoutena.

Toinen pieni rakenteellinen heikkous OnePlus 7T -puhelimessa on näyttöä kiertävä musta muovinen kaistale. Yleisesti vastaavanlainen ratkaisu löytyy keskihintaluokasta alaspäin, eivätkä näkyvät muoviosat kuulu premium-laatutuntumaa hipovaan älypuhelimeen. OnePlus on kuitenkin onnistunut varsin hyvin pitämään muovikaistaleen pienenä, eikä se luo turhan suurta ja huomattavaa saumakohtaa. Harmillista on kuitenkin kaistaleen muovisuus ja kun se on taivutettu, puhelimen kulmissa on suomakohta selvästi havaittavissa, kuten useissa aikaisemmissa OnePlusin puhelimissa.

Testijakson aikana OnePlus 7T -puhelinta käytettiin lähes jatkuvasti ilman erillistä suojakuorta ja erityisesti puhelimen takaosan lasipinta oli jatkuvasti alttiina naarmuuntumiselle. Testijakson lopulla puhelimen mattapinnoitettuun lasiin ei ilmestynyt yhtäkään naarmua, mutta pyöreää kamera-aluetta suojaava lasi keräsi useita huomattavia naarmuja. Kameran suojalasi on juurikin paikka, joka ei saisi naarmuuntua, mutta OnePlus 7T:ssä tältä ei voi välttyä peruskäytössä. Näyttöön OnePlus on asentanut jo tehtaalla erillisen muovisen suojakalvon, joka suojaa sitä naarmuilta ainakin aluksi.

Etuosasta katsottuna OnePlus ei ole tehnyt suuria muutoksia verrattuna OnePlus 7 -malliin, mutta esimerkiksi yleisrakenteesta on tullut hieman kulmikkaampi ja korkeampi, mikä johtuu täysin uudesta 20:9-kuvasuhteen näyttöpaneelista. Etuosassa OnePlus on onnistunut varsin hyvin minimoimaan näyttöä kiertävät kehykset, vaikka alareunassa on hieman muita reunoja paksumpi musta kaistale. Näytön yläreunassa on nähtävissä tuttu lovi, jossa on etukamera. OnePlusin mukaan lovi on selvästi pienempi kuin edeltäjässä ja eron myöskin huomaa selvästi. Valoisuudentunnistimen OnePlus on upottanut näytön yläreunaan etäisyydentunnistimen kanssa. Puheluihin käytettävä kuuloke löytyy edelleen näyttölasin yläreunan ja alumiinikehyksen välistä. Etuosassa on myöskin näyttöön integroitu optinen sormenjälkilukija.

Takaosasta tarkasteltuna OnePlus 7T on selvästi erilainen kuin aikaisemmat yhtiön älypuhelimet. Yleisilme on tuttu, mutta huomio kiinnittyy erityisesti massiiviseen pyöreään kamera-alueeseen. Kamera-alue ulkonee hieman muusta rungosta ja siinä on myös kohtuullisen terävät reunat. Kamera-alueessa on kolme erilaista kamerasensoria, kaksois-LED-salamavalo sekä teksti ”Triple Lens 17-26-51 mm”. OnePlus 7T:n takaosassa on myöskin OnePlusin logo kameran alapuolella sekä OnePlus-teksti laitteen alareunassa. Takaosan lasipinta on jälleen kerran hienoisesti mattapintainen, mikä estää sormenjälkien näkymisen sekä estää jopa hieman naarmuuntumista paremmin kuin kiiltäväpintainen lasi. Mattapinta on kuitenkin liukas erityisesti kuivissa käsissä, minkä vuoksi puhelimessa on suositeltavaa käyttää jonkinlaista suojakuorta.

OnePlus 7T:n oikeasta kyljestä löytyy tuttu kolmivaiheinen Alert Slider -kytkin sekä virtapainike. Vasemmassa kyljessä on pelkästään äänenvoimakkuuspainikeet. Painikkeet on valmistettu kokonaan alumiinista ja niiden tuntuma on erittäin hyvä. Lisäksi Alert Slider -kytkimessä on erillinen karhea pinnoite, joka takaa paremman käyttömukavuuden. OnePlus 7T:n yläreunassa on ainoastaan yksi mikrofoni ja alareunassa on yksi kaiutin, USB-C-tyypin latausliitin sekä SIM-korttiluukku, johon on mahdollista asettaa samanaikaisesti kaksi nano-SIM-korttia.

Näyttö

Siinä missä keväällä julkaistussa OnePlus 7 -puhelimessa oli vielä täysin samanlainen näyttö kuin OnePlus 6T -puhelimessa, niin nyt OnePlus 7T -mallissa on otettu askelia kohti OnePlus 7 Pro -puhelimen näyttöä, mutta samalla muistettu kyseessä olevan niin sanottu perusmalli ilman ylimääräisiä hienouksia. OnePlus 7 Prosta poiketen OnePlus 7T -puhelimessa on tasainen näyttöpaneeli, mutta tekninen toteutus on viety lähemmäksi isovelimallia.

OnePlus 7T:n näyttö on kooltaan 6,55 tuumaa ja sen tarkkuus yltää Full HD+ -tasolle. Näytössä on siis 2400 x 1080 pikseliä, mikä tekee 402 pikseliä tuumaa kohden. Tarkkuutta näytöllä on tarpeeksi peruskäyttöä varten, mutta kyseessä ei ole mikään markkinoiden tarkin näyttöpaneeli. Kuten jo pikselien määrästä pystyy päättelemään, niin OnePlus on tehnyt muutosta myöskin kuvasuhteeseen. OnePlus 7T:n näytössä on uusi 20:9-kuvasuhde, mikä on siis aikaisempaa korkeampi ja suhteessa kapeampi.

Näytössä OnePlus käyttää niin sanottua Fluid AMOLED -tekniikkaa, joka on käytännössä täysin tuttu Samsungin valmistama Super AMOLED -näyttö, mutta Fluid-lisäsana tulee näytön poikkeavasta 90 hertsin virkistystaajuudesta. Nyt OnePlus on siis tuonut sulavamman näytön OnePlus 7T -puhelimeen, kun vastaava näyttö nähtiin aikaisemmin vain OnePlus 7 Pro -mallissa.

Yleisesti älypuhelimissa on luotettu perinteiseen 60 Hz:n virkistystaajuuteen, joten 90 Hz:n virkistystaajuus on todella jotain uutta, mitä ei kaikista älypuhelimista löydy. Korkeampi virkistystaajuus tarkoittaa sitä, että näyttö päivittää itsensä 90 kertaa sekunnin aikana, mikä mahdollistaa miellyttävämmän käyttökokemuksen sekä erityisesti sulavammat animaatiot käyttöliittymässä. Toistaiseksi 90 hertsiä tukevia sovelluksia ja sisältöä on vain vähän, joten parhaiten hyödyt näkyvät tällä hetkellä muun muassa OnePlusin omassa OxygenOS 10.0 -käyttöliittymässä, jota on miellyttävä käyttää virkistystaajuuden ansiosta.

Vaikka OnePlus 7T:n näytön tarkkuus ei pääsekään OnePlus 7T Pron näytön tarkkuuden tasolle, niin näyttöön on tuotu vielä yksi kalliimman puhelimen ominaisuuksista. Näyttö tukee nimittäin HDR10+ -toistoa muun muassa Netflixissä, YouTubessa ja Amazon Prime Videossa. Lisäksi yksi vahvuus löytyy OnePlus 7T:n näytön kirkkaudesta, joka on jopa parempi kuin kalliimmassa OnePlus 7T Prossa. Näyttö kykenee nyt 1000 nitin maksimikirkkauteen, kun OnePlus 7T Pro kykenee vain reilun 800 nitin kirkkauteen. Tämä tarkoittaa, että näytön kirkkaus saadaan erittäin korkeaksi, mihin vain kourallinen nykyisistä huippupuhelimista kykenee. 1000 nitin kirkkauteen päästään vain näytön automaattisen kirkkaudensäädön ollessa aktiivisena ja kun on tarpeeksi kirkas päivä. Tämä tarkoittaa, että näytöstä saadaan erittäin hyvin selvää myös kirkkaana kesäpäivänä.

Yleisellä tasolla OnePlus 7T:ssä on yksi alemman huippuhintaluokan parhaimmista näyttöpaneeleista ja erityisesti erinomainen valinta sellaisille käyttäjille, jotka eivät halua käyttää reunoilta kaartuvaa näyttöä. OnePlus 7T:n näytössä on erinomaiset katselukulmat, hyvä värintoisto oletusasetuksilla sekä AMOLED-tekniikka antaa aina omanlaisen premium-vivahteen käyttökokemukseen. OnePlus kuitenkin on laittanut näyttöön tutun pisaramaisen loviratkaisun, joka ei ole kaikkien mieleen. Suuremmin näytön yläreunassa oleva lovi ei käyttöä testijakson aikana häirinnyt ja OnePlus on pystynyt pienentämään lovea verrattuna esimerkiksi OnePlus 7:n näytössä olleeseen loveen.

Näytössä on tuttu loviratkaisu.

OnePlusin mukaan pisaramainen lovi on aikaisempaa jopa 31,46 prosenttia pienempi ja sen näkee selvästi, kun verrattaan OnePlus 7- ja OnePlus 7T -puhelimia rinnakkain. Valitettavasti tällä kertaa OnePlus ei anna mahdollisuutta loven piilottamiselle perinteiseen tyyliin, mitä voidaan pitää pienenä miinuspuolena. Lovinäytönasetukset löytyvät kuitenkin puhelimen asetuksista kolmannen osapuolen sovelluksen avustuksella, mutta OnePlus ei selvästi halua, että asetusta käytettäisiin enää.

Nyt myöskin OnePlus 7T:n kohdalla OnePlus tarjoaa tuttuja ja monipuolisia asetuksia näyttöä varten, joiden avulla kukin voi muuttaa muun muassa näytön värejä mieleisekseen. Asetuksista on mahdollista muun muassa muokata näytön kalibrointia kahden oletusvaihtoehdon välillä. Oletuksena valitun eloisa-tilan ollessa päällä näytön värikalibrointi on miellyttävämpi ja värikylläisempi, kun taasen luonnollinen-tilassa näytön värit ovat hieman haaleammat, mutta samalla myös luonnollisemmat. Näytön kalibroinnin asetuksissa on myös erilliset lisäasetukset, joilla käyttäjä voi itse säätää näytön väriasetuksia hieman laajemmin. Lisäasetuksissa on muun muassa AMOLED Wide Gamut-, sRGB- ja Display P3 -väritilat sekä liukusäädin näytön lämpötilaa varten.

OnePlus 7T:n näytön asetuksissa virkistystaajuus voidaan manuaalisesti tiputtaa 90 hertsistä normaaliin 60 hertsiin. Lisäksi näytön asetuksista löytyy videoiden tehostus, jonka avulla voidaan korostaa värejä videoissa. OnePlus 7T:ssä on myös heti pakkauksesta otettaessa huippupuhelimissa kovaa vauhtia yleistyvä DC-himmennys. DC-himmennyksen kerrotaan säätävän näytön kirkkautta muuttamalla näyttöpiirin tehoa. Ominaisuuden ollessa päällä se vähentää näytön välkkymistä himmeässä valaistuksessa, mutta voi kuitenkin vääristää näytön värejä joissakin tapauksissa.

Yleisesti testijakso jätti erittäin positiivisen vaikutelman OnePlus 7T:n näytöstä ja sen kyvykkyydestä. Aivan samalle tasolle OnePlus 7T Pron näytön kanssa ei kuitenkaan päästä, mutta ei myöskään olla kaukana siitä. OnePlus on pystynyt optimoimaan näytön asetukset myös oletuksena erittäin hyviksi, mikä parantaa mielestäni käyttömukavuutta, kun käyttäjän ei itse enää tarvitse koskea asetuksiin. Lisäksi testijakson aikana tykästyin näytössä olevaan 90 hertsin virkistystaajuuteen, joka tekee näytön käyttämisestä sulavaa ja miellyttävää.

Tekniikka ja suorituskyky

Tekniikassa OnePlus on käytännössä tehnyt vain yhden muutokset verrattuna OnePlus 7 -malliin. Nyt uudessa OnePlus 7T:ssä hyödynnetään Qualcommin tuoreinta ja hieman paranneltua Snapdragon 855 Plus -järjestelmäpiiriä. Muuten OnePlus hyödyntää täysin samoja RAM-muistiversioita sekä tuoreinta tallennustilastandardia.

Snapdragon 855 Plus on valmistettu edelleen 7 nanometrin tekniikalla ja kyseessä on kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Snapdragon 855 Plus rakentuu yhdestä 2,96 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 485 -ytimestä, kolmesta 2,42 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Kryo 485 -ytimestä sekä neljästä 1,78 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 485 -ytimestä. Grafiikkasuorittimena toimii jälleen Adreno 640. Suurin muutos on Snapdragon 855 Plus -piirissä on tehty grafiikkaprosessoriin, sillä Adreno 640 on kellotettu tehokkaammaksi ja sen pitäisi tarjota nyt jopa 15 prosenttia paremman suoristuskyvyn. Lisäksi Qualcomm on nostanut piirin Kryo 485 -ytimen kellotaajuuden 2,96 GHz:iin, kun Snapdragon 855 -versiossa sen kellotaajuus oli 2,84 GHz.

Suorituskykyä ei OnePlus 7T -puhelimesta siis puutu, vaikka kovin suurta eroa ei ole havaittavissa keväällä julkaistuun OnePlus 7 -puhelimeen. Testijakson aikana puhelimessa ajettiin läpi kaikki perinteiset SuomiMobiilin arvosteluihin kuuluvat suorituskykytestit, joiden perusteella suorituskykyä on tullut hieman lisää, vaikka ei mitenkään radikaalisti. Alapuolella olevasta taulukosta OnePlus 7T:n saamia pisteytyksiä voi verrata keväällä myyntiin tulleen OnePlus 7 -puhelimen vastaaviin pisteytyksiin sekä tuoreimman Honor 20 Pron saamiin pisteytyksiin.

Suorituskykytestien tulokset
OnePlus 7T (SD855+) OnePlus 7 (SD855) Honor 20 (K980)
AnTuTu: 387 851 pistettä 371 321 pistettä 291 920 pistettä
Geekbench 4 (single): 3646 pistettä 3506 pistettä 3116 pistettä
Geekbench 4 (multi): 10924 pistettä 11 042 pistettä 9338 pistettä
Geekbench 5 (single): 770 pistettä ei tuloksia ei tuloksia
Geekbench 5 (multi): 2697 pistettä ei tuloksia ei tuloksia
PCMark 2.0: 10350 pistettä 9268 pistettä 7721 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 69 041 pistettä 62 332 pistettä 36 103 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 116 737 pistettä 107 812 pistettä 43 280 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 28 412 pistettä 25 170 pistettä 22 844 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 6093 pistettä 5790 pistettä 2116 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 6976 pistettä 6393 pistettä 2064 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 4223 pistettä 4354 pistettä 2319 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

On kuitenkin erittäin hyvä huomata, etteivät suorituskykytestit ole verrattavissa oikean elämän käyttötilanteisiin. Päivittäisessä käytössä OnePlus 7T:stä ei suorituskyky tule loppumaan helposti kesken ja kaikki raskaimmatkin sovellukset ja pelit käynnistyvät todella nopeasti ja sulavasti ilman turhia odotteluja. Myöskin esimerkiksi kamera käynnistyy vikkelästi ja kuvan taltioimistilanteessa jälkiprosessointi tapahtuu hetkessä.

OnePlus ei ole virallisesti maininnut minkälainen jäähdytysjärjestelmä uudessa OnePlus 7T -puhelimessa on. Testijakson aikana puhelin toisinaan lämpeni normaalia enemmän, mutta ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti.

RAM-muistia OnePlus 7T:ssä on mukavat 8 gigatavua, mikä on vähintäänkin riittävästi nykyisissä Android-puhelimissa. OnePlus hyödyntää luonnollisesti tehokkainta LPDDR4X-muistia. Sisäistä tallennustilaa puhelin tarjoaa tällä kertaa ainoastaan 128 gigatavua ja muita variantteja ei ole tulossa Suomessa tarjolle. Myöskään muistikorttipaikkaa ei OnePlus ole puhelimeen edelleenkään saanut, mikä on jäälleen pieni miinuspuoli.

Yksi selvistä OnePlus 7T:ssä on jo edeltäjästäänkin tuttu UFS 3.0 -muisti, jollaista ei löydy edelleenkään kovinkaan monista älypuhelimista. UFS 3.0 -muistissa on kaksinkertainen muistikaista verrattuna normaalisti huippupuhelimissa nähtyyn UFS 2.1 -standardiin. UFS 3.0 pystyy muun muassa 23,2 Gt/s:n tiedonsiirtonopeuteen ja kuluttaa selvästi vähemmän virtaa.

OnePlus 7T ja OnePlus 7T Pro

Tehokasta tallennustilaa OnePlus 7T -puhelimesta löytyy siis mukavasti, mutta yksi testijakson aikana havaittu erikoinen seikka koski jo oletuksena käytössä olevaa tallennustilan määrää. Järjestelmä vie puhelimen muistista huimat 26 gigatavua ja tämä osio sisältää tiedostoja, joita tarvitaan Android 10:n toimintaan, eikä niitä ole mahdollista poistaa. Esimerkiksi vastaava lukema oli keväällä julkaistussa OnePlus 7 Prossa 15 gigatavua Android 10 -päivityksen jälkeen. 26 gigatavua kuulostaa siis erittäin suurelta ja sen johdosta käyttäjällä on käytettävissään alusta asti vain noin 100 gigatavua tallennustilaa.

Verrattuna OnePlus 7 -puhelimeen, niin OnePlus 7T -malliin on tuotu myöskin kalliimmasta versiosta tuttu haptinen värinämoottori, joka liikkuu laitteen sisällä vaakasuuntaisesti. OnePlus on itsekin sanonut, ettei OnePlus 7T -puhelimen värinämoottori ole täysin samalla tasolla kuin OnePlus 7 Prossa, mutta se on kuitenkin erittäin lähellä sitä.

Äänentoistoon OnePlus ei ole suuremmin kajonnut, mikä on erittäin hyvä asia. Äänentoistosta vastaa stereokaiuttimet, joissa on Dolby Atmos -tuki. Pääkaiutin löytyy laitteen alareunasta ja toisena kaiuttimena hyödynnetään puheluihin käytettävää kuuloketta. Äänentoisto on siis verrattain hyvällä tasolla ja musiikin kuuntelu tai elokuvien äänimaailmat tulevat varsin hyvin esille. Koska kyseessä on kuitenkin älypuhelin, niin mitään kovin erikoista ei kannatta odottaa. OnePlus ei ole edelleenkään tuonut perinteistä kuulokeliitintä puhelimiinsa, minkä ainakin itse toivoisin tapahtuvan. OnePlus 7T:ssa in tyydyttävä USB-C-tyypin liittimellä varusteltuihin kuulokkeisiin tai langattomiin Bluetooth-kuulokkeisiin. OnePlus 7T tukee myöskin aptX HD -äänipakkausmenetelmää.

Sormenjälkilukija ja kasvojentunnistus

Sormenjälkilukijassa on nyt vaalea valo aikaisemman vihreän sijasta.

OnePlus on laittanut uutuuspuhelimeen mukaan jälleen tutut biometriset tunnistautumistavat, jotka ovat näyttöön integroitu sormenjälkilukija sekä etukameraan perustuva kasvojentunnistus. OnePlus ei ole tehnyt kummankaan toimintaan mitään suuria tai ratkaisevia käyttäjälle näkyviä muutoksia. OnePlus kuitenkin lupaa parempaa turvallisuutta sekä varmuutta erityisesti sormenjälkilukijalle.

Näytönalainen sormenjälkilukija on OnePlus 7T -puhelimessa rakennettu optisen toteutuksen varaan. Tämä tarkoittaa, että näytön alapuolella on erillinen kamerasensori, jossa on kolme muovista linssiä. Vielä OnePlus 7 -puhelimen kohdalla OnePlus lupasi sormenjälkilukijan tunnistavan sormenjäljen vain 0,24 sekunnissa, mutta nyt OnePlus 7T -mallissa sormenjälkilukija on jälleen hieman hitaampi. Hitaus ei ole kovin huomattava tai häiritsevä ja sormenjälkilukija on edelleen yksi markkinoiden nopeimmista. Selvin muutos sormenjälkilukijassa on tunnistusvaiheessa näyttöön tulevan valon värityksessä, sillä se on nyt valkoinen aikaisemman vihreän valon sijaan. OnePlusin antamien tietojen mukaan valkoinen väri parantaa sormenjälkilukijan suorituskykyä uudemman näyttötekniikan kanssa, kun aikaisemmin vihreä väri toimi vanhempien tekniikoiden kanssa paremmin.

Testijakson aikana näytönalaista sormenjälkilukijaa käytettiin päivittäin ja se toimi pääasiassa moitteettomasti. Sormenjälkilukija oli tarpeeksi nopea ja sitä voidaan jo lähes verrata perinteisiin sormenjälkilukijoihin. Toisinaan lukija tuntui kuitenkin miettivän verrattain kauan, eikä se välttämättä toiminut erityisesti sormen ollessa märkä.

Sormenjälkilukijalle OnePlus on luonnollisesti kehittänyt muutamia erilaisia animaatioita, joista käyttäjät voivat valita mieleisensä. Lisäksi animaatio on mahdollista myös poistaa kokonaisuudessaan, jos siitä ei tykkää. Sormenjälkilukijalle OnePlus on kehittänyt myöskin ”pikakäynnistysominaisuuden”, jonka avulla voidaan avata nopeasti erilasia puhelimen toimintoja tai vaihtoehtoisesti sovelluksia. Pikakäynnistyspaneeli aukeaa, kun lukituksen avaustilanteessa sormea pidetään sormenjälkilukijalle niin kauan kunnes puhelin värisee toisen kerran. Tämän jälkeen päästään valitsemaan käyttäjän itsemäärittämä sovellus, joka halutaan nopeasti avata. Toiminnallisuus on mielestäni kätevä ja itse käytin sitä usein testijakson aikana.

Toinen biometrinen tunnistustapa oli kasvojentunnistus, joka jäi kuitenkin testijakson aikana erittäin vähäiselle käytölle. Etukameraan perustuva kasvojentunnistus on kuitenkin erittäin nopea ja pääosin myös turvallinen vaihtoehto. On kuitenkin hyvä huomata, ettei kasvojentunnistuksen ja sormenjälkilukijan tietoturvaa voida verrata toisiinsa. Kasvojentunnistuksen ollessa päällä lukitus saatetaan saada avattua muun muassa valokuvalla tai samalta näyttävän henkilön kasvoilla.

Mielestäni jos haluaa pitää puhelimen tiedot mahdollisimman hyvin turvassa kannattaa hyödyntää vain sormenjälkilukijaa, mutta jos haluaa joka tilanteessa saumattoman lukituksen avaamiskokemuksen, niin silloin kannattaa aktivoida samanaikaisesti myös kasvojentunnistus. Jos sormenjälkilukija ei syystä tai toisesta tykkää toimia, aukeaa lukitus vaihtoehtoisesti kasvojentunnistuksena avulla ilman PIN-koodin kirjoittamista.

Akku

OnePlus 7T -mallissa OnePlus on minimaalisesti suuretanut akkua verrattuna keväällä julkaistuun OnePlus 7 -malliin. Nyt akku on kooltaan 3800 milliampeerituntia, kun aikaisemmin luotettiin 3700 milliampeeritunnin akkuun. Akunkesto ei ole kuitenkaan parantunut suuremman akun ansiosta, sillä OnePlus 7T -mallissa muun muassa parempi näyttö kuluttaa hieman enemmän akkua kuin aikaisemmin. Testijakson aikana akku riitti kuitenkin pääasiassa helposti yhdeksi päiväksi, mutta kahta päivää ei ainakaan aktiivisella käytöllä ole mahdollista mennä.

Päivittäinen käyttö testijakson aikana koostui pääasiassa kuvailusta, videoiden katsomisesta, sosiaalisen median selaamisesta sekä netissä surffailusta. Lisäksi päivän aikana soitettiin muutamia puheluita sekä lähetettiin useita viestejä. Yleisesti iltaisin akkua puhelimessa oli 10-20 prosenttia, kun puhelin oli otettu laturista noin seitsemän aikaan aamulla. Muutamana päivänä OnePlus 7T:n akku ehti loppua jo ennen iltaa, minkä vuoksi sitä jouduttiin lataamaan kesken päivän. Onneksi OnePlusin oma pikalataus antaa virtaa kuitenkin erittäin nopeasti.

Testasimme SuomiMobiilin perinteiseen tyyliin OnePlus 7T akunlatautumisnopeuden mukana toimitettavalla Warp Charge 30T -pikalaturilla. OnePlusin mukaan Warp Charge 30T on jopa 23 prosenttia aikaisempaa Warp Charge 30 -toteutusta nopeampi tuoreimpien optimointien ansiosta. OnePlus kertoo virallisissa materiaaleissaan, että puhelimen akku latautuu tyhjästä 70 prosentin varaustasoon vain vain puolessa tunnissa. SuomiMobiilin testien perusteella OnePlus ei ole liioitellut lukemiaan ja puhelin latautuu erittäin nopeasti.

Puolessa tunnissa akkua on jo 70 prosenttia ja 90 prosentin varaustaso ylitetaan noin 43 minuutin latauksen jälkeen. Tyhjästä täyteen OnePlus 7T latautuu tasan 60 minuutissa, joten puhelin latautuu täyteen jopa 30 minuuttia nopeammin kuin pienemmällä akulla varusteltu OnePlus 7 -malli. Tämä johtuu täysin uudistetusta pikalataustuesta. OnePlus 7T- ja OnePlus 7 -puhelimien latausnopeuksia voi verrata alapuolella olevasta kuvaajasta.

OnePlus 7T -puhelimen akun latausnopeus mukana toimitettavan Warp Charge 30T -pikalaturin avulla. Verrataan myös OnePlus 7 -puhelimen latausnopeuteen.

Valitettavasti OnePlus ei ole saanut mukaan edelleenkään kilpailijoiden huippupuhelimista tuttua langatonta latausta, vaikka sitä on jo pitkään odotettu. OnePlusin mukaan langaton lataus on kuitenkin sen verran hidas, ettei se vedä vertoja yhtiön omalle langalliselle pikalataukselle. Henkilökohtaisesti toivoisin OnePlusin tuovan puhelimiinsa langattoman latauksen, sillä itselläni sille olisi käyttöä, joten ominaisuuden puutetta voidaan pitää pienenä miinuksena.

Pakkastesti

Kuten yleisesti SuomiMobiilin testeissä, niin myöskin nyt OnePlus 7T:n kohdalla puhelin laitettiin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla OnePlus 7T laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta oli kulunut yksi prosentti akkua, eli akunvaraus oli tippunut 99 prosenttiin. Testi ei vaikuttanut puhelimen käyttöön millään tavalla ja esimerkiksi AMOLED-näyttö ei muuttunut LCD-näyttöjen tapaisesti hyytelömäiseksi. Jääkylmänä muun muassa sormenjälkilukija toimi normaaliin tapaan ja myöskin yllättäen akun lataaminen oli heti mahdollista. Yleisesti valmistajat estävät akun latautumisen tietyssä kylmyyspisteessä turvallisuussyistä, mutta OnePlus ei ole osannut ottaa tällaista seikkaa huomioon OnePlus 7T:n kanssa.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti videosovelluksen kautta Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 8 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 92 prosenttia. Akun kuluminen testin aikana oli verrattain vähäistä, sillä yleisesti puhelimista kuluu selvästi enemmän akkua kuin OnePlus 7T -puhelimesta kului. Toisellakaan testauskerralla ei pakkanen tuottanut käyttöä haittaavia ongelmia.

Pakkastestin perusteella OnePlus 7T kestää yllättävän hyvin pakkasta ja käyttämisessä ei pitäisi olla ongelmia Suomen kylminä talvipäivinä. Ensimmäisessä testissä akun kulutus oli odotetulla tasolla ja toisella testauskerralla akkua kului selvästi odotettua vähemmän. Pakkanen ei myöskään tuottanut minkäänlaisia ongelmia puhelimen käyttöön, vaan suurin hämmennyksen aihe oli se, että akkua oli mahdollista ladata laitteen ollessa jääkylmä.

Kamerat

Kamera on näytön ohella toinen osa-alue, johon OnePlus on tehnyt suuria muutoksia verrattuna edeltävään OnePlus 7 -malliin. Nyt OnePlus 7T -puhelimessa on kolme kameraa takaosassa ja yksi kamera etuosassa. Keväällä OnePlus luotti vielä ainoastaan 48 megapikselin pääkameraan ja 5 megapikselin syvyysterävyyskameraan, mutta nyt OnePlus 7T -mallissa on pääkameran lisäksi ultralaajakulmakamera sekä telekamera. Kolmoiskamera mahdollistaa siis monenlaisia uusia tapoja ottaa kuvia, joka on erittäin tervetullut lisäys. Kameroiden määrän lisäämisen ohella OnePlus on tuonut kamerasovellukseen myös uusia toiminnallisuuksia, joita ei löytynyt vielä keväällä esimerkiksi OnePlus 7 Prosta.

OnePlus hyödyntää tuttuun tapaan pääkamerana Sonyn kehittämää 48 megapikselin IMX586-sensoria, jossa on f/1.6-aukko, 1/2” kennokoko sekä 1.6 µm pikselikoko. Pääkamerassa on myös vaiheentunnistava automaattitarkennus, mutta OnePlus 7T Prosta tuttua laserautomaattitarkennusta siihen ei ole saatu. OnePlus on kuitenkin säästänyt optisen kuvanvakautuksen, joka takaa muun muassa paremmat videokuvat ilman suuria tärähtelyjä. Toinen kameroista on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä. Kyseessä on ultralaajakulmakamera ja siinä on muun muassa f/2.2-aukko sekä perinteikäs 117 asteen näkökenttä. Kolmas kameroista on tarkkuudeltaan 12 megapikseliä ja se kykenee 2x optiseen zoomaukseen. Telekamerassa on f/2.0-aukko, 1,0 µm pikselikoko sekä optinen kuvanvakain. OnePlus 7T:n kamerat ovat siis hyvin lähellä OnePlus 7 Pron toteutusta, mutta esimerkiksi telekamerasta ja laserautomaattitarkennuksesta on karsittu.

Takakamera lyhyesti:

  • Kolmoiskamera + kaksois-LED-salama
    • Pääkamera (wide): 48 MP Sony IMX586 (f/1.6, 1/2″, 1,6 µm, PDAF + LAF, OIS + EIS)
    • Ultralaajakulmakamera: 16 MP (f/2.2, 13 mm, 117 asteen näkökenttä)
    • Teleobjektiivi: 8 MP (f/2.4, 78 mm, 1,0 µm, OIS, 3x optinen zoom)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Pääkameralla otetut kuvat ovat pääasiassa erittäin lähellä isovelimalli OnePlus 7T Prolla otetuttuja kuvia, sillä molemmissa on täysin samanlainen 48 megapikselin Sonyn kehittämä kamerasensori. Hyvässä valaistuksessa otetuissa kuvissa on luonnollisesti erittäin mukavasti yksityiskohtia, värintoisto on miellyttävä ja dynaaminen alue on hyvällä tasolla. Pääkameralla otetut kuvat ovat oletuksena 12 megapikselin tasoisia ja ne ovat yleisesti parempia kuin täyden resoluution 48 megapikselin kuvat.

Heikommassa valaistuksessa taltioidut kuvat ovat hyviä, mutta eivät kuitenkaan ylety markkinoiden kärkikameroiden kuvanlaatuun. Yksityiskohtia on edelleen hyvin, mutta ne ovat selvästi suttuisempia sekä lähempää tarkasteltuna mieleen tulee öljymaalaukset. Hämärässä kuviin saadaan taltioitua kuitenkin miellyttävästi valoa ja värit sekä dynaaminen alue vaikuttavat hyviltä.

OnePlus 7T:n kamerassa heikkoudet löytyvät erityisesti jälkikäsittelystä, joka tekee kuvista hyvässä ja heikossa valaistuksessa liian öljymaalauksen kaltaisia, kun yksityiskohtia tarkastellaan läheltä. OnePlus 7T:n pääkameralla otettujen kuvien laatu on mielestäni erittäin lähellä OnePlus 7 Prolla otettuja kuvia, eikä kehitystä parempaan juurikaan ole tapahtunut. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on taltioitu OnePlus 7T:n pääkameralla.

Ultralaajakulmakamera on täysin uusi ominaisuus OnePlus 7T -puhelimessa verrattuna edeltäjäversioon, mutta jos verrataan OnePlus 7 Pro -puhelimeen, niin muutosta ei ole tapahtunut ollenkaan. Ultralaajakulmakamerat ovat osoittautuneet viime vuosina tarpeellisiksi huippuluokan älypuhelimissa, sillä se tarjoaa erilaisen tavan ottaa kuvia. Valitettavasti ultralaajakulmakamerat eivät ole koskaan olleet kuvanlaadullisesti kovin erikoisia, eikä poikkeusta tehdä nyt myöskään OnePlus 7T:n ultralaajakulmakameran kohdalla. Hyvässä valaistuksessa kuvat ovat pääasiassa hyviä, mutta niissä on silti selvästi enemmän kohinaa kuin pääkameralla otetuissa kuvissa. Lisäksi myös vääristymät ovat ultralaajakulmakameran riesa, jonka takia myöskin kuvan ulkoreunoista saattaa tullaa hieman kuvan keskikohtaa epäselvempiä. Ultralaajakulmakameralla otetuissa kuvissa on kuitenkin hyvässä valaistuksessa hyvä värintoisto ja dynaaminen alue on miellyttävä.

16 megapikselin ultralaajakulmakameralla otetuissa kuvissa on 117 asteen näkökenttä, jollainen nähtiin jo OnePlus 7 Prossa. Heikommassa valaistuksessa ultralaajakulmakamera ei pääse vahvuuksiinsa ja tietyssä pisteessä sensorin kyvykkyys ei riitä enää edes kohtalaisiin kuviin. Erittäin haastavissa olosuhteissa avustamassa on kuitenkin yönäkymä-kuvaustila (Nightscape), jonka avulla saadaan myöskin ultralaajakulmakameralla taltioitua käsivaralla kuvia pidemmällä valaistusajalla. Alapuolella on muutamia ultralaajakulmakameralla otettuja testikuvia.

Telekamera on tuttu ominaisuus jo vuosien takaa OnePlusin älypuhelimista, mutta keväällä julkaistusta OnePlus 7 -puhelimesta se puuttui syystä tai toisesta. Nyt OnePlus 7T:ssä telekamera on tehnyt paluun ja se on myös hieman erilaisempi kuin kalliimmassa OnePlus 7T Pro -puhelimessa. OnePlus 7T -puhelimessa on 12 megapikselin telekamera, joka kykenee varsin tyypilliseen kaksinkertaiseen optiseen zoomaukseen. OnePlus 7T:n optinen zoomaus ei siis yllä aivan samalle tasolle kuin OnePlus 7T Pron 3x optinen zoomaus, mutta monessa tilanteessa myöskin 2x optisesta zoomauksesta on hyötyä.

Telekamera tekee mielestäni erittäin hyvää jälkeä, sillä kuvat ovat teräviä, värejä ei ole korostettu liikaa ja dynaaminen alue on hyvä. Kun verrataan kuitenkin pääkameran ja telekameran kuvia keskenään, niin eroja löytyy ja lähes järjestäen telekameralla otetut kuvat ovat heikompia. Erot tulevat esille erityisesti hämärässä kuvatessa, jolloin telekameralla otetut kuvat ovat hieman haaleampia ja värit näyttävät asteen harmaammilta. Hämärässä otetuissa kuvissa kuvien yksityiskohdat kärsivät jonkin verran ja kuvissa esiintyy enemmän rakeisuutta.

2x optisen zoomauksen ohella OnePlus 7T:n kamera kykenee korkeintaan 10x digitaaliseen zoomaukseen, joka on varsin perinteinen maksimizoomaus. Digitaalisesti maksimiin zoomattu kuva ei ole enää kovin hyvälaatuinen, mutta siitä saa kuitenkin hyvin selvää. Alapuolella on aluksi kolme kuvan sarja, joista vasemmalta puolelta katsottuna ensimmäinen kuva on otettu pääkameralla, toinen telekameralla 2x optisesti zoomattuna ja kolmas kuva on taltioitu 10x digitaalisesti zoomattuna. Kaksi muuta kuvasarjaa ovat otettu pääkameralla ja telekameralla.

Makrokuvaus on yksi OnePlus 7T:n kameran tuoreimmista ominaisuuksista, jota ei vielä OnePlus 7 Prosta tai OnePlus 7 -puhelimesta löytynyt keväällä. OnePlus kutsuu makrokuvausta nimellä Super Macro ja sen avulla päästään jopa 2,5 senttimetrin päähän kuvattavasta kohteesta. Kamerasovellus ehdottaa käyttäjälle kuvaamista 2,5-8 senttimetrin päästä kohteesta ja kuvia voidaan ottaa myös zoomaamalla.

Makrokuvauksen toteutuksessa OnePlus hyödyntää puhelimessa olevaa ultralaajakulmakameraa, joka tukee myös automaattitarkennusta. Makrotilassa on kolme erilaista zoomausmahdollisuutta ja kaikissa näissä hyödynnetään ainoastaan ultralaajakulmakameraa, eikä vaihdella OnePlus 7T:n muiden kameroiden välillä. Makrokuvaus tuntui toimivan varsin mukavasti, mutta tarkennuksen kanssa tuntui olevan vähän ongelmia ja erityisesti ongelmat johtuivat tarkennuksen hitaudesta.

Makrokuvien laatu ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta kyseessä on mielestäni erinomainen lisäominaisuus jo entuudestaan monipuoliseen kamerajärjestelmään. Alapuolella on muutama makrotilassa otettu kuva.

Syvyysterävyys- eli bokeh-kuvia OnePlus 7T -puhelimella voidaan myös taltioida, vaikka sitä varten ei ole erillistä kamerasensoria. OnePlus kutsuu ominaisuutta muotokuvaksi ja se toimii pääasiassa parhaiten, kun kuvataan ihmisiä. Muotokuvia pystytään taltioimaan nyt pääkameran lisäksi myöskin telekameralla. Kamerat tunnistavat pääasiassa hyvin kuvattavan kohteen ääriviivat ja tämän ansiosta myöskin taustansumennus tuntuu toimivan. Alapuolella on muutama syvyysterävyyden sisältävä testiotos.

OnePlus julkaisi jo viime vuonna yhtiön oman Nightscape-kuvaustilan, joka on erillinen yökuvaustila, jonka avulla voidaan ottaa parempia kuvia, pidemmällä valotusajalla ilman mitään jalustoja. Tällä kertaa OnePlus mahdollistaa Nightscape-, eli yönäkymä-tilan käyttämisen pääkameran lisäksi myöskin ultralaajakulmakameralla. Yönäkymä-tila ottaa useamman kuvan eri valotusajalla ja yhdistää ne yhdeksi hyväksi kuvaksi, jossa on laajempi dynaaminen alue. Tuloksena pitäisi OnePlusin mukaan olla valoisampi ja tarkempi kuva erittäin haastavissakin kuvausolosuhteissa.

Muutamien testiotoksien perusteella yönäkymä pystyy juurikin siihen mitä on luvattu, mutta yleisesti kuvista tulee normaalia hieman suttuisempia ja yksityiskohtia on vähemmän. Kuvissa on kuitenkin selvästi parempi dynaaminen alue sekä valoa löytyy enemmän. Ultralaajakulmakameralla otetuissa kuvissa ero on selvästi nähtävissä ja ainakin testien perusteella kuvista tulee selvästi parempia hämärässä. Alapuolella on kaksi kuvaparia, joista ensimmäinen on otettu pääkameralla ja toinen ultralaajakulmakameralla. Kuvista vasemmanpuoleinen on otettu ilman yönäkymä-tilaa ja oikeanpuoleinen on otettu yönäkymä-tilan ollessa päällä. Kaikki kuvat on otettu käsivaralta.

Koska OnePlus 7T:llä kuvataan normaalitilassa vain 12 megapikselin kuvia, niin päätimme verrata sitä myöskin pääkameralla taltioituun 48 megapikselin täyden resoluution kuvaan. Alapuolella on kuvapari, joista vasemmanpuoleinen on 12 megapikselin tasoinen ja oikeanpuoleinen on 48 megapikselin tasoinen. Kuvista huomataan, että 48 megapikselin kuvassa on enemmän rakeisuutta, mutta myös yksityiskohtia, kun taasen 12 megapikselin kuva on käsitelty selvästi pehmeämmäksi sekä myös tietyt yksityiskohdat ovat heikentynyt. Lisäksi 48 megapikselin kuvassa dynaaminen alue on hieman heikompi kuin 12 megapikselin kuvassa.

Etukamerana OnePlus hyödyntää edelleen täysin samaa kameraa kuin aikaisemmissa puhelimissaan viime aikoina. Etukameran tarkkuus on siis 16 megapikseliä ja se on Sonyn kehittämä IMX471-sensori. Kamerassa on f/2.0-aukko ja 1,0 µm pikselikoko. Etukamerassa on tuki myös elektroniselle kuvavakautukselle, minkä avulla videoista saadaan hieman parempia. Kuvien laatu etukameralla on hyvä ja erityisesti hyvässä valaistuksessa kuvista saadaan yksityiskohtaisia. Heikossa valaistuksessa kuvien laatu heikkenee totuttuun tapaan, mutta OnePlus on toteuttanut ohjelmistollisesti niin sanotun näyttösalaman, jonka avulla esimerkiksi selfiekuviin saadaan hämärässä hieman enemmän valoa.

Videokuvaukseen OnePlus on tällä kertaa panostanut myös hieman ja vienyt ominaisuuksia lähemmäksi pahimpia kilpailijoitaan. OnePlus 7T kykenee nyt myöskin 4K 60 fps -videokuvaukseen ainoastaan pääkameralla, eikä 2x zoomausmahdollisuus tarkoita telekameralla kuvaamista tässä tapauksessa, vaan kyseessä on digitaalinen zoomaus. Full HD 30 fps -toisessa videossa voidaan kuvata kaikilla OnePlus 7T:n kolmella kameralla.

Alapuolella on 4K 60 fps -tasoinen videopätkä, jossa demotaan pääkameran toimintaa digitaalisesti zoomatessa ja videolta nähdään myös videon yleistä laatua. 4K-tasoisessa videossa on erittäin hyvä värien taltiointi ja laatu on hyvällä tasolla.

Toisessa videopätkässä testataan OnePlus 7T:n kameran Full HD 30 fps -videotaltiointia, jossa demotaan myöskin ultralaajakulmakameran ja telekameran välillä liikkumista. Myöskään Full HD -videon laadussa ei ole suurempia valittamisia ja laatu on varsin vaikuttava.

OnePlus on myöskin laittanut panoksia videoiden tärähtelyjen minimoimiseksi laittanut kameraan tuen Super Stable -kuvaukselle, jossa hyödynnetään hybridikuvanvakautusta (HIS). Ominaisuudessa hyödynnetään optista kuvanvakautusta (OIS) ja elektronista kuvanvakautusta (EIS), joiden avulla saadaan normaalia vakaampia videoita ilman tärähtelyjä. Valitettavasti ominaisuuden testaaminen jäi varsin vähäiselle käytölle, joten kovin hyvää kokemusta siitä ei syntynyt.

Alapuolella on video, jossa vasemmalla puolella on video kuvattuna ilman Super Stable -kuvaustilaa ja oikealla puolella Super Stable on puolestaan aktivoituna päälle. Vertailuvideon perusteella Super Stable -videokuvaus näyttää kohtuullisen hyvältä, mutta samalla videossa on havaittavissa varsin paljon vääristymiä ja erikoista aaltoilua. Perusvideo on kuitenkin selvästi luonnollisempi, vaikka tärähtelyä myös siinä on jonkin verran. Erot ovat kuitenkin erittäin pienet videota kuvatessa kävellessä.

Kamerasovelluksen yleisilme on OnePlus 7T -puhelimessa saanut pysyä samana kuin aikaisemmin, mutta OnePlus on tuonut mukaan muutamia uusia toiminnallisuuksia, joita on käyty läpi jo aikaisemmin tässä arvostelussa. Kamerasovelluksen päänäkymässä ominaisuudet ovat pääasiassa vain yhden painalluksen päässä. Sovelluksen yläreunassa on muun muassa pikapainikkeensa salamalle, kuvasuhteelle, kuvauksen ajastukselle sekä tuoreimpana makrokuvaukselle. Sovelluksen alareunassa on mahdollista vaihtaa etu- ja takakameran välillä sekä sovelluksessa on käteväksi todettu karusellimainen ominaisuusvalitsin, jossa voidaan vaihtaa eri kuvaustilojen välillä (video, valokuva, muotokuva sekä yönäkymä).

Kamerasovelluksen päänäkymässä on esillä myös kameravalitsin, jossa voidaan vaihtaa suoraan ultralaajakulmakameran (16MP), laajakulmakameran (12MP/48MP) sekä teleobjektiivin (8MP) välillä yhdellä painalluksella. Kameravalitsin on erinomainen toiminto ja yksinkertaistaa kameroiden välillä liikkumista.

Tärkein ominaisuus monelle kamerasovelluksessa on toimiva pro-kuvaustila, joka on OnePlusin tyylisesti myös OnePlus 7T:ssä varsin monipuolinen. Pro-kuvaustilassa voi säätää esimerkiksi ISO-arvoa (100–3200), valkotasapainoa, suljinaikaa (1/8000 – 30 s), tarkennusta sekä valaistusta, minkä lisäksi tarjotaan vakiona myös histogrammia sekä sommitteluviivoja ja vesivaakaa, joiden avulla kuvan saa aseteltua tyylikkäästi suoraan. Pro-tilassa voi kuvata luonnollisesti RAW-kuvia, joita on parempi jälkikäsitellä esimerkiksi tietokoneella. Pro-tilassa on mahdollista myös ottaa suoraan 48 megapikselin tarkkuudella kuvia jpg-muodossa.

Käyttöjärjestelmä

OnePlus 7T on markkinoiden ensimmäinen älypuhelin, jossa nähdään Android 10 -käyttöjärjestelmä oletuksena yhdessä Googlen palveluiden kanssa. Android 10:n päällä puhelimessa hyrrää luonnollisesti OnePlusin oma OxygenOS 10.0 -käyttöliittymä. OxygenOS 10.0 on ulkoisesti pitkälti vastaava kuin jo aikaisemmin keväällä puhelimissa nähty OxygenOS 9.5 -käyttöliittymä. Nyt taustalla hyrrää kuitenkin Googlen tuorein käyttöjärjestelmäversio, joka on tuonut myös mukanaan muutamia uusia toiminnallisuuksia ja asetuksia.

Testijakson lopussa OnePlus 7T:n tuorein saatavilla ollut päivitys sisälsi Googlen 5. syyskuuta 2019 julkaisemat tietoturvakorjaukset, joten toistaiseksi puhelinta ei ole vielä päivitetty lokakuun korjauksilla. OnePlus ei ole kuitenkaan antanut suuremmin minkäänlaisia päivityslupauksia tietoturvan osalta, vaan ne julkaistaan silloin kun niiden katsotaan olevan tarpeellisia. Yleisesti OnePlus on kuitenkin onnistunut pitämään tietoturvan ajan tasalla, eikä myöskään OnePlus 7T:n kohdalla siitä todennäköisesti tarvitse olla huolissaan. Todennäköisesti puhelin tulee saamaan myös vähintään seuraavan suuremman Android-ohjelmistopäivityksen, kuten OnePlusilla on ollut yleisestikin tapana.

Android 10:n myötä OxygenOS on saanut myöskin uusitun eleohjattavuuden. Nyt perinteisistä navigointipainikkeista on päätetty luopua ja ne on korvattu yhdellä vaalealla navigointiviivalla. Takaisin edelliseen näkymään päästään pyyhkäisemällä laitteen vasemmasta tai oikeasta reunasta ja takaisin kotinäytölle päästään pyyhkäisemällä näytön alareunasta. Moniajanäkymä aukeaa pyyhkäisemällä jälleen näytön alareunasta ja pitämällä sormea hetken näytöllä. Uusi eleohjaus mahdollista myöskin yksinkertaisemman siirtymisen sovelluksien välillä pyyhkäisemällä ”navigointiviivaa” vasemmalle tai oikealle. Jos eleohjauksesta ei kuitenkaan suuremmin välitä, niin OnePlus 7T:ssä on mahdollista aktivoida myöskin perinteikkäät navigointipainikkeet.

OxygenOS 10.0 pitää sisällään edelleen keväällä julkaistun Zen-tilan, jonka tarkoituksena on päästä eroon teknologiasta ja tehdä jotain muuta kuin käyttää puhelinta. Aikaisemmin Zen-tila oli mahdollista aktivoida päälle ainoastaan 20 minuutin ajaksi ja nyt OnePlus on mahdollistanut ajan pidentämisen jopa 60 minuuttiin. Jos Zen-tila kytketään päälle, niin sen peruuttaminen ei ole mahdollista edes puhelimen uudelleen käynnistämällä. Zen-tilassa voi kuitenkin soittaa hätäpuheluita, vastata puheluihin tai ottaa kuvia.

OnePlus on lisännyt asetuksiin myöskin erilliset mukauttamisasetukset, jossa on mahdollista vaihtaa laitteen teemaa tumman ja vaalean välillä. Lisäksi asetuksissa on mahdollista muokata taustakuvaa, always-on-displayn kellon tyyliä tai sormenjälkianimointia. Käyttäjä voi myös halutessaan muokata käyttöliittymän korostusväriä, värisävyä, kuvakkeiden muotoa, fonttia tai kuvakepakettia. Kaikki yksittäiset käyttöliittymän muokkausasetukset ovat nyt siis kerätty yhteen paikkaan, josta niitä on mahdollista muokata entistä helpommin.

Kokonaisuutena Android 10 ja OxygenOS 10.0 -käyttöliittymä toimiva OnePlus 7T:ssa vakaasti, eikä vastaan tullut minkäänlaisia ongelmia. Testijakson aikana puhelimelle tuli tarjolle muutama päivitys, jotka paransivat muun muassa järjestelmän vakautta sekä kameran kuvanlaatua.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee OnePlus 7T -puhelinta.

OnePlus 7T on muutaman viikon testijakson perusteella erittäin hyvä älypuhelin, joka tarjoaa monipuolisia ominaisuuksia ja samalla hinnoittelu on kilpailijoita alhaisempi. OnePlus 7T:n kohdalla on selvästi kuunneltu palautetta OnePlus 7 -puhelimen käyttäjiltä ja tuotu nyt uutuuspuhelimeen ominaisuuksia, joita on selvästi kaivattu. Testijakson aikana tykästyin puhelimessa erityisesti sulavaan näyttöön, hyvään suorituskykyyn sekä monipuolisiin kameroihin. Lisäksi OnePlus 7T:n uusittu design on virkistävä sekä samalla laadukas. Puhelimen takalasin mattapinta on mielestäni tyylikäs ja tarjolle tulevat väriversiot ovat mielenkiintoisia.

Positiivista oli myös nähdä, että OnePlus on pystynyt entuudestaan nopeuttamaan pikalataustaan, jonka lisäksi näytönalainen sormenjälkilukija tuntui toimivalta. Vahvuudeksi voidaan luetella myöskin Android 10 -käyttöjärjestelmä, jota ei vielä monestakaan markkinoilla olevasta älypuhelimesta löydy. Valitettavasti mikään puhelin ei ole täydellinen ja myöskin OnePlus 7T:ssä on muutamia huonoja puolia sekä heikkouksia. Puhelimesta löytyy liuta puutteita, jotka olivat jo edeltäjäversiossakin. OnePlus 7T -puhelimessa ei ole muun muassa IP-luokitusta, kuulokeliitintä, muistikorttipaikkaa tai langatonta latausta. Lisäksi laitteen rakenteessa on pari pientä heikkoutta, jotka ovat kameraa suojaavan lasin herkkä naarmuuntuminen ja näyttöä kiertää halpapuhelimista tuttu muovikaistale.

OnePlus 7T -puhelinta ei ole myöskään hinnalla pilattu, jos verrataan hintaa suhteessa ominaisuuksiin. Uutuuspuhelin maksaa Suomessa 609 euroa, joten hintaa on tullut uudistuksien myötä jopa 60 euroa lisää verrattuna keväällä julkaistuun OnePlus 7 -puhelimeen. Hinnankorotus on tuntuva, mutta myös ominaisuudet ovat selvästi paremmat. Myyntiin on tulossa ainoastaan 8 + 128 gigatavun versio, joten RAM-muistia on 2 gigatavua enemmän kuin edeltäjänsä edullisimmassa versiossa. OnePlus 7T:n hinnoittelu on nyt myös verrattain lähellä isovelimallin OnePlus 7T Pron hintaa, jonka edullisin versio maksaa 709 euroa.

Tarjolle OnePlus 7T -puhelimesta tulee ainoastaan kaksi väriversiota, jotka ovat Frosted Silver ja Glacier Blue. Kokonaisuudessaan OnePlus 7T on siis suositeltava älypuhelin, jos on ostamassa 600 euron hintaluokassa uutta huippuominaisuuksilla varusteltua älypuhelinta.

OnePlus 7T -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Yhteenveto

8.9

Hyvää
  • Laadukas ja tyylikäs design
  • Hyvä pakkaskestävyys
  • Erittäin nopea pikalataus
  • Tuorein Android 10 -käyttöjärjestelmä
  • Sulava ja kirkas näyttö
  • Monipuolinen kolmoiskamera
  • Erittäin pieni pisaramainen lovi
  • Dual-SIM (kaksi nano-SIM-paikkaa
  • Tarpeeksi RAM-muistia ja tallennustilaa (varauksin)
  • Riittävän tehokas
  • Nopea ja luotettava näytönalainen sormenjälkilukija
Huonoa
  • Ei IP-luokituksen mukaisesti vesitiivis
  • Näyttöä kiertää muovikaistale
  • Takakameran lasi naarmuuntuu herkästi
  • Ei kuulokeliitintä
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Ei langatonta latausta
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. mistä löydän buk koodin

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut