ElisaYleinen

Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä Etelä-Karjalasta, Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta

Kuva: Elisa

Elisan mukaan Itä-Suomessa valtaosa mobiiliverkon käyttäjistä on vuosien saatossa siirtynyt nykyaikaisten 4G- ja 5G-verkkojen käyttäjiksi. Lähes 20 vuotta palvellut 3G-verkko on tyhjentynyt liikenteestä, ja nyt aikansa palvelleen verkon ylläpitoon kuluneet resurssit Elisa siirtää muiden yhteyksien kehittämiseen.

Itä-Suomessa Elisan 3G-verkko poistuu ensimmäisenä Etelä-Karjalasta, Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta toukokuun loppupuolella. Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vuoro koittaa myöhemmin kesällä. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3G-verkko mahdollisti aikanaan mobiilidataliikenteen, mutta nykyisin esimerkiksi sarjojen ja elokuvien suoratoisto sekä etätyöskentely vaativat toimiakseen tehokkaampia 4G- ja 5G-yhteyksiä.

”Nettiyhteyden rooli arjessa on kasvanut melkoisesti siitä, kun 3G-verkko avautui suomalaisten käyttöön parikymmentä vuotta sitten. Nykyään puhelimella hoidetaan iso osa päivittäisestä asioinnista, sen kautta katsotaan sarjoja ja soitetaan videopuheluita ja julkaistaan sosiaaliseen mediaan sisältöjä. Moni on löytänyt mobiiliverkosta oivan ratkaisun myös kodin nettiyhteydeksi. 4G- ja 5G-verkoissa nämä asiat toimivat sujuvasti, mutta 3G ei näihin enää taivu”, sanoo Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Hanna Niiranen.

Valtaosa mobiiliverkon käyttäjistä onkin jo siirtynyt uudempiin verkkoihin, eikä 3G-verkon poistuminen vaadi heiltä toimenpiteitä.

”Iso osa Itä-Suomen asukkaista on jo vuosia sitten siirtynyt 4G- ja 5G-palvelujen käyttäjiksi. Muutos näkyy heille lähinnä siinä, että dataliikenteen ja puheluiden laatu on 4G- ja 5G-verkoissa 3G:tä parempi, kun puhelin ei enää ”tipahda” 3G-verkon puolelle”, jatkaa Niiranen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. Kullekin alueelle tehdään Elisan mukaan etukäteen tarvittavat verkon muutokset sekä kuuluvuusparannukset, joilla varmistetaan sujuva siirtymä jäljelle jääviin verkkoihin. 3G:n poistuessa vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan.

Lähde: Elisan tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Elisa