ElisaYleinen

Elisan 5G-verkko laajeni myös Paimioon ja Ulvilaan

Elisan 5G-verkko on avautunut Varsinais-Suomessa Paimioon ja Satakunnassa Ulvilaan. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkkoa käytetään jo 120 paikkakunnalla Suomessa. Elisan mukaan yhtiön 5G-verkon alueella asuu jo yli 60 prosenttia suomalaisista.

Paimiossa verkkoa on rakennettu alkuvaiheessa Kriivarin, Naskarlan ja Kiusalan alueille. Loppuvuoden aikana verkko laajenee vielä Vistan ja Tammisillan alueille.

Ulvilassa verkko palvelee aluksi Nissilänmäen, Hakanpään ja Saarenluodon alueille, laajentuen ensin Ulvilan keskustaan ja loppuvuoden aikana Vainiolan, Paluksen ja Vanhakylän alueille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”5G mahdollistaa ihmisille toimivamman arjen. Käytämme nettiyhteyttä jo niin monen asian hoitamiseen, ettei asiaa juurikaan tule ajatelleeksi. Me suomalaiset olemme tottuneita siihen, että verkko toimii luotettavasti ja nopeasti missä tahansa liikummekin. 5G:n avulla varmistumme tästä myös tulevaisuudessa, sillä uuden verkon avulla kapasiteettia ja nopeutta saadaan merkittävästi lisää”, Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen kuvailee.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paimion, Ulvilan ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät Elisan sivuilta tämän linkin takaa.

Lähde: Elisan tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Elisa