GoogleYleinen

Chromecast with Google TV (HD) julkaistiin – heti myyntiin Suomessa 43 euron hintaan

Chromecast with Google TV (HD)

Google on julkistanut tänään uuden Chromecast with Google TV (HD) -laitteen globaalisti ja samalla Google on ilmoittanut tuovansa sen heti saataville myös Suomessa. Aikaisemmin kesällä Google toi Suomessa myyntiin myös kalliimman Chromecast with Google TV -laitteen, mutta nyt uutuusversiossa on hieman karsittu ominaisuuksia.

Chromecast with Google TV (HD) on kaikista edullisin laite, jolla voi nauttia Google TV -kokemuksesta suoraan television välityksellä. Laite tukee 1080p HDR -sisältöä. Google TV:n ansiosta laite hakee yhteen näkymään tilaukset, katseluhistorian ja omistaman sisällön eri sovelluksista. Sisältöä voi myös hakea puhumalla yksinkertaisesti painamalla kaukosäätimen Google Assistant -painiketta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mukana toimitettavan kaukosäätimen avulla käyttäjät voivat ohjata helposti myös televisiota. Sen avulla voi käynnistää esimerkiksi television sanomalla ”Hey Google, turn on the TV”. Lisäksi käyttäjä voi hyödyntää puhelimen Google Home- tai Google TV -sovellusta, sillä haku ja salasanojen kirjoittaminen käy nopeasti puhelimen näppäimistöllä.

Google on luvannut laitteessa olevan myös helppo käyttöönotto, sillä Chromecast liitetään television HDMI-porttiin ja yhdistetään Wi-Fi-verkkoon. Laitteen voi liittää myös reitittimeen valinnaisella Ethernet-adapterilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Chromecast with Google TV (HD) saa tehonsa Amlogic S805X2 -järjestelmäpiiristä, joka koostuu neljästä 1,8 GHz:n ARM Cortex-A35-ytimestä sekä Mali-G31 MP2 -grafiikkaprosessorista. Lisäksi sen kaverina on 1,5 gigatavua RAM-muistia sekä 8 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Laitteessa on myös tuki AV1-videokoodekkille sekä tuettuna ovat myös VP9, H.264 ja H.265 (HEVC).

Google on saanut laitteeseen myös HDR10- ja HDR10+ -tekniikat ja Widevine L1 -sertifikaatin ansiosta HDR-tuki on yhteensopiva myös Netflix- ja Prime Video -suoratoistopalveluissa. Käyttöjärjestelmänä on Google TV, joka perustuu Android TV 12 -versioon. Kyseessä on yksi ensimmäisistä kaupallisesti julkaistuista laitteista, joka käyttää vuonna 2021 julkaistua Android TV -versiota.

Suomessa Chromecast with Google TV (HD) on myynnissä 22. syyskuuta lähtien ja se on valittavissa valkoisessa Snow-väriversiossa. Hintaa laitteella on 43 euroa.

Lähde: Googlen materiaalit

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google