NokiaYleinen

Nokia 7.2 sai vihdoin pitkään odotetun Android 10 -päivityksen

HMD Global on tänään ilmoittanut aloittaneensa Android 10 -päivityksen jakelun viime vuoden syksyllä julkaistulle Nokia 7.2 -älypuhelimelle. HMD Global on tarjonnut Android 10 -päivitystä jo useille puhelimilleen, mutta nyt Nokia 7.2:n päivitys tulee tarjolle yllättävän myöhään. Jo viime syksynä HMD Global myi puhelinta ”Android 10 -valmiina”, mutta päivitystä on jouduttu odottelemaan silti erittäin kauan.

Uusi Android 10 tuo mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia sekä muutoksia vanhaan käyttöliittymään. Google on lisännyt käyttöjärjestelmään nyt livekuvatekstityksen, parannetun älykkään vastauksen sekä täysin uuden eleisiin pohjautuvan navigointityyliin. Yksi Android 10:n suurimmista uudistuksista on tumma teema, joka mahdollistaa muun muassa akun pidemmän käyttöiän. Lisäksi tumma teema on käyttöliittymän ohella myöskin tuettuna monissa Googlen omissa sovelluksissa, kuten kalenterissa, Gmailissa ja Google Mapsissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google on myöskin parantanut tietoturvaa ja yksityisyyden hallintaa. Android 10:ssä on uusia, älykkäämpiä säätömahdollisuuksia, joiden avulla käyttäjä voi päättää miten ja milloin laitteen tietoja jaetaan. Android 10:ssä on myöskin uusi Google Play -järjestelmäpäivitykset, jonka avulla Google voi lähettää korjauksia puhelimiin Google Playn kautta. Tarkemmin Android 10 -päivityksen uusiin ominaisuuksiin voi käydä tutustumassa laajemmasta aihetta käsittelevästä artikkelistamme.

HMD Global tulee jakamaan päivitystä Nokia 7.2 -puhelimelle vaiheittain, joten kaikki eivät tule saamaan päivitystä samanaikaisesti. Päivityksen saatavuuden voi kuitenkin tarkistaa puhelimen asetuksien kautta. SuomiMobiilin Android 10 -päivitysseurantaan voi tutustua tämän linkin takaa.


Lähde: Twitter (Juho Sarvikas)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

5 Kommenttia

  1. Mikäs viipyy mun Nokia 8 SIROCCO (tällä hetkellä kalleimman puhelin) Android 10 päivitys.. ihmettelen miksi Nokia 7 plus bsai sen jo tulleet saman aikaan.

    1. Kuulemma HMD Global päivittää vanhemmat puhelimet ensin jostain syystä.

  2. Samaa olen minäkin ihmetellyt, eikös Sirocco ollut”lippulaiva”

    1. Nokia 8 SIROCCO Oli lippulaiva ja vieläpä kallein malli. On edelleen kallein ja toiseksi nopein malli Nokia 9 jälkeen.

  3. nokia 7.2 10päivityksen jälkeen navikointi ei enään toimi. Kokeiltu kahdella eri ohjelmalla.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia