AndroidHMDNokiaYleinen

Edullinen Nokia 1 Plus sai Android 10 Go -päivityksen

HMD Global on laittanut Android 10 -päivityksen jakoon yhdelle edullisimmista älypuhelimistaan, eli Nokia 1 Plussalle. Kyseessä on myös yksi ensimmäisistä puhelimista, jolle Android 10 Go -versio on tullut päivityksenä. Tällä hetkellä päivitys on jaossa valikoiduilla markkina-alueilla, mutta jakelun pitäisi laajentua pian.

Android 10 Go -versiossa Google on keskittynyt erityisesti parannettuun tietojen salaamiseen uudella Adiantum-salausjärjestelmällä. Android 10 Go pitää sisällänsä myös parannetun sovelluksien avaamisen ja nyt sovellukset avautuvat jopa 10 prosenttia aikaisempaa nopeammin. Lisäksi sovelluksien välillä vaihtaminen on nopeampaa ja Google on onnistunut puolittamaan esiasennettujen sovelluksien koot, jotta käyttäjälle jäisi enemmän tallennustilaa. Päivitys on varusteltu kaikilla tutuilla Go-sovelluksilla, joita ovat Gallery Go, YouTube Go ja Maps Go.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hiljattain HMD Global on päivittänyt ahkerasti Nokia-älypuhelimiaan uudella Android 10 -versiolla. Esimerkiksi Nokia 7.2, Nokia 6.2, Nokia 4.2, Nokia 3.2 ja Nokia 2.3 ovat saaneet muutaman viikon sisällä päivityksen.

Lisätietoja Nokia 1 Plussan Android 10 Go -päivityksen saatavuudesta löytyy HMD Globalin ylläpitämältä Nokia Community -foorumilta tämän linkin takaa.


Lähde: Twitter (Juho Sarvikas)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android