AndroidArvostelutSamsungYleinen

Arvostelussa Samsung Galaxy Note9 – Loistavin puhelin, jonka rahalla saa

Samsung Galaxy Note9

Samsung julkaisi elokuun alussa New Yorkissa uuden huippupuhelimensa, joka kantaa nimeä Galaxy Note9. Kyseessä on seuraaja viime vuoden Galaxy Note8 -puhelimelle, joka käväisi myös SuomiMobiilin testissä. Tänä vuonna pääsimme ottamaan uutuuspuhelimesta ensituntumat New Yorkissa julkaisun yhteydessä ja noin kuukauden testijakson aikana Galaxy Note9 on näyttänyt pystyvänsä tarjoamaan paljon. Kyse on yli 1000 euron haamurajan ylittävä puhelin, joten tässä hintaluokassa älypuhelimen pitää olla jo pitkälti täydellinen.

Testijakson aikana puhelin pääsi vakuuttamaan ja Samsung on tehnyt miellyttäviä parannuksia verrattuna Galaxy Note8 -malliin. Galaxy Note9 jatkaa monella rintamalla Note-malliston perinteitä. Puhelimessa on suuri näyttö, edistykselliset ominaisuudet, kaareutuva näyttö sekä tärkeimpänä S Pen -kynä, joka löytyy upotettuna laitteen rakenteeseen. S Pen on saanut mukavia muutoksia verrattuna edelliseen versioon ja nyt kynää on mahdollista hyödyntää entistäkin laajemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Samsungin kalleimpaan Suomessa myytävään puhelimeen. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset Galaxy Note9 -puhelimesta. Arvostelu tulee koostumaan perinteisistä ulkoisista seikoista, puhelimen ominaisuuksista, teknisen toteutuksen tutkimisesta sekä kameroihin tutustumisesta. Lisäksi tällä kertaa otimme mukaan pakkastesti-nimellä kulkevan osion, jossa katsomme kuinka Samsung on uutuuspuhelimensa kanssa varautunut Suomen tulevaan talveen.

Tekniset tiedot
Samsung Galaxy Note9 (SM-N960F/DS)
Mitat: 161.9 x 76.4 x 8.8 mm
Paino: 201 g
Rakenne: Alumiinikehys sekä lasinen takakansi / Gorilla Glass 5 / IP68
Näyttö: 6.4 tuumaa QHD (1440 x 2960) / 18.5:9-kuvasuhde
Suoritin: 8-ytiminen Exynos 9810 (Mali-G72 MP18)
Muisti: 6 tai 8 gigatavua RAM-muistia / 128 tai 512 gigatavua sisäistä tallennustilaa (muistikorttipaikka max 512 Gt)
Kamera: 12 MP (f/1.5-2.4 / 26mm / 1.4um / OIS / dual pixel PDAF) + 12 MP (f/2.4 / 52mm / 1um / AF / OIS) / yksi LED-salama ja 8 megapikselin etukamera (f/1.7 / 25mm / 1.22um / AF)
Akku: 4000 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 8.1 Oreo (1. syyskuuta 2018 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / Pikalataus / Langaton lataus / Kasvojentunnistus
Liitännät: 3.5 mm kuulokeliitäntä / USB-C / USB 3.1 / NFC
Ääni: Bluetooth 5.0 ja apetX -tuki
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija / iirisskanneri / SpO2
Värit: Musta / sininen
Hinta: 1029–1299 euroa

Myyntipakkaus

Samsung Galaxy Note9:n myyntipakkaus purettuna.

Samsung toimittaa puhelimen tälläkin kertaa tyylikkäässä pitkälti mustassa myyntipakkauksessa. Pakkauksen etupuolta koristaa puhelimen pääominaisuus, eli kultainen S Pen -kynä ja pakkauksen takaosassa on listaus Galaxy Note9:n tärkeimmistä tiedoista. Listauksesta käy ilmi mikä versio on kyseessä. Saimme New Yorkista mukaan 128 gigatavun Dual-SIM-version, jonka lisäksi Samsung lähetti Suomessa vielä 512 gigatavun Dual-SIM-version testattavaksi. Myyntipakkaukset ovat pitkälti identtiset, mutta Suomessa myytävässä versiossa on vielä erikseen tieto ”Approved for Nordics operators”.

Myyntipakkausta avatessa täytyy päältä ensiksi liu’uttaa pois pahvikuori, jonka alta paljastuu täysin musta laatikko, jossa on ainoastaan Samsung-logo. Pakkaus aukeaa kuin kirja ja kannen alta ei tule heti näkyviin itse puhelin, vaan pahvinen tasku, joka pitää sisällänsä SIM-korttiluukun avaustyökalun sekä käyttöoppaan. Tämän jälkeen tulee itse Galaxy Note9 muoveihin käärittynä. Vielä puhelimen alta löytyy kahteen lokeroon lajitellut muut tarvikkeet. Pakkaukseen sisältyy vielä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli, Samsungin ”Adaptive Fast” -laturi sekä S Penin lisätarvikkeet, kuten vaihtopää sekä pään vaihtotyökalu. Näiden lisäksi Samsung on pakannut mukaan AKG:n laadukkaat nappikuulokkeet sekä näille neljä erikokoista silikonista vaihtopäätä. Samsungin tuttuun tyyliin Galaxy Note9:n mukana toimitetaan myös kaksi adapteria, joista toisella on mahdollista liittää puhelimen USB-C-liitäntään normaalikokoinen USB-johto ja toisella on mahdollista liittää micro-USB-tyyppinen johto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Galaxy Note9:n myyntipakkaus on siis varsin täyteen pakattu. Nykyisin älypuhelimien mukana toimitetaan vain harvoin kuulokkeita tai ylimääräisiä adaptereita, joista voisi olla myös hyötyä muissakin tilanteissa kuin pelkästään puhelimen kanssa. Henkilökohtaisesti olisin toivonut Samsungin laittavan myyntipakkaukseen mukaan myös jonkinlaisen suojakuoren, jolla pystyisi ainakin ensin alkuun suojaamaan puhelimen lasista ja liukasta rakennetta.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Heti ensimmäisenä, kun Galaxy Note9:n ottaa käsiinsä huomaa välittömästi, että suuria muutoksia ei rakenteen osalta ole tapahtunut verrattuna viime vuoden Galaxy Note8 -puhelimeen. Kyseessä on edelleen kookas puhelin, jolla on myös hieman painoa. Samsungin ilmoittamat mitat laitteelle ovat 161,9 x 76,4 x 8,8 millimetriä ja painoa on mukavat 201 grammaa. Kyseessä ei ole siis mitenkään kevyt älypuhelin tai edes kovinkaan ohut, sillä lähes 9 millimetrin paksuus on varsin paljon tämän hetken älypuhelimelta. Toki Galaxy Note9:n suuruus sekä paino tuottavat yhdessä laadukkaiden materiaalien kanssa jämäkän tunteen, mikä on vain positiivinen asia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rakenteeltaan Galaxy Note9 on muovattu tutuista lippulaivapuhelimien materiaaleista, kuten alumiinista ja lasista. Kehys on pääosin mattapintainen, mutta reunat ovat timanttihiotut kiiltävämmiksi, mikä tuo Samsungin mukaan enemmän valoa laitteen etupuolelle sekä tekee laitteesta ohuemman tuntuisen.

Galaxy Note9:n erikoisuus on S Pen -kynä.

Puhelimen lasipinnat ovat laadukasta Corning Gorilla Glass 5 -lasia, joka pitää naarmut hyvin loitolla. Testijakson aikana puhelimeen ilmestyi vain satunnaisia ”pintanaarmuja”, mutta mitään syviä tai ikävältä näyttäviä naarmuja ei muodostunut normaalissa testikäytössä. Galaxy Note9:n lasisessa rakenteessa on muistakin lasisista puhelimista tuttu ongelma. Lasipinta kerää sormenjälkiä ja likaa, minkä takia muun muassa takalasi on aina likaisen näköinen. Onneksi puhelimen laseista löytyy pinnoite, jonka avulla liat saa pyyhittyä pois esimerkiksi pyyhkimällä johonkin kankaaseen.

Samsung on jo useamman vuoden suojannut huippupuhelimensa IP68-sertifikaatin mukaisella veden- ja pölynkestävyydellä. Myös Galaxy Note9 on varusteltu IP68-sertifikaatilla, jonka ansiosta ei tarvitse pelätä vesisateita tai puhelimen tippumista uima-altaaseen. IP68-sertifikaatti mahdollistaa puhelimen upotuksen veteen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuutiksi. Allekirjoittaneen mielestä vedenkestävyys on loistava ominaisuus älypuhelimissa varsinkin Suomen vaihtelevissa säissä.

Puhelimen etuosa

Käsissä tuntuma on varsin miellyttävä reilusti kaartuvan takalasin ansiosta, mutta toisaalta tuntuma on myös alumiinisen kehyksen takia hieman kulmikas, sillä laitteen kulmat eivät ole yhtä pyöristetyt kuin Galaxy S -malliston puhelimissa. Samsungilla Galaxy Note -mallisto on ollut jo pitkään paljon raamikkaamman näköinen kuin muut yhtiön älypuhelinmallistot. On allekirjoittaneen mielestä hienoa, että Samsung on kyennyt pitämään eri mallistoilla omanlaisensa tyylin. Puhelinta hieman väännellessä oli havaittavissa pientä natinaa laitteen rakenteen sisältä, mutta tarkkaan ei ole tiedossa mistä natina johtui. Tätä on kuitenkin todella vaikea havaita normaalissa käytössä, sillä puhelinta täytyy hieman kovempaa väännellä, jotta natinan huomaa.

Testiin saatu versio Galaxy Note9:stä oli väritykseltään sininen, eli Ocean Blue. Suomessa Samsung on tuonut saataville myös Midnight Black -versiossa, joka toimitettiin myös testiin, mutta hieman myöhemmin. Maailmalla Samsung myy Galaxy Note9 -puhelinta myös kahdessa muussa värissä, jotka ovat Metallic Copper ja Lavender Purple. Toistaiseksi nämä kaksi väriversiota ei ole tulossa myyntiin Suomessa, mutta tulevaisuudessa tämä saattaa kuitenkin muuttua, jos Samsung päättää laajentaa värivalikoimaa myös Pohjoismaissa.

Puhelimen takaosa

Galaxy Note9:n etupuolella valtaa pitää suuri kosketusnäyttö, joka peittää noin 83 prosenttia koko laitteen etupinta-alasta. Näyttö on viety lähes alumiinikehykseen saakka reunoista, mutta ylä- ja alapäätyihin on päätetty jättää suuremmat reunat. Puhelimesta ei löydy monista kilpailijoista tuttua notchia, eli näyttölovea, mikä tekee Galaxy Note9:stä miltei jo ainutlaatuisen puhelimen. Näytön yläpuolella olevaan kaistaleeseen Samsung on sijoittanut jos jonkinlaisia sensoreita. Vasemmalta oikealle lueteltuna ne ovat LED-ilmoitusvalo, iiriskannauksen LED-valo, läheisyys-/valoisuustunnistin, puheluihin käytettävä kuuloke (toimii myös toisena kaiuttimena), etukamera sekä iirisskannauksen kamera. Itse näyttöön Samsung on asettanut normaalin navigointipainikkeen kanssa myös paineentunnistavan painikkeen, joka on löytynyt jo muutamista Samsungin puhelimista.

Laitteen takaosa on pitkälti samanlainen kuin Galaxy Note8:ssa, mutta nähtävissä on ainakin yksi merkittävä ja toivottu uudistus. Sormenjälkilukija sijaitsee nyt kameroiden alapuolella, eikä Galaxy Note8:n tapaisesti kameran vieressä. Takaosasta on heti nähtävissä kaksoiskamera, jonka oikealta puolelta löytyy yksi LED-salama sekä sykkeenmittausanturi. Takaosasta löytyy myös piilotettu NFC-antenni, joka löytyy pitkälti keskeltä puhelimen takaosaa yhdessä langattoman latauksen kelan kanssa.

Galaxy Note9:n oikeasta kyljestä löytyy vain ja ainoastaan virtapainike, kun taasen vasemmassa kyljessä on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä erillinen Bixby-näppäin. Puhelimen yläreunaan Samsung on asettanut SIM-korttiluukun, jonne on mahdollista asettaa yhtäaikaisesti joko kaksi nano-SIM-korttia tai yhden nano-SIM-kortin ja muistikortin. Yläreunassa on myös yksi puhelimen mikrofoneista. Alareunasta löytyy perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin sekä USB-C-tyypin latausliitin. Näiden oikealla puolella on myös yksi mikrofoni, kaiutin sekä S Pen -kynä, joka on upotettu puhelimen sisälle. Kynän saa pois työntämällä sitä hieman sisäänpäin, jolloin se ponnahtaa hieman ulos laitteen rakenteesta. Mielenkiitoisena yksityiskohtana Samsung on laittanut ainoastaan sinisen (Ocean Blue) -väriversion mukaan keltaisen S Pen -kynän. Muissa Galaxy Note9:n väriversiossa on puhelimen väritystä vastaava kynä.

Näyttö

Galaxy Note9:n tarkalta näytöltä on miellyttävä katsella esimerkiksi YouTube-videoita.

Samsung on tehnyt mielestäni kaiken oikein Galaxy Note9:n näytön kanssa. Arvostan puhelimissa näyttöjä, jotka täyttävät perustarpeet, kuten myös loistavan käyttökokemuksen. Lisäksi on aina plussaa, jollei näytöstä löydy monessakin tilanteessa häiritsevää notchia eli lovinäyttöä. Samsung vastaa näihin kaikkiin vaatimuksiin Galaxy Note9:n näytön kanssa. Kyseessä on yksi parhaimmista näytöistä, jonka olen älypuhelimissa koskaan nähnyt.

Galaxy Note9:n näyttö on kooltaan 6,4 tuumaa ja Samsung hyödyntää hieman normaalista poikkeavaa 18.5:9-kuvasuhdetta, joka löytyy kyllä jo useimmista Samsungin puhelimista. Näyttö perustuu Samsungin omaan Super AMOLED-teknologiaan ja tarkkuutta löytyy 2960 x 1440 pikseliä, mikä takaa QHD+ -tason. Näytössä on 516 pikseliä tuumaa kohden, mikä takaa sen, ettei yksittäisiä pikseleitä ole mahdollista havaita ainakaan paljain silmin. Hienoa näytössä on myös sen kaareutuvuus varovasti puhelimen reunoille mentäessä. Lisäksi tyyliä näytössä on tuomassa huomattavasti pyöristetyt kulmat.

Henkilökohtaisesti pidän AMOLED-näytöistä, sillä ne toistavat mustan täysin mustana, kun LCD-näytöillä musta on enemmän harmaata. Lisäksi Galaxy Note9:n näyttö toistaa värit miellyttävästi, mutta jos kuitenkin haluaa muokata näytön värintoistoa, niin tähän löytyy omat asetuksensa. Asetuksista löytyy varsin laajat valinnat näytön värin kylläisyyden ja terävyyden säätöön, joka on vähintään vaadittua huippupuhelimelta. Koska Galaxy Note9 on huippupuhelin, niin luonnollisesti myös näytön katselukulmat ovat loistavat. Galaxy Note9:n näyttö on kaiken lisäksi vielä hyvin kirkas, joka takaa hyvän näkyvyyden päivänvalossa sekä auringonpaisteessa.

Vaikka Galaxy Note9:ssä on QHD+ -tasoinen kosketusnäyttö, niin oletuksena näytön tarkkuus on vain Full HD+ -tasoa. Kyseessä on virransäästöön kytketty ominaisuus ja Samsung onkin ajatellut Full HD+ -tarkkuuden vievän vähemmän akkua. Käyttäjällä on kuitenkin mahdollisuus asettaa näytön tarkkuus QHD+ -tasolle näin halutessaan.

Galaxy Note9:n asetuksista löytyy mahdollisuus säätää tarkkuutta HD+, FHD+ ja WQHD+ -tarkkuuksien välillä.

Samsungin yksi tavaramerkeistä ovat kaartuvat reunanäytöt, jotka löytyvät jo monista Galaxy-puhelimista. Galaxy Note9:n kohdalla näytön kaartuvuus on hyvin maltillista, mikä tekee kaartuvista reunoista enemmän design-elementin kuin oikean ominaisuuden. Toki reunanäytöille löytyy omat asetuksensa ja muun muassa kätevät Apps Edge ja People Edge -pikavalikot. Jos kuitenkin etsimällä etsitään jokin kaartuville reunanäytöille hyödyllinen ominaisuus, niin yksi sellainen on ”reunanäytön valaistus”. Tämä ominaisuus valaisee näytön kehykset aina kun puhelin vastaanottaa ilmoituksen. Ominaisuus on varsin käytännöllinen, sillä jos puhelin sattuu olemaan näyttö alaspäin pöydällä, niin ilmoitusvalon voi nähdä tulevan puhelimen alta kaartuvien reunojen ansiosta. Lisäksi reunan valaistusilmoitukset korvaavat ponnahdusilmoitukset, ja ainakin allekirjoittaneen mielestä ominaisuus on tyylikkään erilainen.

Samsung on mielestäni tehnyt hyvää työtä uutuuspuhelimensa näytön kanssa, sillä kyseessä on yksi markkinoiden parhaimmista älypuhelimissa nähdyistä kosketusnäytöistä. Näytössä on loistava värintoisto, hyvät katselukulmat sekä se on tarpeeksi kirkas. Näyttö on myös todella tarkka, minkä ansiosta muun muassa YouTube-videoita on miellyttävä katsella. Lisäksi näytön HDR10-yhteensopivuus tuo mukavan lisän jos sitä osaa arvostaa.

S Pen

Suomessakin Galaxy Note9 on tarjolla ”Ruotsin väreissä” (sininen puhelin + keltainen S Pen).

Yksi Galaxy Note -malliston tunnusominaisuuksista on S Pen -kynä, joka löytyy luonnollisesti myös Galaxy Note9 -puhelimesta. Kyseessä on mielestäni yksi puhelimen parhaimmista sekä uniikeimmista ominaisuuksista, sillä erillistä puhelimen sisälle integroitua kynää ei nykypäivänä tarjoa pitkältikään mikään muu älypuhelin.

Samsung on laittanut kynään tänä vuonna uusia ja toisinaan myös hyödyllisiä ominaisuuksia. Vaikka kynä on kooltaan hyvin pieni, niin Samsung on pystynyt ahtamaan sen sisälle muun muassa Bluetooth-teknologiaa. Bluetooth-yhteys mahdollistaa S Pen -kynälle uusia ulottuvuuksia muun muassa etäohjauksen muodossa. Kynästä löytyvä painike mahdollistaa muun muassa siirtymisen seuraavaan diaan esityksessä tai YouTube-videon keskeyttämisen etänä. Suurin uudistus kynässä on kameran etälaukaisu. Galaxy Note9 on siis mahdollista asettaa kauemmaksi ja ottaa S Pen -kynän avustuksella kuva painamalla vain kyljestä löytyvää painiketta.

S Pen -kynästä löytyy myös pieni akku, joka latautuu automaattisesti kynän ollessa sille tarkoitetussa kolossa. Kynän akku latautuu täyteen 40 sekunnissa ja akku kestää käyttöä noin 30 minuuttia riippuen täysin kuinka kynää käytetään. Samsung on ilmoittanut kynän kooksi 5,7 x 4,35 x 106,37 millimetriä ja painoa löytyy huimat 3.1 grammaa. Kuten koko Galaxy Note9 on IP68-sertifioitu, niin myös S Pen on samalla tasolla veden- ja pölynkestävä.

Henkilökohtaisesti koen S Pen -kynän uudet ominaisuudet käytännöllisiksi ainakin jos etäohjaukselle on tarvetta. Samsungin pitäisi mielestäni kuitenkin miettiä hieman tarkemmin kynästä löytyvää painiketta, sillä sijainti kynän kyljessä ei ole kovin käytännöllinen, minkä lisäksi painikkeen tuntuma on varsin olematon. Kun mietitään normaalin kuulakärkikynän toimintaa, niin ei painike sijaitse kyljessä, vaan kynän kärjen saa esille ainoastaan päässä olevasta painikkeesta. Samsungin pitäisi sijoittaa painike S Penin päässä olevaan ”painikkeeseen”, jotta S Pen -kynää olisi luonnollisempi käyttää. Tämä on vain oma mietteeni siitä, miten S Pen -kynän pitäisi toimia, mutta myöskään Samsungin ratkaisu ei ole yhtään hullumpi.

Samsung Galaxy Note9 -puhelimen S Pen -kynällä luotu reaaliaikainen viesti.

Muutaman viikon Galaxy Note9 -puhelinta käyttäessä on helppo todeta, että S Pen on puhelimen yksi parhaimmista puolista. Kynää varten on paljon kustomoituja ominaisuuksia ja kynällä on mahdollista tehdä monipuolisesti asioita. Hyvä esimerkki on yksinkertaisen muistiinpanon luominen ilman, että itse laitteen näyttöä laittaa päälle. Ainostaan vetämällä kynän pois puhelimen sisältä pystyy laite tunnistamaan, että olisi tarve kirjoittaa uusi muistiinpano. Toinen hyvä esimerkki on kun vetää kynän pois laitteen ollessa aktiivisena. Tällöin esille tulee ponnahdusvalikko, jossa on lukuisia vaihtoehtoja S Pen -kynän käyttöä varten. Valittavissa on muun muassa ottaa näyttökuva vain tietystä kohtaa laitteen näytöltä tai kirjoittaa näytölle. Samsung on kehittänyt S Pen -kynälle myös kätevän käännösominaisuuden, joka pystyy kääntämään kynällä osoitettuja sanoja käyttäjän haluamalle kielelle. S Pen -valikosta löytyy lisäksi mahdollisuus kirjoittaa kynän avulla reaaliaikainen viesti, jonka voi jakaa GIF-muodossa esimerkiksi WhatsAppissa.

Galaxy Note9:n kynälle on erikseen myös PENUP-sovellus, joka on Samsungin monipuolinen piirtosovellus. Sovelluksesta löytyy muun muassa valmiita värityspohjia, joita voi väritellä ajan kuluksi. Sovelluksessa voi myös tehdä omista kuvista piirroksia reaaliaikaisesti piirtämällä kuvien päälle. Sovellus on varsin mielenkiintoinen ja testijakson aikana siihen tuli hieman tutustuttua ja väriteltyä sovelluksesta löytyviä ilmaisia värityspohjia.

Testijakson aikana on tykästynyt varsin paljon Galaxy Note9:n S Pen -kynään, joka tarjoaa monipuolia ominaisuuksia, joista monet ovat jokapäiväisessä käytössä todella hyödyllisiä. Mielestäni S Pen on myös Samsungin vahvuus älypuhelinmarkkinoilla, jossa muilta suurilta valmistajilta ei löydy tällä hetkellä Galaxy Note9:n tasoista älypuhelinta, jossa olisi vastaava kynäominaisuus. Toki S Pen voi olla joillekin käyttäjille myös hieman turha myös tähän itse voin samaistua, sillä Android-sovellukset ovat suunniteltu pitkälti käytettäväksi sormilla, mikä tekee kynän myös turhaksi. Samsungin omat S Pen -ominaisuudet tarvitsevat kuitenkin kynän käyttöä.

Tekniikka ja suorituskyky

Koska Galaxy Note9 on Samsungin uusin lippulaivapuhelin, niin myöskin tässä puhelimessa nähdään huippupuhelimista tuttuja teknisiä ratkaisuja. Puhelimesta on olemassa kaksi eri versiota, joista toisesta löytyy Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri ja toisesta Samsungin oma Exynos 9810 -piiri. Näistä jälkimmäinen on myynnissä Suomessa, joten myös testissä käyneet laitteet pyörivät tällä järjestelmäpiirillä.

Puhelimen tehoista on siis vastaamassa Samsungin oma kahdeksanytiminen Exynos 9810 -järjestelmäpiiri, joka rakentuu neljästä 2,7 GHz:n taajuudella toimivasta Mongoose M3 -ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A55 -ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa Galaxy Note9:ssa hoitaa Mali-G72 MP18. RAM-muistia Samsung on pistänyt puhelimen vakioversioon mukavat 6 gigatavua ja kalliimmasta veriosta sitä löytyy peräti 8 gigatavua. Sisäistä tallennustilaa perusversiossakin on kohtalaiset 128 gigatavua, mutta myös 512 gigatavun versio on Galaxy Note9:stä olemassa. Molempia muistiversiota myydään myös Suomessa.

Suomessa myytävä Galaxy Note9 on Dual-SIM-versio (joko kaksi nano-SIM-korttia tai nano-SIM-kortti ja muistikortti).

Vaikka monet valmistajat ovat ottaneet muistikorttipaikan pois tuoreimmista huippupuhelimistaan, niin Samsung ei ole sitä halunnut tehdä. Galaxy Note9 tukee yhtä muistikorttia, joka on korkeintaan 512 gigatavua. Tämän ansiosta kuluttaja voi siis saada puhelimeensa jopa yli teratavun tallennustilaa. Suomessa myytävät Galaxy Note9 -puhelimet ovat dual-SIM-malleja, eli niihin on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia. Jos kuitenkin haluaa hyödyntää muistikorttimahdollisuutta, niin toista SIM-korttia ei ole mahdollista asettaa. Muistikortti vie siis SIM 2 -kortin paikan.

Saimme SuomiMobiilin testattavaksi molemmat versiot Galaxy Note9 -puhelimesta (6 Gt + 128 Gt ja 8 Gt + 512 Gt), minkä ansiosta saimme testattua molempien versioiden suorituskyvyt ja näin ollen vertailla eroja keskenään. Ajoimme puhelimissa läpi perinteiset SuomiMobiilin arvostelujen repertuaariin kuuluvat suorituskykytestit, joissa Galaxy Note9 tuntui pärjäävän hyvin. Testitulokset olivat kuitenkin järjestäen hieman heikompia kuin kilpailevilla Snapdragon 845 -järjestelmäpiirin perustuvilla Android-puhelimilla. Myöskin erot 6 gigatavun sekä 8 gigatavun versioiden välillä näyttivät olevan hyvin minimaalisia. Alla olevassa taulukossa on nähtävissä molempien Galaxy Note9:n muistiversioiden saamat pisteytykset verrattuna LG G7 ThinQ- ja OnePlus 6 -puhelimien saamiin vastaaviin pisteisiin.

Testitulokset
Samsung Galaxy Note9 (E9810) 6 Gt / 8Gt LG G7 ThinQ (SD845) OnePlus 6 (SD845)
AnTuTu: 242 159 pistettä / 243 088 pistettä 259 863 pistettä 286 820 pistettä
Geekbench 4 (single): 3642 pistettä / 3768 pistettä 2237 pistettä 2431 pistettä
Geekbench 4 (multi): 9100 pistettä /  9091 pistettä 8596 pistettä 8975 pistettä
PCMark 2.0: 5395 pistettä / 5529 pistettä 7953 pistettä 8366 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 41 046 pistettä / 41 971 pistettä 57 059 pistettä 62 021 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 50 306 pistettä / 50 065 pistettä 80 183 pistettä 79 392 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 24 963 pistettä / 26 804 pistettä 28 397 pistettä 35 123 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 3369 pistettä / 3371 pistettä 3780 pistettä 4631 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 3716 pistettä / 3704 pistettä 4387 pistettä 5171 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2539 pistettä / 2564 pistettä 2546 pistettä 3391 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

On kuitenkin hyvä huomata, että suorituskyvyissä saadut pisteet eivät kerro koko totuutta puhelimen toimivuudesta. Testijakson aikana ei tullut vastaan yhtään tilannetta, joissa Galaxy Note9 -puhelimesta olisi tehot loppunut tai muuten vaan hidastellut tehojen vähyyden takia. Puhelimesta löytyvä Exynos 9810 -järjestelmäpiiri riittää mainosti jopa raskaimpien sovelluksien pyörittämiseen ilman ongelmia.

Testijakson aikana ajaessani suorituskykytestejä puhelimissa huomasin kuitenkin mielenkiintoisen seikan: Galaxy Note9:n 6 gigatavun versio ajoi kaikki testit läpi ilman mainittavaa lämpenemistä, mutta 8 gigatavun versio lämpeni taasen todella paljon. Lämpöä oli havaittavissa erityisesti puhelimen vasemmassa reunassa, joka johti siihen, ettei laitetta ollut miellyttävää enää pidellä kädessä. Ensimmäisellä kerralla ajaessa suorituskykytestejä 8 gigatavun versiossa oli laite varsin kuuma, minkä takia myös tulokset jäivät selvästi alle 6 gigatavun version. Toisella kerralla puhelin lämpeni jälleen, mutta suorituskykytulokset olivat selvästi parempia.

Akunkesto

Galaxy Note9 tukee muun muassa nopeaa langatonta latausta.

Yksi selvistä Galaxy Note9:n parannuksista on akku ja sen koko. Puhelimen sisällä piilee suuri 4000 milliampeeritunnin akku, joka on selvästi suurempi kuin viime vuonna Galaxy Note8:n kohdalla, jossa oli 3300 milliampeeritunnin akku. Samsung mainostaa, että puhelimen akku kestää koko päivän ja olen myös itse täysin samaa mieltä. Testijakson aikana Galaxy Note9:n akku ei loppunut koskaan kesken päivän ja akkua oli iltaisin vielä keskimäärin 30 prosenttia jäljellä.

Pikalataus on tärkeä ominaisuus nykyaikaisessa älypuhelimessa, minkä takia tämä löytyy myös Galaxy Note9:stä. Puhelin tukee langallisesti Quick Charge 2.0 -teknologiaa. Laitteen mukana toimitettava laturi tukee pikalatausta, jonka avulla on mahdollista lähes 40 prosenttia akkua 30 minuutissa. Puhelimen akku on mahdollista ladata tyhjästä täyteen tunnissa ja 50 minuutissa, joten suuren 4000 milliampeeritunnin akku latautuu täyteen kohtuullisen vikkelästi. Toki Galaxy Note9 ei ole mikään nopeiten täyteen latautuva älypuhelin, minkä takia latausnopeuksien osalta Samsungilla voisi olla hieman kirittävää verrattuna esimerkiksi Huaweihin tai OnePlussaan.

Langaton lataus on myös läsnä Galaxy Note9:n lasisen rakenteen ansiosta. Myöskin langattomasti puhelin tukee pikalatausta, mutta tätä ei päästy testijakson aikana testaamaan, sillä langattomat latausalustat on ostettava erikseen. Puhelinta ladattiin testijakson aikana langattomasti vain jo useamman vuoden vanhalla langattomalla latausalustalle, joka toisinaan temppuili latauksen kanssa.

Pakkastesti

Koska talvi on tulossa vääjäämättä pian Suomeen tuoden mukanaan mahdollisesti kovat pakkaset, niin päätimme ottaa mukaan myös pakkastestin. Laitoimme Galaxy Note 9 -puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon akkua 60 minuutin reissu -18 asteessa kulutti. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kertaa YouTube-videon toistuessa näytöllä. Pahimmassa tapauksessa jotkin puhelimet ovat myös ottaneet itseensä kovasta pakkasesta ja sammuneet.

Valitsimme 60 minuutin aikarajan puhelimen pakastamisen ajaksi, sillä puhelimet ovat Suomessakin harvoin tämän kauempaa näin kovassa miinuslukemassa. Samsung Galaxy Note9:n pakkaskestävyys oli hyvin positiivinen yllätys, sillä puhelin ei ollut muun muassa tunnin sisällä sammunut kylmyyden takia. Puhelin oli akunvaraukseltaan 100 prosentissa aina kun laite laitettiin pakastimeen. Puhelimen ollessa 60 minuuttia pakkasessa näyttö sammuksissa, oli puhelimen akunvarauksesta tippunut vain 1 prosentti, eli Galaxy Note9:ssä akkua oli jäljellä 99 prosenttia. Koitimme testata myös puhelimen pakastamista 60 minuuttia samalla, kun se toistaa QHD-tasoista YouTube-videota, mutta puhelimen näyttö oli sammunut jo 3 minuutin päästä, sillä pakastimessa yllättäen ei ollutkaan nettiyhteyttä.

Toisella testauskerralla ladattiin puhelimen akku jälleen 100 prosenttiin ja laitettiin pyörittämään tällä kertaa YouTuben kautta ladattua 720p HD-tasoista videokuvaa 60 minuutiksi -18 asteen pakastimeen. Tämän videon toiston aikana puhelimen akkua kului 8 prosenttia, eli akkua oli jäljellä 92 prosenttia.

Näiden pakkastestien perusteella on hyvä todeta, että Galaxy Note9 tuntuu kestävän todella hyvin myös kylmää ilmaa. Puhelinta otettaessa pakkasesta ei ollut havaittavissa ollenkaan hidasteluja ja näyttö otti kosketusta normaaliin tapaan. Testissä on myös ollut puhelimia, jotka ovat sammahtaneet kylmässä tai näyttö ei ole toimitut odotetulla tavalla. Vaikka Galaxy Note9:n lämpötila laskikin pakkasen puolelle, niin puhelin toimi aivan samalla tavalla kuin normaaleissa olosuhteissa.

Kasvojentunnistus, iirisskannaus ja sormenjälkilukija

Tuntuuko sormenjälkilukija jo liian tutulta ja turvalliselta? Jos vastaus on kyllä, niin Galaxy Note9 tarjoaa paljon muitakin vaihtoehtoja lukituksen avaamiseen. Monet valmistajat ovat vuoden sisällä lisänneet mukaan etukameraan perustuvan kasvojentunnistuksen, joka on nopea ja helppo tapa avata lukitus, mutta ei kuitenkaan kovin turvallinen. Myös tämän tyylinen kasvojentunnistus löytyy Galaxy Note9:stä, minkä lisäksi Samsung on totuttuun tyyliinsä ottanut mukaan iirisskannauksen.

Kasvojentunnistus löytyy jo lähes kaikista uusista älypuhelimista hintaluokasta riippumatta. Kasvojentunnistus ei ole kuitenkaan yhtä luotettava lukituksen avaustapa kuin tuttu PIN-koodi tai salasana, koska lukitus saattaa aueta, vaikka joku käyttäjän näköinen henkilö käyttää puhelinta tai kameran eteen viedään käyttäjän kasvojen kuva. Galaxy Note9:ssä kasvojentunnistus on sormenjälkilukijan jälkeen yksi nopeimmista tavoista avata laitteen lukitus. Kasvojentunnistus toimi testijakson aikana luotettavasti sekä hyvin nopeasti.

Iirisskannaus on löytynyt jo monista Samsungin älypuhelimista, joten luonnollisesti se on siirretty sinällään myös uunituoreeseen Galaxy Note9 -puhelimeen. Samsung on vuosi vuodelta parantanut iirisskannausta parempaan suuntaan sekä nopeammaksi. Galaxy Note9:ssä iirisskannaus tuntuu toimivan jo todella hyvin verrattuna esimerkiksi Galaxy S8 -puhelimien julkaisun aikoihin. Iirisskannaus vaatii kasvojentunnistuksesta poiketen laitteen lukitusnäytön pyyhkäisemisen ylös, minkä jälkeen iirisskannaus vasta aktivoituu. Jos puhelin on asetettuna käteen oikein, avautuu puhelimen lukitus hyvin nopeasti. Iirisskannauksessa on kuitenkin huonoja puolia, sillä se ei toimi kovinkaan hyvin auringonpaisteessa, tai jos käytössä on silmälasit tai aurinkolasit, saattaa olla havaittavissa ongelmia.

Samsung muistuttaa myös erikseen iirisskannausta aktivoidessa, ettei ominaisuutta kaikkien kannata kuitenkaan käyttää. Esimerkiksi henkilöitä, joilla on ollut epilepsiaan liittyviä oireita ei suositella käytettävän iirisskannausta, sillä se voi aiheuttaa ongelmia. Samsung mainitsee erikseen myös pikkulapset, joihin iirisskannausta ei ole suositeltavaa käyttää, sillä se voi vahingoittaa heidän näköään. Iirisskannaus ei siis ole aivan kaikille käyttäjäryhmille luotu käytettäväksi.

Kolmas biometrinen lukituksen avaustapa on tuttu sormenjälkilukija. Sormenjälkilukija sijaitsee puhelimen takaosassa kameran alapuolella. Tällä kertaa lukijan sijainti on selvästi otollisempi kuin viime vuoden Galaxy Note8:ssa kameran oikealla puolella. Vaikka Samsung on siirtänyt sormenjälkilukijan selvästi loogisempaan ja käyttäjäystävällisempään paikkaan, niin sijainti voi olla silti hieman virheellinen. Puhelinta pidettäessä normaalisti kädessä tuntuu, että sormenjälkilukijalle saa hieman kurottaa. Mielestäni lukija pitäisi olla vaikka senttimetrin alempana, jolloin sitä olisi entistäkin mielekkäämpää käyttää. Sormenjälkilukija on Galaxy Note9:ssä tuttuun tyyliinsä luotettava sekä nopea. Sormenjälkilukijan kanssa tulee vain harvoin virhelukuja ja puhelimen lukitus avautuu todella nopeasti.

Sormenjälkilukija löytyy Galaxy Note9:n pääkameran alapuolelta.

Samsung on tuonut Galaxy Note9 -puhelimeen myös älykkään skannausominaisuuden, joka yhdistää kasvojen- ja iiristunnistuksen. Tämän ominaisuuden avulla pyritään parantamaan skannauksen tarkkuutta ja puhelimen suojausta heikossa sekä erittäin kirkkaassa valossa. Älykkään skannauksen avulla puhelin valitsee automaattisesti käytetäänkö lukituksen avaamiseen etukameraan pohjautuvaa kasvojentunnistusta vaiko iirisskannausta. Kasvojentunnistusta hyödynnetään pääasiassa hyvässä valaistuksessa ja iirisskannausta huonossa valaistuksessa, jolloin etukamera ei enää saa tarpeeksi valoa kasvojen tunnistamista varten.

Äänentoisto

Puhelimessa on stereokaiuttimet.

Samsung on panostanut Galaxy Note9:ssä myös erityisesti äänentoistoon. Laitteessa on stereokaiuttimet, jotka ovat AKG:n säätämät. Yksi puhelimen kaiuttimista löytyy laitteen alareunasta ja toinen näytön yläpuolella olevasta puheluihin käytettävästä kuulokkeesta.

Puhelimesta löytyvät stereokaiuttimet tuottavat allekirjoittaneen mielestä todella vaikuttavaa ääntä älypuhelimien mittakaavassa. Kaiuttimien ansiosta on mielekästä katsella esimerkiksi Netflix-elokuvia tai kuunnella Spotifysta musiikkia jopa hieman kovempaakin.

Erityisen iloinen olen Samsungin päätöksestä jättää 3,5 millimetrin kuulokeliitin rauhaan. Useat kilpailevat valmistajat ovat heittäneet perinteisen kuulokeliittimen romukoppaan ja luottavat vain Bluetooth-tekniikkaan. Itse ainakin käytän jatkuvasti 3,5 millimetrin liitintä, sillä sitä kautta äänenlaatu on selvästi parempaa kuin Bluetooth-yhteyden yli. Galaxy Note9 on varusteltu myös varsin laajoilla ääniasetuksilla. Asetuksista löytyy esimerkiksi taajuuskorjain, jossa käyttäjä voi itse muokata ääniasetuksia. Lisäksi puhelin tukee myös Dolby Atmos -tekniikkaa, jonka voi käydä laittamassa päälle tai pois päältä puhelimen asetuksista.

Kamerat

Samsung on ollut jo useamman vuoden älypuhelimissa kameroiden kärkeä ja jatkaa samalla radalla myös uuden Galaxy Note9 -mallin kanssa. Jo viime vuonna Galaxy Note8 oli varusteltu kaksoiskameralla ja nyt myös Galaxy Note9 jatkaa tätä perintöä hieman päivitetyillä ominaisuuksilla.

Galaxy Note9:n pääkameran virkaa hoitaa 12 megapikselin sensori, jossa on 1.4um pikselikoko sekä f/1.5-2.4-aukko, jossa hyödynnetään jo Galaxy S9+ -puhelimesta tuttua Dual Aperture -tekniikkaa. Kahden aukkoasetuksen avulla puhelimen kamera kykenee mukautumaan valaistusolosuhteisiin. Esimerkiksi f/2.4-aukkoa käytetään hyvässä päivänvalossa ja pimeässä hyödynnetään f/1.5-aukkoa, jotta kuviin saadaan myös pimeässä tarpeeksi valoa. Puhelimen 12 megapikselin pääkamerassa on lisäksi 26mm objektiivi, dual pixel PDAF -tarkennus sekä optinen kuvanvakautus (OIS). Pääkameran kaverina on toinen hieman poikkeava 12 megapikselin kamera, jossa on 1um pikselikoko, f/2.4-aukko ja 52mm objektiivi. Kamerasta löytyy lisäksi automaattitarkennus ja optinen kuvanvakautus (OIS).

Peruskuvauksessa Galaxy Note9 on hyvin vahvoilla ja kyseessä onkin yksi markkinoiden parhaimmista kamerapuhelimista. Hyvässä päivänvalossa puhelimella taltioiduissa kuvissa on paljon yksityiskohtia ja miellyttävä värimaailma, joka on hyvin lähellä luonnollista. Kuvia tarkasteltaessa suuremmalla näytöllä on heti havaittavissa tuttua Samsungia, eli kuvien jälkikäsittely on hyvin vahvaa ja kuvissa on zoomatessa havaittavissa varsin paljon melua.

Hämäräkuvauksessa Galaxy Note9 on myös varsin hyvällä tasolla, vaikka mitään suuria yllätyksiä ei ole. Kuvista katoaa jonkin verran yksityiskohtia ja kohinaa ilmestyy enemmän. Hämäräkuvauksessa Galaxy Note9 on kuitenkin älypuhelin markkinoiden kärkipäässä. Alla on muutamia kuvia, jotka on taltioitu puhelimen pääkameralla.

Samsung on siis vakauttanut molemmat kaksoiskameran sensorit optisesti, mikä takaa myös terävät kuvat zoomaustilassa. Galaxy Note9:n kaksoiskameraa hyödynnetään muun muassa 2x optisen zoomauksen mahdollistamiseen. 2x optinen zoomaus on yksi puhelimen vahvuuksista, sillä ominaisuus tuntuu toimivan loistavasti. Zoomatuista kuvista ei katoa paljoa yksityiskohtia ja molemmissa ei zoomatuissa ja 2x zoomatuissa kuvissa värit ovat luonnollisia. Alla on kuvapari, josta käy ilmi puhelimen 2x zoomauksen kyvykkyys.

Kaksoiskameran yksi mainostetuimmista ominaisuuksista on myös Live Focus, eli reaaliaikainen bokeh-efekti. Tämä ominaisuus toimii Galaxy Note9:ssa pääasiassa loistavasti, vaikka joissakin haastavissa kuvaustilanteissa oli havaittavissa, ettei kamera tunnista kuvattavaa kohdetta kovin tarkasti. Parasta ominaisuudessa on kuitenkin reaaliaikaisuus, eli puhelimen näytöllä näkee koko ajan, miten sumennus asettuu kuvaan. Sumennuksen tasoa on myös helppo säätää reaaliaikaisesti. Tämä helpottaa mukavasti bokeh-kuvien taltioimista. Jos kuitenkin säädöt menevät pieleen ennen kuvausta, niin kuvan taustaa on mahdollista muokata myös jälkikäteen galleriassa. Alla on muutama Live Focus -toiminnolla taltioitu kuva.

Tekoäly on kuumin sana älypuhelimissa tänä vuonna ja myös Samsung on hypännyt tähän kelkkaan. Samsung mainostaa Galaxy Note9:n kaksoiskameran olevan varusteltu kehittyneellä tekoälyllä, joka auttaa ottamaan loistavia kuvia oli sitten ammattikuvaaja tai amatöörikuvaaja. Galaxy Note9:ssä tekoälyynpohjautuvaa kameratilaa kutsutaan nimellä Scene Optimizer. Kyseessä on toiminto, joka tunnistaa millaista kohdetta käyttäjä valokuvaa, ja säätää kuvausasetuksia sen perusteella. Toiminto tunnistaa 20 eri skene-tyypistä parhaimman ja muokkaa esimerkiksi kirkkautta, valkotasapainoa, kontrastia ja arvoja luodakseen parhaan mahdollisen kuvan ilman, että käyttäjän täytyy muuttaa asetuksia manuaalisesti.

Toinen kameran tärkeä uudistus on Flaw Detection -toiminto. Tämän ominaisuuden avulla käyttäjälle ilmoitetaan heti, jos kuvasta löytyy havaittuja vikoja, kuten taustavaloa, epäterävyyttä, juuri sulkeutuneet silmät tai likaa kameran linssissä.

Videokuvaukseen Samsung on laittanut jälleen paljon panoksia. Galaxy Note9 kykenee muun muassa 4K UHD -videokuvaukseen 60fps-kuvataajuudella. 60fps-kuvataajuutta on mahdollista hyödyntää myös Full HD -kuvauksessa. Puhelimen kameran optinen kuvanvakautus ei ole kuitenkaan käytettävissä, jos käytössä on tarkin UHD 60fps -kuvaustila. Normaalit videokuvausmahdollisuudet eivät kuitenkaan ole tärkeimmät seikat Galaxy Note9:n kamerassa, vaan erittäin kyvykäs Super Slow-mo -kuvaus on puhelimen tärkein videokuvausmuoto. Super Slow-mo -kuvauksessa on kuitenkin myös omat rajoituksensa. Tällä kuvaustilalla on mahdollista tallentaa hidasta liikettä 0,4 sekuntia normaalilla laadulla sekä 0,2 sekuntia hyvällä laadulla. Super Slow-mo -tilassa on mahdollista tallentaa 960fps-kuvaa. Alla on lyhyt videonpätkä, joka on kuvattu Super Slow-mo -ominaisuudella.

Etukamerassa Samsung luottaa 8 megapikselin sensoriin, jossa on f/1.7-aukko, 1.22um pikselikoko sekä automaattitarkennus. Kamerassa on myös 25mm objektiivi. Etukamera on puhelimessa todella hyvä erityisesti päivänvalossa, mutta myös hämärässä kamera taltioi kohtalaista jälkeä. Etukamerasta löytyy myös tuke bokeh-kuvaukselle, eli selfie-kuvien tausta saa kätevästi sumennettua. Etukamerassa on myös AR-Emoji-toiminto, jossa on mahdollista luoda esimerkiksi omasta naamasta emoji. Ominaisuudella pystyy esimerkiksi taltioimaan videoita, joissa käyttäjää muistuttava emoji seuraa ilmeitä ja liikkeitä.

Kamerasovellus on Galaxy Note9:ssa varsin monipuolinen ja yksinkertainen. Heti kameran avatessa esillä on automaattitila, jossa voi zoomata tai vaihtaa yksinkertaisia tehosteita. Erilaisten kuvatilojen välillä vaihdellaan sovelluksen yläreunasta löytyvän palkin kautta, jossa on esimerkiksi manuaalitila, Live Focus -tila ja hidastus- sekä hyperlapsetilat. Kamerassa olevassa manuaalitilassa on paljon erilaisia säätömahdollisuuksia. Puhelimessa voi esimerkiksi säätää ISO-arvoa väliltä 50-800, muokata aukkoa, vaihtaa tarkennusta sekä valkotasapainoa. Henkilökohtaisesti tykkään Samsungin omasta kamerasovelluksesta, sillä se on tarpeeksi monipuolinen, mutta siinä ei kuitenkaan ole kovin paljoa ylimääräistä.

Käyttöjärjestelmä

Samsung Galaxy Note9:n käyttöjärjestelmänä toimii Android 8.1 Oreo.

Käyttöjärjestelmän osalta Samsung luottaa Android 8.1 Oreo -versioon, jonka päällä pyörii Samsung Experience 9.5 -käyttöliittymä. Kyseessä on Samsungin itse kehittämä käyttöliittymä, jossa on paljon Androidin perusideoita, mutta ulkoasu on täysin Samsungin omaa käsialaa. Samsung Experience eroaa siis selväsit puhtaasta Android-versiosta, minkä takia sitä on myös hieman raskaampi käyttää.

Samsung on esiasentanut Galaxy Note9 -puhelimeen muun muassa Microsoftin sovellukset, kuten Wordin, Excelin, PowerPointin, OneDriven sekä LinkedInin. Näitä oletussovelluksia ei ole mahdollista poistaa puhelimesta, mikä on harmillista kuluttajan kannalta, joka ei käytä Microsoftin palveluja. Näiden sovelluksien lisäksi Galaxy Note9 pitää sisällänsä Samsungin omat sovellukset, joita on hieman alle 20 kappaletta.

Koska myös Galaxy Note9 -puhelimesta löytyy Samsungin tyypilliset kaartuvat ”reunanäytöt”, niin puhelimen ohjelmistossa on myös aikaisemmista puhelimista tutut Apps Edge- ja People Edge -reunapaneelit. Ominaisuus löytyy vakiona laitteen oikeasta reunasta, jossa on näkyvissä vaalea viiva, jota vetämällä tulee reunapaneelit näkyville. Ominaisuus on idealtaan todella kätevä. Suosittujen sovelluksien pikakuvakkeet tai tärkeimpien henkilöiden yhteystiedot on mahdollista saada yhden pyyhkäisyn etäisyydelle. Allekirjoittanut ei ole kuitenkaan koskaan ottanut reunapaneeliominaisuutta omakseni, minkä takia sen käyttö on jäänyt varsin vähälle. Kyseessä on kuitenkin todella kätevä pikaominaisuus, kunhan sitä oppii käyttämään tai oppii muistamaan, että kyseinen ominaisuus on olemassa.

Testijakson aikana käyttöliittymä ja käyttöjärjestelmä tuntuivat toimivan puhelimessa esimerkillisesti ilman ongelmia, mikä on varsin luonnollista huippuluokan älypuhelimelle. Lisäksi on positiivista nähdä, että ainakin näin aluksi Samsung on päättänyt pitää laitteen Android-version tietoturvakorjaukset ajan tasalla, sillä jo syyskuun alussa oli päivitys tarjolla, joka toi mukanaan Googlen tuoreimmat tietoturvakorjaukset. Tämä ei ole ollut Samsungilla aina itsestäänselvyys ja päivitykset ovat laahanneet pitkään perässä. On myös odotettavissa, että Samsung tulee julkaisemaan Galaxy Note9 -puhelimelle Googlen tuoreen Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmäversion päivityksenä. Samsung ei ole kuitenkaan antanut minkäänlaista vahvistusta aikataululle, joten päivitys saattaa tulla tarjolle vaikkapa vasta ensi vuonna.

Bixby

Yksi Samsungin käyttöliittymässä kuluttajille pakkosyötetyistä ominaisuuksista on Bixby. Kyseessä on Samsungin vastike Google Assistantille sekä Applen Sirille. Samsung on jopa itse ihastunut Bixbyyn sen verran, että puhelimeen on laitettu yksi ylimääräinen painike kylkeen, joka on vain ja ainoastaan Bixbyä varten. Vaikka Bixby on Samsungin lempilapsi, niin kuluttajilta siitä on tullut varsin paljon negatiivista palautetta. Erityisesti Suomessa Bixby on varsin turha, sillä se ei ole vielä oppinut puhumaan suomea. Testijakson aikana Bixbyn käyttäminen jäi todella vähälle.

Testijakson aikana ärsyttävintä Bixbyssä ei kuitenkaan ollut paikallinen lokalisoinnin puute, vaan erillinen Bixby-näppäin puhelimen vasemmassa kyljessä. Lähes aina Galaxy Note9 -puhelinta ottaessa taskusta aukesi Bixby-näkymä lukituksen avauksen jälkeen. Taskussa Bixby-painike oli mennyt pohjaan ja avannut palvelun tämän takia. Testijakson alussa Bixby aukesi aina kun painoi vahingossakin painiketta, mutta testijakson lopussa Samsung päivitti Bixbyä niin, että käyttäjällä oli mahdollisuus asettaa Bixby käynnistymään painiketta painamalla kerran tai kahdesti. Tämä päivitys korjaa helposti ongelman, jossa Bixby aukeaa vahingossa taskussa. Valitettavasti Samsung ei kuitenkaan edelleenkään anna mahdollisuutta poistaa Bixby-painiketta kokonaan käytöstä, vaikka tätäkin valintaa asetuksiin on lupailtu kuluvan vuoden aikana. Samsungin vanhemmista Bixby-ominaisuuden sisältävistä puhelimista painikkeen on voinut ottaa pois käytöstä, mutta Galaxy Note9:ssä tämä ei ole mahdollista.

Bixbyssä on kuitenkin yksi myös Suomessa toimiva ominaisuus ja Samsung kutsuu sitä nimellä Bixby Home. Kyseessä on näkymä, jossa on yhdellä sivulla paljon informaatiota, jotka ovat peräisin eri sovelluksista. Näkymään on mahdollista saada esimerkiksi Spotifyn kontrollointi, LinkedInin uutiset, sääennuste, Facebookin sisältöä, kalenterin aikataulu ja paljon muuta. Bixby Homessa on mahdollista nähdä reaaliajassa paljon tietoja ja ainakin itse tykkään ominaisuudesta.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Samsung Galaxy Note9 -puhelinta.

Kokemukset Samsungin uudesta Galaxy Note9 -puhelimesta on helppo tiivistää yhteen lauseeseen. Kyseessä on loistavin puhelin, jonka rahalla voi saada. Vaikka puhelin maksaa halvimmillaankin yli 1000 euroa, niin parempaa on vaikea löytää Android-leiristä. Galaxy Note9 tarjoaa joka osa-alueella Samsungin vahvaa osaamista sekä laadukkaita ja toimivia ominaisuuksia, jotka ovat tasapainossa puhelimen suorituskyvyn kanssa. Ja koska puhelin maksaa yli 1000 euroa, niin kovinkaan paljoa heikkouksia ei puhelimessa enää tässä hintaluokassa saa olla, eikä niitä testijakson aikana löytynyt edes niitä etsiessä.

Erityisesti tykästyin Galaxy Note9:ssä laatutuntumaan ja laitteen vedenkestävyyteen. Lisäksi olin jopa yllättynyt puhelimen pakkaskestävyydestä sekä siitä, ettei akkua kulunut normaalia enempää myöskään pakkasessa. Tämä lupaa hyvää Galaxy Note9 -puhelimen omistajille talvella. Hyvää oli myös näyttö, joka on yksi parhaimmista, joita olen älypuhelimissa nähnyt. Lisäksi puhelimen akunkesto on hyvällä tasolla, suorituskyky on tuttua huippupuhelimien tasoa, äänentoisto on miellyttävää ja S Pen -kynä tuo mukanaan loistavia lisäyksiä toimivaan älypuhelinkokemukseen.

Suurin heikkous on kuitenkin Bixby. Kyseessä on Samsungin ”henkilökohtainen avustaja”, joka lähes pakotetaan kuluttajien käytettäväksi. Bixbyä ei ole mahdollista poistaa käytöstä ja herkän Bixby-painikkeen takia Bixby Voice tuntui olevan jatkuvasti auki puhelimen lukitusta avatessa. Samsungin täytyisi mielestäni antaa käyttäjän päättää halutaanko Bixbyä käyttää vai ei. Toinen pieni huomioitava seikka on sormenjälkilukijan sijainti, joka on toki parempi kuin aikaisemmin, mutta sormenjälkilukija saisi olla silti hieman enemmän alempana, jotta siihen ei tarvitsisi kurottaa.

Suomessa Samsung Galaxy Note9:n halvin versio maksaa 1029 euroa, joka tarjoaa 6 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelimesta on tarjolla myös 1299 euroa maksava 8 gigatavun RAM-muistilla ja 512 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varusteltu versio. Kyseessä on yksi Suomen markkinoiden kalleimmista älypuhelimista, mutta toisaalta puhelin tarjoaa myös paljon, vaikka kilpailu on kovaa myös alle 600 euroa maksavien huippupuhelimien kesken. Samsung Galaxy Note9 on monelta osa-alueelta tarkasteltaessa loppuun pohdittu kokonaisuus, minkä ansiosta se ansaitsee SuomiMobiilin suosituksen.


Yhteenveto

9.6

Hyvää
  • Loistavat kamerat
  • S Pen -kynä on loistava lisä
  • Näyttö on yksi parhaimmista
  • Paljon muistia ja tallennustilaa
  • Laadukas rakenne ja miellyttävä kädessä
  • Lippulaivatason suorituskyky
  • Hyvä akunkesto
  • Loistava pakkaskestävyys
  • Hyvä äänentoisto (kaksoiskaiuttimet)
  • Paljon "extraa" myyntipakkauksessa
  • Luotettavat suojausominaisuudet (iiriisskannaus, sormenjälkilukija, Samsung Knox)
Huonoa
  • Bixby varsin hyödytön Suomessa
  • Bixby-painiketta ei ole mahdollista "poistaa"
  • Samsungin oma käyttöliittymä on edelleen varsin raskas
  • Sormenjälkilukija liian ylhäällä
  • Hinta (varauksin)
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android